Ulkomaat

HS-analyysi: Boris Johnsonista tuli piinaavien tilanteiden mies – Parlamentti käskyttää, EU nöyryyttää, veli jätti hallituksen ja kadunmiehet haastavat kameroiden edessä

Boris Johnson on johtanut maataan vasta alle kaksi kuukautta, mutta se on riittänyt synnyttämään vaikutelman täydellisestä kaaoksesta. Keskiviikkona Johnson sanoi tv-kameroiden vieressä, että paikalla ei ole mediaa.

Britannian pääministeri Boris Johnson on ajelehtinut viime viikot noloista ja nöyryyttävistä tilanteista toiseen, olipa hän maansa parlamentissa, Euroopan unionin kanssa käytävissä neuvotteluissa tai tapaamassa tavallisia kansalaisia.

Monista piinaavista kohtauksista syntyy kokonaisvaikutelma, että konservatiivi­puoluetta johtava Johnson on menettänyt täysin kontrollin yhdestä asiasta, jossa entisen tabloid-journalistin olettaisi olevan etevä: julkisuuden hallinta.

Ja nyt sille taidolle olisi erityistä tilausta, koska Johnsonin pitäisi saada hoidettua Britannian EU-ero eli brexit onnistuneesti maaliin lokakuun loppuun mennessä. Taitavan johtajan maineesta ei olisi haittaa myöskään vaaleissa, joihin Britannia saattaa vielä ennen vuoden loppua ajautua.

Keskiviikko oli jonkinlainen kulminaatio kiusallisten tilanteiden saralla, kun The Financial Times -lehti kertoi Johnsonin olevan hyvin huonosti perillä brexit-kiistojen yksityiskohdista ja EU-osapuolen kannoista. Päivän kruunasi sairaan lapsen isä, joka syytti tv-kameroiden edessä Johnsonia ja tämän puoluetta Britannian terveydenhuollon tuhoamisesta.

The Financial Timesin mukaan Johnson oli maanantaina Luxemburgissa pidetyssä tapaamisessa EU-komission päättäjien kanssa ”lyyhistynyt” tuolissaan, kun hänelle valkeni, ettei EU-puolelle kelpaakaan hänen kuvittelemansa ratkaisu Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisen rajaongelman poistamiseksi.
Tämä oli merkittävä ja merkillinen hetki, sillä asiasta on jankattu vuosien ajan ja brexitin pitäisi toteutua viiden viikon päästä. Nyt britit oppivat, että Johnson vasta opiskelee yksityiskohtia.

Pääministerin kanslia yritti kiistää The Financial Times -lehden esittämän kuvailun Johnsonin tapaamisesta, mutta kiistämisille ei anneta kovinkaan suurta todistusarvoa. Etenkään keskiviikon jälkeen, kun Johnson yritti väittää tv-kameran vieressä, ettei paikalla ole mediaa.

Tällainen absurdi väite pääministerin suusta todellakin kuultiin lontoolaisessa Whipps Cross University -sairaalassa, kun sairaan pikkutytön isä syytti Johnsonia maansa terveydenhuollon romuttamisesta ja siitä, että pääministeri yrittäisi kääntää sairaiden lasten tilanteen mediatempuksi.

”Ei täällä itse asiassa mitään mediaa ole”, Johnson sanoi isälle tv-kameroiden kuvatessa tilannetta.

”Miten niin ei ole mitään mediaa? Keitä nämä ihmiset ovat?” isä nimeltä Omar Salem kysyi ja osoitti vieressä olleita kameroita ja toimittajia.


Britannian nykyilmapiiristä kertoo paljon se, että monet Johnsonin tukijat hyökkäsivät Salemia vastaan, koska tämä on oppositiossa istuvan työväenpuolueen kannattaja.

Samoin hyökättiin Britannian yleisradioyhtiö BBC:n tähtitoimittajaa Laura Kunssbergia vastaan, koska tämä oli jakanut Twitterissä tietoa sekä Salemin puoluekannasta että tämän purkauksesta: jotain haukuttavaa kullekin osapuolelle.

 

Onko Johnsonista tullut Britannian Donald Trump?

Kiusallisesta julkisuudesta huolimatta Johnsonilla on yhä suuret kannattajajoukot, konservatiivit ovat yhä selvästi maan suosituin puolue ja brexitiä toivoo yhä noin puolet briteistä.

Kurkistus viime viikkojen tapahtumiin herättää kysymyksen, onko Johnsonista tullut jonkinlainen Britannian Donald Trump, joka uhmaa perinteisiä politiikan lakeja.

Johnsonin noloja ja kiusallisia hetkiä on jo niin paljon, että media on alkanut laatia niistä koosteita, kuten The Guardian -lehti teki keskiviikkona. Laajaa julkisuutta on saanut esimerkiksi kohtaus, jossa Leedsin kaupungin Morleyn alueella asuva mies tivasi, miksi Johnson ei ole Brysselissä neuvottelemassa brexitistä.

”Me neuvottelemme”, Johnson vastasi miehelle.

”Ettehän neuvottele. Sinä olet Morleyssä, Leedsissä, sinä pelaat pelejäsi”, mies syytti.

Samalla alueella videolle taltioitui kohtaaminen, jossa paikallinen mies toteaa kohteliaasti ja Johnsonia kädestä puristaen: ”Ole kiltti, ja lähde kaupungistani.”


Johnsonin saamasta arvostuksesta EU-piireissä nousi kohu, kun Johnson jätti maanantaina väliin Luxemburgin pääministerin Xavier Bettelin kanssa pidettäväksi tarkoitetun tiedotustilaisuuden. Tiedotustilaisuuden liepeillä mielenosoittajat meuhkasivat äänekkäästi ja Johnson ilmeisesti oletti, ettei saisi sanomisiaan kuuluviin.


”Juoksetteko te karkuun, pääministeri?” kysyi The Times -lehden EU-kirjeenvaihtaja Bruno Waterfield Johnsonilta, kun tämä harppoi avustajineen matkoihinsa.

 

Vaikeimmat hetket Johnson on kokenut parlamentissa.

Noloja tilanteita siis riittää, mutta kaikkein vaikeimmat hetket Johnson on kokenut hieman alle kaksi kuukautta kestäneen pääministeripestinsä aikana parlamentissa. Syyskuun alkupuolella alahuone riisti hallitukselta työjärjestyksen ja runnoi läpi lain, joka kieltää Britanniaa eroamasta EU:sta ilman sopimusta.

Parlamentti myös äänesti kahdesti nurin Johnsonin yritykset järjestää ennenaikaiset vaalit vain pari viikkoa ennen brexit-päivää. Hurjia käänteitä parlamentissa siivitti se, että 21 konservatiivia kapinoi ratkaisevalla hetkellä ja jätti pääministerin vähemmistöasemaan alahuoneessa.

Johnson yritti estää brexit-linjansa uhmaamisen määräämällä parlamentin poikkeuksellisen pitkälle, viiden viikon mittaiselle syystauolle. Parlamentin pakkoloma johti syytöksiin diktaattorin elkeillä hallitsemisesta ja oikeusjuttuihin, joita puitiin torstaina Britannian korkeimmassa oikeudessa. Tuomarien ratkaisu on tulossa ensi viikolla.


Yhdessä oikeusjutussa puuhamiehenä on Britannian entinen konservatiivi­pääministeri John Major. Näin hän on omalta osaltaan alleviivaamassa Johnsonin puolueen hajanaisuutta.

Brexit-pakkolain säätämisen lisäksi parlamentti näpäytti Johnsonia vaatimalla hallitusta julkistamaan ja toimittamaan alahuoneelle kaikki EU-äkkieron uhkiin ja valmisteluun sekä parlamentin jäädyttämiseen liittyvät taustamateriaalit.

Viiltävänä lisäiskuna Johnsonille pääministerin apulaisministerinä palvellut veli Jo Johnson ilmoitti eroavansa hallituksesta, koska ei voi enää sovittaa yhteen ”lojaaliutta perhettä kohtaan ja kansallista etua”.
Johnson on saanut osakseen myös pitkään palvelleen parlamentin puhemiehen John Bercowin paheksunnan. Konservatiiveihin kuulunut Bercow on yleensä pysytellyt puolueettomana poliittisten kiistojen ulko- tai yläpuolella, mutta nyt hän on varoittanut selväsanaisesti Johnsonia siitä, että tämän ei pidä keikuttaa perustuslaillisia rakenteita.

Johnson on sanonut, että hän ei aio piitata parlamentin laista, jonka mukaan Britannia ei voisi lähteä EU:sta ilman sopimusta. Hän on yhä vakuutellut, että ero toteutuu 31. lokakuuta.

”Lain noudattamatta jättäminen ei tule kuuloonkaan. Piste”, Bercow totesi äskettäin pitämässään puheessa.

Oikaisu 20.9. kello 14.28: Boris Johnson osallistui Luxemburgissa tapaamiseen EU-komission päättäjien kanssa maanantaina, ei tiistaina, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kirjoitettiin. Myös tiedotustilaisuus järjestettiin maanantaina.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdeksälle Katalonian itsenäisyysliikkeen johtajalle pitkät tuomiot – mielenosoitukset peruivat yli sata lentoa Barcelonan kentällä

    5. 5

      Tsunamin vyöryttyä Thaimaahan lomalla ollut näyttelijä Liisa Mustonen, 50, päätti toteuttaa unelmansa ja opiskella ohjaajaksi

    6. 6

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    7. 7

      Mies pahoinpiteli satunnaisen vastaantulijan kuoliaaksi kadulla: Tekijä ei muista itse mitään, tuomittiin 4,5 vuodeksi vankilaan

    8. 8

      Miksei miesten vähäinen määrä hoivatöissä herätä huolta? Tutkimus selvitti, miksi ihmiset välittävät enemmän naisten aliedustuksesta

    9. 9

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    10. 10

      Brittinainen juoksi puolimaratonin ennätysajan takaperin, valitteli etuperin juosseiden horjahtelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    5. 5

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää