Ulkomaat

Demokraattijohtaja Nancy Pelosi avaa virkarikostutkinnan Trumpista

Kyse on Trumpin väitetystä avunpyynnöstä Ukrainalle Yhdysvaltojen tulevia presidentinvaaleja varten.

rac
Yhdysvaltojen edustajainhuoneen demokraattien puheenjohtaja ja edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi aikoo laittaa alulle virkarikossyytemenettelyn republikaanipresidentti Donald Trumpia vastaan. Pelosi kertoi asiasta keskiyöllä Suomen aikaa.

”Hän pyytää ulkomaiselta valtiolta apua kampanjaansa. Se on virkavalan rikkomista”, Pelosi sanoi Politico-lehden mukaan.

Virkarikossyyte koskee Yhdysvalloissa muhinutta skandaalia Trumpin vaatimuksista Ukrainalle. Trumpin on väitetty vedonneen heinäkuussa Ukrainan presidenttiin Volodymyr Zelenskyihin, jotta Ukraina tutkisi demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin ja tämän pojan Hunter Bidenin toimia.

Vuonna 2014 Hunter Biden liittyi ukrainalaisen Burisma Holdings -kaasuyhtiön hallitukseen. Yhtiötä on syytetty korruptiosta, mutta Joe Bidenia ei ole syytetty väärinkäytöksistä. Trumpin arvellaan metsästäneen tietoja presidentinvaalikampanjaa varten, jotta hänellä olisi tietoja vastustajistaan.

Tietojen mukaan Trump olisi pyytänyt avustajaansa keskeyttämään liki 400 miljoonan dollarin (noin 363 miljoonan euron) avun viikkoa ennen puhelinsoittoa. Trumpin aloite siirtyi puolustus- ja ulkoministeriöihin, ja avun lykkäystä perusteltiin sillä, että kyseessä oli ”useiden virastojen prosessi”.

Virkarikossyytettä on demokraattipiireissä perusteltu juuri tällä vallan väärinkäytöllä.

Lue myös: Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja salaperäinen ilmiantaja – Tästä on kyse

Uutistoimisto Reutersin mukaan Pelosi on katsonut, ettei presidentti olisi saanut pyytää Ukrainalta tutkimusta, vaikka se ei olisi ollut sidoksissa Ukrainalle annettavaan apuun.

”Emme pyydä vieraiden maiden hallituksia auttamaan meitä vaaleissamme”, Pelosi sanoi uutistoimiston mukaan.

Trump on kertonut julkaisevansa Ukrainan presidentin kanssa käydyn puhelinkeskustelun sisällön. Hän syytti Pelosin päätöstä jälleen noitavainoksi ja häirinnäksi ja uhosi tutkinnan kääntyvän omaksi edukseen.

”He ovat häviämässä vaalit ja keksivät ryhtyä tähän”, Trump sanoi tiistaina New Yorkissa.

”Kaikki sanovat, että tämä tulee olemaan myönteistä minulle, vaalien kannalta.”

Aiemmin Pelosi on toppuutellut innokkaimpia puoluetovereitaan, mutta viime päivinä demokraattiedustajien tuki virkarikossyytteelle on kasvanut.

Yhdysvaltojen perustuslain mukaan presidentti voidaan asettaa virkasyytteeseen ja erottaa ennen toimikauden päättymistä jos riittävä määrä lainsäätäjiä päättää, että presidentti on syyllistynyt maanpetokseen, lahjomiseen tai muuhun korkean luokan väärinkäytökseen.

Jos virkarikossyytemenettely käynnistetään, edustajainhuone äänestää syytteistä. Jos demokraattienemmistöisestä edustajainhuoneesta yli puolet äänestää virkarikossyytteen puolesta, asia etenee senaattiin oikeudenkäyntiin.

Trumpin viraltapanoon vaadittaisiin senaatissa kahden kolmasosan enemmistö, ja senaatissa on republikaanienemmistö. Siksi viraltapanoa on pidetty erittäin epätodennäköisenä.

Lue myös Washingtonin-kirjeenvaihtajan kommentti: Virkarikostutkinnan avaaminen Trumpista on uhkapeliä, joka herättää yhden kysymyksen yli muiden: miksi juuri nyt?
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      Kauppasodan vaikutukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: Thaimaassa hotellihinnat ovat jopa puolittuneet, Islannissa turistien määrä romahti

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    5. 5

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    6. 6

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    7. 7

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    8. 8

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    9. 9

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    10. 10

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    5. 5

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    6. 6

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    7. 7

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    8. 8

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    9. 9

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    10. 10

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    8. 8

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    9. 9

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää