Ulkomaat

Trump suuttui tiedustelu­valio­kunnan johtajalle, kun tämä matki presidenttiä: vihjailee pidätyksestä ja maan­petoksesta

Trump on hyökännyt ärhäkästi myös virkarikostutkinnan alulle sysännyttä ilmiantajaa vastaan. Ilmiantajan asianajajat pelkäävät asiakkaansa turvallisuuden puolesta.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kiihdytti maanantaina hyökkäystään maan edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtajaa Adam Schiffiä vastaan.

Trump on suuttunut Schiffin viime torstaina pitämästä puheenvuorosta, jossa tämä matki presidenttiä.

Presidentti kutsui viikonlopun aikana demokraattiedustajaa muun muassa ”sairaaksi mieheksi” ja vaati tätä eroamaan.

Maanantaina Trump twiittasi jälleen. Nyt hän jopa vihjasi, että Schiff pitäisi ehkä pidättää maanpetoksesta epäiltynä.
Trumpin vihanpito liittyy Schiffin puheeseen viime torstaina, kun edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunta pui Yhdysvalloissa vellovaa ilmiantokohua.

Demokraatit epäilevät Trumpin painostaneen Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä puhelinkeskustelussa ja käyttäneen maan ulkopoliittista asemaa oman etunsa tavoitteluun.



Schiff kuvaili Trumpin käymää puhelinkeskustelua ”klassiseksi rikolliseksi kovisteluksi”. Sitten hän esitti siitä kärjistetyn lyhennelmän matkien presidenttiä:

”Tiedän mitä haluat, mutta minä haluan sinulta palveluksen. Sanon tämän vain seitsemän kertaa, joten parasta kuunnella tarkkaan: haluan sinun kaivavan lokaa poliittisesta vastustajastani, ymmärrätkö, ja paljon sellaista”, Schiff sanoi.

Sitten hän painotti, että kyseessä oli liioiteltu versio tapahtumista:

”Tämä oli jossain määrin se, mitä presidentti yritti viestiä Ukrainan presidentille. Se olisi hauskaa, jos kyse ei olisi niin räikeästä presidentin virkavalan rikkomuksesta.”

Trumpin mielestä Schiffin puhe ei kuitenkaan ollut parodia vaan täyttä valetta.

The Washington Postin mukaan presidentti vetäytyi viikonlopuksi golfklubilleen Washingtonin liepeille ja twiittaili sieltä rykelmän demokraatteja ja mediaa haukkuvia kommentteja.

”Edustaja Adam Schiff keksi täysin päästään keskusteluni Ukrainan presidentin kanssa ja luki sen kongressille ja miljoonille ihmisille. Hänen täytyy irtisanoutua ja häntä täytyy tutkia”, Trump kirjoitti perjantaina Twitterissä.

Maanantaina Trump kutsui Schiffin puhetta ”kamalaksi lausunnoksi”.

Lue myös: Maailman kohutuin puhelu: HS käy läpi kuusi keskeistä kohtaa Trumpin ja Ukrainan presidentin keskustelusta


Trump on hyökännyt viime päivinä ärhäkästi myös virkarikostutkinnan alulle sysännyttä ilmiantajaa vastaan.

Hän on vaatinut saada tavata puhelusta nimettömänä raportoineen tiedusteluviranomaisen.

Presidentin käytös huolestuttaa ilmiantajan asianajajia, jotka pelkäävät, että viranomaisen henkilöllisyys paljastuu.

Asianajaja Andrew Bakaj lähetti maanantaina maan kansallisuuden turvallisuuden johtajalle Joseph Maguirelle kirjeen, jossa hän ilmaisi pelkonsa.

”Kuluneen viikon tapahtumat ovat lisänneet huoltamme asiakkaamme henkilöllisyyden paljastumisesta ja siitä, että hänen turvallisuutensa vaarantuu”, Bakaj kirjoitti.

Bakaj viittasi erityisesti Trumpin perjantaisiin kommentteihin, kun tämä puhui Yhdysvaltojen YK-suurlähetystön työntekijöille.

Trump oli sanonut haluavansa tietää, kuka antoi tiedot ilmiantajalle, koska vuotaja on lähes vakooja.

”Tiedättehän, mitä teimme ennen vanhaan, kun toimimme fiksusti vakoojien ja maanpetoksen suhteen? Hoidimme asian vähän eri tavalla kuin nykyään”, Trump sanoi lehden mukaan.

 

”Tiedättehän, mitä teimme vakoojille ennen vanhaan?”

Asianajaja Bakajin mukaan presidentin lausunto ”ei millään tavalla lievitä huoltamme asiakkaamme turvallisuudesta”.

Hän kertoi myös, että jotkut yksityishenkilöt ovat luvanneet jopa 50 000 dollarin palkkion mistä tahansa tiedosta, joka liittyy ilmiantajan henkilöllisyyteen.

”Valitettavasti pelkäämme, että tilanne pahenee ja muuttuu yhä vaarallisemmaksi sekä asiakkaallemme että muillekin ilmiantajille, kun kongressi tutkii asiaa”, Bakaj sanoi.

Sanomalehti The New York Times kertoi viime viikolla, että ilmiantaja on tiedustelupalvelu CIA:n työntekijä.

Lehden mukaan työntekijä työskenteli aiemmin Valkoisessa talossa. Sittemmin hän on palannut CIA:han. Ilmiantajasta ei tiedetä juuri muuta.

Työntekijän nimettömänä tekemä valituskirje presidentti Trumpin laittomista toimista julkaistiin torstaina. Kirjeen mukaan Trumpin toimet ovat uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle.

Yhdeksänsivuisen kirjeen voi lukea tästä linkistä.

Adam Schiff kertoi sunnuntaina ABC-kanavan haastattelussa, että tiedusteluvaliokunta aikoo kutsua ilmiantajan kuultavaksi ”ihan pian”.

”Saamme ilmiantajalta suodattamattoman todistajanlausunnon”, hän sanoi.

Schiff vakuutti, että ilmiantajaa voidaan kuulla salassa niin, ettei tämän henkilöllisyys paljastu.

Washington Postin mukaan kuulemiselle ei kuitenkaan ole vielä sovittu tarkkaa ajankohtaa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäjä käytti kahta eri vakoilukampanjaa tärvelläkseen Ranskan vaalit: Macronin toimisto sumutti vakoojia vitseillä

    2. 2

      Ulkoministeriön korkea virkamies: Haavisto on toiminut laillisesti kiistassa konsulipäällikön kanssa

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Tässä on Sanna Marinin hallitus: 12 naista ja 7 miestä, keski-ikä 47 vuotta

    5. 5

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    6. 6

      HS:n toimittajan twiitistä tuli kansainvälinen puheenaihe, myös arvostetut ulkomaiset mediat jakoivat kuvan Suomen hallituksen johtohahmoista

    7. 7

      Anne ”Heinäsirkka” Taskinen on kuollut – Sleepy Sleepersin jäsenet muistelevat: ”Kun hän astui huoneeseen, se ei jäänyt huomaamatta”

    8. 8

      Näin Sanna Marinin poliitikkokollegat Tampereelta kuvaavat tulevaa pääministeriä: ”Rohkea”, sanoo perussuomalainenkin

    9. 9

      Ruotsin #metoo-liikeettä käynnistämässä ollut toimittaja sai tuomion törkeästä kunnian­loukkauksesta

    10. 10

      Maailman suosituimmat maiharit ovat niin jäykät, että niissä kävely on monelle tuskaa – Fysioterapeutti kertoo, miten ongelmat voi välttää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    3. 3

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    4. 4

      Anne ”Heinäsirkka” Taskinen on kuollut – Sleepy Sleepersin jäsenet muistelevat: ”Kun hän astui huoneeseen, se ei jäänyt huomaamatta”

    5. 5

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    6. 6

      Autoilun suosio kasvoi Espoossa länsimetron avautumisen jälkeen – ”Metron avautumista on katseltu ruusunpunaisilla laseilla”

    7. 7

      HS:n toimittajan twiitistä tuli kansainvälinen puheenaihe, myös arvostetut ulkomaiset mediat jakoivat kuvan Suomen hallituksen johtohahmoista

    8. 8

      Kommentti: Mitä on luottamus ja mitä anteeksianto? Rinteen ja Paateron pikapaluu ajaa perimmäisten kysymysten äärelle

      Tilaajille
    9. 9

      Vihreiden ja vasemmisto­liiton ministerit jatkavat samoilla salkuilla, kaikki Sanna Marinin hallituksen ministerit selvillä nyt

    10. 10

      Maailman suosituimmat maiharit ovat niin jäykät, että niissä kävely on monelle tuskaa – Fysioterapeutti kertoo, miten ongelmat voi välttää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    11. Näytä lisää