Ulkomaat

Sähköt katkeavat jopa useiksi päiviksi Kaliforniassa: Piilaakson kaupoista loppuivat sähkö­generaattorit

”Tuhlasitte osakkeenomistajienne osinkoihin rahaa, joka olisi pitänyt käyttää varotoimiin. Nyt teidän täytyy katkoa sähköt kuin jossakin kehitysmaassa”, sähköyhtiön asiakas moittii.

Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa alkoi keskiviikkona valtava sähkökatko, joka voi kestää jopa useita päiviä.

Alueella toimiva energiayhtiö PG&E katkaisi sähköt porrastetusti kymmenistä maakunnista metsäpalojen ehkäisyn takia.

Kaliforniaan on ennustettu lähipäiviksi poikkeuksellisen kovaa tuulta, jonka pelätään kaatavan sähköpylväitä ja siten sytyttävän paloja.



PG&E:n tiedotteen mukaan ainakin 800 000 ihmistä jää sähköttä. San Josen pormestari Sam Liccardo kuitenkin arvioi, että sähkökatko vaikuttaa lähes kahden miljoonan ihmisen elämään.

Liccardo kehotti lehdistötilaisuudessa asukkaita varautumaan jopa seitsemään sähköttömään päivään. Paikalliset kaupat ovatkin täyttyneet elintarvikkeita hamstraavista ihmisistä.

Sähkökatko koettelee teknologiayhtiöiden kotipaikkana tunnetun Piilaakson kaupungeista esimerkiksi Cupertinoa, jossa sijaitsee teknologiajätti Applen pääkonttori.

Joistakin Piilaakson kaupoista loppuivat sähkögeneraattorit, kun yritykset varautuivat sähkökatkoon.
Kuivassa ja kuumassa Kaliforniassa on roihunnut viime vuosina poikkeuksellisen tuhoisia maastopaloja. PG&E on saanut osakseen kovasanaista arvostelua osallisuudestaan niihin.

Keväällä viranomaiset totesivat, että yhtiön voimansiirtojohdot aiheuttivat Kalifornian historian tuhoisimman tulipalon viime vuonna. Camp Fireksi nimetyssä palossa kuoli 85 ihmistä.

Lisäksi jo vuonna 2017 yhtiön todettiin olevan syyllinen Wine Country -viinintuotantoalueella syttyneisiin metsäpaloihin.


Kalifornian asukkaat ovat sähkökatkosta nyreissään energiayhtiölle. Katkosta tiedottavat verkkosivut esimerkiksi kaatuivat ruuhkan takia.

”Tuhlasitte osakkeenomistajienne osinkoihin rahaa, joka olisi pitänyt käyttää varotoimiin. Nyt teidän täytyy katkoa sähköt kuin jossakin kehitysmaassa”, yhtiön asiakas Veronica Key moitti Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom puolestaan sanoi, että ”kukaan ei ole tästä innoissaan”.

”Mutta tiesimme jo kuukausia sitten, että näin todennäköisesti tapahtuu, kun PG&E vihdoin herää vastuuseensa pitää ihmiset turvassa.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    5. 5

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    6. 6

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    7. 7

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    8. 8

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    7. 7

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    10. 10

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    11. Näytä lisää