Ulkomaat

”Ei täällä enää halua asua” – HS haastatteli asukkaita ruotsalaislähiössä, jossa paloi yön aikana 20 autoa

Noin 20 autoa paloi yön aikana Märstan lähiössä lähellä Tukholmaa. Alueen asukkaat kertovat HS:lle, että Märstan turvattomuus on viime aikoina lisääntynyt. ”Jotain täällä on meneillään.”

rac
Sigtuna

Märstan lähiössä Tukholman pohjoispuolella haisee aamupäivällä yhä bensiini ja palanut kumi.

Syysilma on kaunis, ja kaksikerroksisten tiilitalojen nurkalla kasvavat vaahterat ruskan väreissä. Näkymä parkkipaikalla on kuitenkin vähemmän kaunis. Seitsemän autoa on tuhoutunut täysin yöllisissä tuhopoltoissa.

Kaiken kaikkiaan Sigtunan kuntaan kuuluvalla Märstan alueella paloi yöllä noin 20 autoa. Palopaikat olivat useiden kilometrien päässä toisistaan.

Paikalliset asukkaat hälyttivät poliisit aamuyöllä kahden aikaan, kun voimakas palaneen haju levisi alueella.

Lisäksi yhden parturiliikkeen oven edustalla räjähti. Poliisi ei ole varma, liittyvätkö räjähdys ja palaneet autot toisiinsa. Räjähdys tapahtui pian paloista saatujen hälytysten jälkeen. Poliisilla ei ole vielä tiedossa epäiltyjä, eikä ketään ole otettu kiinni.


Autoista on jäljellä vain mustuneet rungot ja tuhkaista sotkua.

Nuori mies on tullut katsomaan tuhoa.

Hän heräsi yöllä räjähdyksen ääneen.

”Ensin yksi, sitten seuraava, sitten seuraava.”


Hän ei halua antaa nimeään. HS puhuu Märstassa yhdeksän aikuisen kanssa. Vain yksi heistä uskaltaa antaa koko nimensä, ja hän onkin ainoa, joka asuu toisessa lähiössä.

Nuori mies tietää tuhoutuneista autoista paljon.

”Tuon Volkswagenin osti yksi kaveri toissa päivänä. Häntä harmitti, koska se oli hyvä kauppa. Ei hän löydä uutta yhtä halvalla.”

Nurkassa oleva autonraato on kuulemma kallein, vuosimallin 2018 Volvo.

Toinen paikallinen ohikulkija eli etunimensä kertova keski-ikäinen Jeanette kertoo, että juuri kalleimmasta autosta tuhon tekijät aloittivat.

”Täysin käsittämätöntä touhua.”



Hänestä seutu on muuttunut turvattomammaksi lyhyessä ajassa.

”Ei täällä enää halua asua”, hän sanoo.

Hän alkoi tuntea olonsa turvattomaksi jo puoli vuotta sitten, kun naapuritalo poltettiin.

”Jotain täällä on meneillään.”

Paikalle pysähtyy autollaan lähiön kiinteistönhuoltaja Rami Jazamty. Hän on ainoa, joka antaa koko nimensä. Hän muuttikin vähän aikaa sitten toiselle alueelle.


”Sain hyvän vuokrasopimuksen, mutta tein sen myös lasteni takia. En halua, että he kasvavat täällä”, hän sanoo.

Hän tietää, että naapuritalon polttajat saatiin kiinni. Tapaus liittyi jengiväkivaltaan.

Jazamtyn mielestä on käsittämätöntä, että koko Märstan alueella ei ole yhtäkään poliisiasemaa.

”Ei täällä juuri näe poliiseja.”

Samaa sanovat lähikahvilassa istuvat kolme keski-ikäistä miestä. Heidän mukaansa poliisia näkyy lähinnä silloin, kun jotain dramaattista tapahtuu.

”He ovat täällä pari kolme päivää ja sitten katoavat.”

Niin kävi myös viime viikolla, kun kahvilan lähellä ammuttiin.

Miehet vakuuttavat, että he uskaltaisivat todistaa, jos näkisivät ampumisen. Lehtijutun takia he eivät kuitenkaan halua ottaa riskejä.

Ruotsin politiikassa on puhuttu syksyllä paljon rikollisuudesta. Jengejä halutaan kuriin kovemmilla rangaistuksilla.

”Alaikäisten tuomionalennukset pitäisi poistaa”, yksi Märstan kahvilan miehistä sanoo. Sitä onkin valtiopäivillä ehdotettu. Jengirikosten tekijät ovat usein hyvin nuoria.

Lähes aina taustalla on huumeiden myyntiä.

Myös anonyymin todistamisen mahdollisuudesta keskustellaan Ruotsin parlamentissa. Sitä kannattavat oikeisto-opposition puolueet, eikä vasemmistohallitus ole ajatusta täysin tyrmännyt. Suomessa anonyymi todistaminen on mahdollista, mutta ehdot sille ovat tiukat.

Lue lisää: HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

Märstan kahvilassa ajatusta pidetään harkitsemisen arvoisena.

”Jos et sitten mainitse kahvilan nimeä, meidät tunnetaan täällä”, huikkaa yksi miehistä haastattelun päätteeksi.

Autoja on palanut ruotsalaislähiöissä aiemminkin isoja määriä. Esimerkiksi viime vuoden elokuussa Göteborgissa ja Trollhättanissa sytytettiin tuleen yli 80 autoa yhdessä yössä.

”On selvää, että jotain on pielessä yhteiskunnassa, kun tällaista tapahtuu”, pääministeri Stefan Löfven kommentoi silloin.

Göteborgissa autopolttojen tutkinta venyi vuoden mittaiseksi. Syyskuun alussa syytteet kuitenkin saatiin nostettua kuutta epäiltyä tekijää vastaan. He ovat kaikki nuoria miehiä, osa teini-ikäisiä.

Syytteiden nostamisen kannalta ratkaisevaa oli, että palopaikoilta saatiin talteen epäiltyjen dna:ta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Postin työkiistassa ei ratkaisua, työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen

    2. 2

      Ay-liike suuttui työnantajaliittojen heikennys­esityksistä, jotka ovat kirjoitus­virheitä myöten samanlaisia – Näin EK vastaa

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Marie Kondo kehitti tavaroista luopumiseen kannustavan konmarittamisen, nyt hän myy tavaraa omassa verkkokaupassa

    5. 5

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    6. 6

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    7. 7

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    10. 10

      ”Etsivä Antell ampui minua”, poliisi Uuno Lähde sai kirjoitettua tupakkilaatikon kanteen – Kymmenet poliisit ovat saaneet surmansa Helsingin kaduilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Suomi mainittu! BBC kirjoitti sympaattisen jutun suomalaisesta ”kuolevasta kaupungista”, jossa on asiat niin huonosti että se on jo hienoa

    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”

    5. 5

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    6. 6

      Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa

    7. 7

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    8. 8

      Vantaalle rakennettiin jalkakäytävä, joka on kymmeniä senttejä talojen pihoja korkeammalla: ”En tiedä, miten sitä ei ole huomattu”

    9. 9

      Valtakunnan­sovittelija neuvotteli maanantai-illan sovinto­esityksestä Postin työriitaan, tukilakot uhkaavat laajeta lentokentille ja pää­kaupunki­seudun liikenteeseen

    10. 10

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää