Ulkomaat

WHO: Kongon väkivaltaisuudet vaikeuttavat pahoin ebolan vastaista taistelua

Meneillään oleva ebola-aalto on pahin sitten vuosien 2014–2016.

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa, että väkivaltaisuudet Kongon demokraattisen tasavallan koillisosassa vaikeuttavat huomattavasti ebolan vastaista taistelua.

Samaan aikaan tarttuvan verenvuotokuumeen leviäminen näyttää kiihtyvän. Esimerkiksi Pohjois-Kivun ja Iturin maakunnissa paljastui lähes 60 uutta tartuntaa viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa, kun viikkoa aiemmin määrä oli 40.

Väkivaltaisuudet muun muassa vaikeuttavat turvallisten hautajaisten järjestämistä. Kuolleen ihmisen eritteissä on paljon ebola-virusta. Lisäksi rokotteiden toimittamisessa joillekin alueille on vaikeuksia.

Yhdellä alueella ebolan vastaiset toimet on päätetty keskeyttää toistaiseksi kokonaan yhteenottojen vuoksi.

Viime vuoden elokuussa alkaneen epidemian aikana tautiin on kuollut yli 2100 ihmistä. Tartunnan saaneita on yli 3 100.

Meneillään oleva ebola-aalto on pahin sitten vuosien 2014–2016. Tuolloin yli 11 000 ihmistä kuoli tautiin Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa.

Ebola on saanut nimensä Kongon pohjoisosassa virtaavasta joesta, jonka lähellä tautia tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1976.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Kongossa käytetään laajalti kokeellista rokotetta, josta saatiin lupaavia tuloksia kenttätutkimuksessa Guineassa vuonna 2015. WHO toistaiseksi sallinut rokotteen käytön vain hätätilanteissa, THL kertoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä herkkusuiden himoitseman 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    2. 2

      Kommentti: Jos tänään ei tapahdu brexit-ihmettä, Boris Johnson ajetaan tilanteeseen, jonka sijasta hän ”makaisi ennemmin kuolleena katu­ojassa”

    3. 3

      Myynnissä oleva satavuotias kivilinna näyttää petollisen halvalta: Kunnon remonttiin voi upota satakertainen summa

    4. 4

      Andy McCoy ja Michael Monroe ovat vielä viisikymppisinäkin viihdyttävämpiä kuin yksikään rocktulokas Suomessa

    5. 5

      CNN: Yhdysvaltalaiset sotilaat ja puolustus­viranomaiset kokevat pettäneensä kurdit – ”Häpeän maatani”

    6. 6

      Pasilan Triplaan aukeaa torstaina 250 liikettä: Mukana uusia vaateketjuja, surffauskeskus ja luomuruokatori

    7. 7

      Kuluuko Iphonesi akku pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse ja näin ongelmaa voi helpottaa

    8. 8

      #Metoo alkoi kaksi vuotta sitten – nyt miehet kertovat, miten heidän elämänsä muuttui parempaan

    9. 9

      Autoilijoille 650 euron lisämaksu pysäköintiin Helsingissä? Mikael Jungner ehdottaa villiä muutosta, vastalahjaksi joukkoliikennelippu

    10. 10

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    3. 3

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    4. 4

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita

    5. 5

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    6. 6

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    7. 7

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    9. 9

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    10. 10

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää