Ulkomaat

Yhdysvallat siirsi Isis-vankeja pois taisteluiden alta Syyriassa, joukossa kaksi Isisin ”Beatles-ryhmään” kuulunutta

Isisin Beatles-ryhmä koostui neljästä britistä, jotka muun muassa videoivat tekemiään teloituksia.

Yhdysvallat on siirtänyt joitakin Isis-vankeja pois Syyriasta. Vangitut Isis-taistelijat siirrettiin kurdien johtamilta SDF-joukoilta Yhdysvaltain armeijalle Turkin aloitettua maahyökkäyksen Syyriaan keskiviikkona.

Aiemmin keskiviikkona Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi Yhdysvaltojen vieneen tietyn määrän vangittuna olleita Isis-taistelijoita Syyriasta pois. Trumpin mukaan Yhdysvallat on huolehtinut, etteivät kaikista vaarallisimmat Isis-taistelijat pääse vapaaksi.

”Viemme joitakin kaikista vaarallisimpia Isis-taistelijoita pois ja sijoitamme heidät eri paikkoihin”, sanoi Trump Valkoisessa talossa keskiviikkona.

The Washington Postin mukaan Yhdysvallat on siirtänyt muutamia kymmeniä Isis-vankeja pois Syyriasta. Lehden tietojen mukaan Yhdysvaltain armeijalle on siirtynyt noin 40 vangittua Isis-taistelijaa, joita on aiemmin pidetty Koillis-Syyriassa kurdien joukkojen hallinnoimissa vankiloissa.

Vastuu Isis-vangeista Syyriassa on ollut tähän saakka pääsääntöisesti SDF-joukoilla. Joukot ovat vartioineet arviolta yli 10 000 Isis-vankia.

Turkin hyökkäyksen pelätään kuitenkin muuttavan tilannetta Isis-vankien suhteen ja antavan heille mahdollisuuden pakoon. Muun muassa CNN:n mukaan osa kurdien johtamista SDF-joukoista jätti vartiotehtävänsä vankiloissa keskiviikkona ja suuntasi pohjoiseen, jossa Turkki aloitti maahyökkäyksen.

Muun muassa Reutersin ja The Washington Postin saamien viranomaisvahvistusten mukaan kaksi Yhdysvalloille siirtyneistä vangituista Isis-taistelijoista kuului niin sanottuun Beatles-ryhmään, jonka teki tunnetuksi Isisin teloitusvideoilla esiintynyt lontoolainen Mohammed Emwazi eli ”Jihadi-John”. Lempinimensä hän sai mediassa The Beatlesin John Lennonin mukaan brittiaksenttinsa takia.

Isisin Beatles-ryhmä koostui neljästä britistä, jotka muun muassa videoivat tekemiään teloituksia.

Jihadi-John kuoli Yhdysvaltojen ilmaiskussa vuonna 2015.

Presidentti Trump ei vielä keskiviikkona kommentoinut Yhdysvaltain haltuun siirtyneiden Isis-taistelijoiden henkilöllisyyksiä. Torstaina hän kuitenkin kertoi Twitter-tilillään kahden vangin kuuluvan Beatles-ryhmään. Trump luonnehti ryhmään kuuluneita Isis-taistelijoita ”kaikkein pahimmiksi” vangeiksi.
Turkin presidentin edustaja sanoi keskiviikkona uutistoimisto AFP:n mukaan, että Euroopan maiden tulee ottaa Syyriassa vangitut Isisin vierastaistelijat takaisin kotimaihinsa.

Arviolta satatuhatta Isisin taistelijaa ja heidän perheenjäsentään on kurdijoukkojen valvomilla vankileireillä Koillis-Syyriassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    5. 5

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    6. 6

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    7. 7

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    8. 8

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    11. Näytä lisää