Ulkomaat

Sopimukseton brexit ajaisi Britannian korviaan myöten velkoihin, laskee riippumaton ajatuspaja

Brexitin ensišokin hoitoon tarvitaan nopea raharuiske, mutta sen jälkeen briteillä alkaa niukkuuden aika, päättelee poliittisesti riippumaton ajatuspaja.

Toisessa maailmansodassa Winston Churchill lupaili Britannialle verta, raatamista, kyyneleitä ja hikeä. Pääministeri Boris Johnson on luvannut lisää rahaa, missä hän on tavallaan, mutta vain hyvin lyhyellä aikavälillä, ihan oikeilla jäljillä.

Näin voi tulkita riippumattoman ajatuspajan IFS:n tiistaina julkaisemasta selvityksestä.

Pidemmän päälle sopimukseton brexit tarkoittaa briteille niukkuutta ja Britannialle velkakurimusta, selvitys arvioi. Maan talous suistuisi taantumaan, ja valtionvelka suhteessa kansantuloon kasvaisi lähivuosina suurimmilleen sitten 1960-luvun.
BBC laskee velan kasvavan niin suureksi, että sen maksamiseen tarvittaisiin miltei 90 prosenttia Britannian valtion vuotuisista tuloista.

Hyvin nopeasti edessä olisi siis joko veronkorotuksia tai niukkoja aikoja julkisille palveluille kuten sairaaloille tai kouluille, päättelee IFS uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kolmen ensimmäisen brexitin jälkeisen vuoden aikana talous kasvaisi yhteensä noin prosentin verran. Heti ensimmäisenä budjettivuotena bruttokansantuote kutistuisi 0,4 prosenttia.

Näyttää päivä päivältä todennäköisemmältä, että Britannian lähdöstä tulee nimenomaan sopimukseton. EU:n kanssa käytävien neuvottelujen takarajaksi on asetettu perjantai, ja ratkaisun hetkeksi on nyt ilmoitettu ensi viikon huippukokous. Brittiparlamentti on velvoittanut Johnsonin hakemaan lykkäystä, mutta hän itse on äkkilähdön kannalla.

Britannian hallitus on itsekin myöntänyt, että sopimukseton brexit voisi johtaa mielenosoituksiin, ruoka- ja lääkepulaan sekä ruuhkiin satamissa ja teillä.

IFS:n mukaan talouskasvu hidastuisi sopimuksettoman lähdön myötä monilla rintamilla. Yritysten investointien kasvu hidastuisi kolmessa vuodessa kahdeksalla prosenttiyksiköllä, asuntosijoitusten kuudella ja viennin seitsemällä.

Leijonanosan bruttokansantuotteesta muodostavan yksityisen kulutuksen kasvu heikentyisi sekin pari prosenttiyksikköä.

Ongelmien selättämiseksi IFS suosittelee hallitukselle nopeita käänteitä: ensin reilua elvytystä ja sen jälkeen niukkuuden jakamista.

Johnsonin hallitus on jo antanut mittavia rahalupauksia sairaaloille, poliisille, vankilapaikkojen lisäämiseen, valtakunnallisen laajakaistan rakentamiseen ja kouluille. Niitä on analysoinut muun muassa BBC.

Seuraavan, huhtikuussa alkavan budjettikauden suunnitelmissaan brittihallitus on kasvattamassa valtion menoja 4,1 prosentilla. Se tehdään osin velkarahalla.

”Hallitus ajelehtii ilman ankkuria”, ajatuspajan johtaja Paul Johnson luonnehtii BBC:lle.

Tiistaina Britannia kertoi tarkennetuista tullisäädöksistä, joiden mukaan 88 prosenttia tuonnista pääsisi jatkossa maahan ilman tullimaksua. Joidenkin tuotteiden osalta tulleja on nostettu. Tarkoituksena on lievittää kuluttajahintojen kasvua ja samaan aikaan kuitenkin suojella kotimaista tuotantoa.

Reipas rahankäyttö voi IFS:n mukaan auttaa Britanniaa selviytymään brexitin ensišokista. Sitä ei kuitenkaan voi jatkaa pitkään, sillä valtion velkataakka kasvaa.

”Sopimukseton lähtö vaatisi todennäköisesti pikaista elvytystä ja heti sen jälkeen nopeaa paluuta niukkuuden aikaan”, IFS:n varajohtaja Carl Emmerson sanoo Reutersin mukaan.

Finanssipoliittisesti elvytys voi tarkoittaa verojen huojentamista tai valtion menojen kasvattamista. Sitä voidaan jatkaa vain hetki, sillä muuten edessä on valtava velkataakka.

”Ilman brexitiäkin Britannian pitänee nostaa veroja, jotta se pystyisi maksamaan ikääntyvän väestön eläkkeet ja terveydenhoidon”, Emmerson sanoo.

Kuluvalla tilikaudella Britannian budjetti on 42 miljardia puntaa eli noin 47 miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä on 1,9 prosenttia bruttokansantulosta. Sopimuksettoman brexitin myötä alijäämä kasvaisi sadan miljardin punnan eli noin 112 miljardin euron tuntumaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    4. 4

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    5. 5

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    6. 6

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    7. 7

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    8. 8

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    9. 9

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    10. 10

      Antti Rinne sai Valioliiga-seura Norwichilta mieluisan lahjan: ”Aamuni alkoi mukavalla yllätyksellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    7. 7

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    8. 8

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    9. 9

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää