Ulkomaat

Osa Mont Blancin jäätiköstä on vaarassa romahtaa

Lähistöllä on sijaitsevan alppikylä Courmayeurin pormestari määräsi tiistaina evakuointeja ja teiden sulkemisia.

Osa Alppien korkeimman vuoren Mont Blancin jäätiköstä on vaarassa romahtaa, kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja BBC.

Planpincieux -jäätiköstä uhkaa irrota arviolta 250 000 kuutiota jäätä. Jäätikkö sijaitsee Mont Blacin vuoristoalueeseen eli massiiviin kuuluvalla Grandes Jorasses -huipulla. Lähistöllä on laskettelijoiden suosimia alppikyliä, kuten Ranskan Chamonix ja Italian Courmayeur.



Courmayeurin pormestari Stefano Miserocchi määräsi tiistaina kahden tien sulkemisen ja vuorella sijaitsevien alppimajojen evakuoinnin.

Reutersin mukaan jäätikkö on liikkunut elo- ja syyskuun aikana huolestuttavaa vauhtia, noin 50–60 senttimetriä päivässä.

”Tämä ilmiö tuo näkyväksi jälleen kerran sen, kuinka suuressa muutoksessa vuori on ilmaston vuoksi. Se on erityisen haavoittuvainen”, sanoi Miserocchi.


Myös Italian pääministeri Giuseppe Conte puhui aiheesta keskiviikkona YK:n yleiskokouksessa.

”Uutiset siitä, että Mont Blancin jäätikkö on vaarassa romahtaa on varoitus, jota emme voi jättää huomioimatta. Se ravistelee meitä ja meidän on toimittava”, Conte sanoi.

Ilmastonmuutos aiheuttaa jäätiköiden sulamista Alpeilla.

Maapallon ilmaston keskilämpötilan katsotaan kasvaneen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia jo noin asteen verran, ja ilmaston ennustetaan lämpenevän vielä lisää. Tämä uhkaa surkastuttaa monet jäätiköt kokonaan.

HS kertoi elokuussa sveitsiläismiehestä, joka yrittää hidastaa hallitsemansa Rhônen jäätikön sulamista levittämällä sen päälle jäätikköä suojaavia peitteitä. Lue erikoisartikkeli Taistelu sulamista vastaan täältä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilmastonmuutos

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, voitti Sdp:n äänestyksen kolmella äänellä – HS seuraa, suora lähetys käynnissä

    2. 2

      Pahamaineinen kuokka­vieras ilmestyi Madridin ilmasto­kokoukseen ja säikäytti diplomaatit: Tällainen on petos­oikeudenkäyntiä odottava 25-vuotias ”pikku-Nicolás”

    3. 3

      Sanna Marinista on tulossa maailman nuorin istuva pääministeri, tällä hetkellä nuorin löytyy Ukrainasta

    4. 4

      Sanna Marin on jämäkkä punavihreä Tampereelta

    5. 5

      Ulkoministeriön henkilöstön edustaja: Haaviston työskentely vaikuttaa kaoottiselta, luottamus horjunut pahasti

    6. 6

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    7. 7

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    8. 8

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    9. 9

      Viime kesänä Suomessa esiintynyt yhdysvaltalaisräppäri Juice Wrld, 21, kuoli sairauskohtaukseen

    10. 10

      Neuvotteluissa ei edistytty ja vienti­alojen lakot alkavat maanantaina – mukana jopa 100 000 työntekijää, taloudelliset menetykset nousevat arviolta 400 miljoonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    2. 2

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, voitti Sdp:n äänestyksen kolmella äänellä – HS seuraa, suora lähetys käynnissä

    3. 3

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    4. 4

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    5. 5

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    6. 6

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    7. 7

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    8. 8

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    9. 9

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    10. 10

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää