Ulkomaat    |   HS-analyysi

Nobelilla palkittava Abiy Ahmed on toivon pääministeri, mutta hänen tehtävänsä Etiopian uudistajana on yhä kesken

Etiopian pääministerin Abiy Ahmedin alkutaival herätti maassa toiveikkuutta, ja sama toiveikkuus pysyy yllä Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisen jälkeen. Mutta onko palkinnon myöntäminen liian varhaista?

Helpotus. Sellaiseksi kuvail­tiin Abiy Ahmedin valintaa Etiopian pää­ministerin tehtävään viime vuoden keväällä. Olin nimityksen aikaan maan pää­kaupungissa Addis Abebassa ja moni paikal­linen suhtautui Abiyn alkavaan pääministeri­kauteen toiveikkain ja odottavin mielin.

Samankaltaista toiveikkuuden tunnelmaa on aistittavissa nyt, kun puolitoista vuotta virassaan ollut Abiy on nimetty Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Ennen Abiyn nimitystä Etiopiassa elettiin jännitteisiä aikoja. Maa oli julistettu hätätilaan jo muutamia vuosia jatkuneiden ja vuoden 2018 alussa yltyneiden protestien takia. Niiden seurauksena Etiopian silloinen pääministeri Hailemariam Desalegn ilmoitti yllättäen eroavansa tehtävästään. Hailemariam väistyi omien sanojensa mukaan toivoen, että vuosien levottomuuksille saataisiin viimein loppu.

Ja niin Etiopiaa kolmatta vuosikymmentä hallitsevalle puolueelle tuli eteensä tärkeä päätös: Kuka pystyisi tuomaan yhteen yhdeksään osavaltioon ja etnisesti moniin kymmeniin ryhmiin jakautuvan kansan?

Sen täytyy olla oromo, minulle kerrottiin. Oromot kuuluvat Etiopian suurimpaan etniseen ryhmään. Se oli vuosikausia kokenut jääneensä osattomaksi valtakoneistossa, joka hallitsi maata autoritaarisin ottein. Yltyneet protestit olivat alkaneet juuri oromojen alueelta Oromiasta. Jos pääministeri ei tulisi heidän keskuudestaan, levottomuuksien uskottiin jatkuvan.

Näin ei käynyt, vaan uusi pääministeri vastasi taustansa puolesta toiveisiin, ja siksi moni etiopialainen huokaisi helpotuksesta. Abiysta tuli maan ensimmäinen oromotaustainen pääministeri.

Abiy nousi nopeasti tähdeksi ja alkoi saada mainetta ulkomaita myöten. Virkaanastujaispuheessaan karismaattinen Abiy puhui yli 100 miljoonan etiopialaisen yhtenäisyyden puolesta. Kuulin monen paikallisen kehuvan puhetta vuolaasti. Se teki Abiyn mission selväksi: Hän oli uudistaja, joka halusi rakentaa siltoja.

Abiyn tausta sopi tehtävään täydellisesti. Hän varttui pienessä kylässä muslimi-isän ja kristityn äidin kasvattamana, ja puhuu monia Etiopian pääkieliä.

Kun Abiy tuoreena pääministerinä kiersi maata, hän tuntui suorastaan villitsevän etiopialaisia. Ulkomainen lehdistö kutsui ilmiötä pian jo omalla termillä: Abiymania.

Perjantaina Abiy Ahmed nimettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Syitä on monia. Abiy on solminut merkittävän rauhansopimuksen Eritrean kanssa, helpottanut oppositiopuolueiden tilannetta, vapauttanut mielipidevankeja ja nimittänyt esimerkiksi maan ensimmäisen naispresidentin.

Mutta Abiyn tehtävä on yhä kesken. Sortokoneiston täydellinen purkaminen ja monipuoluejärjestelmän luominen vievät aikaa. Kansalaisten ja maan hallinnon välistä luottamuksen kuilua ei myöskään kurota kiinni kuukausissa. Siksi osa pohtii, tuliko rauhanpalkinto liian varhain.

Vaikka Etiopia on nykyisen melko vakaa ja nopeasti kehittyvä maa, Abiyn harteilla on vaikeita yhtälöitä. Maan väestöstä yli 40 prosenttia on alle 15-vuotiaita, ja nuorille etiopialaisille on onnistuttava luomaan työtä ja hyvinvointia. Maan talous kasvaa nopeasti, mutta hyötyvätkö sen hedelmistä kaikkein köyhimmät?

Ja on Abiylla muitakin haasteita: kaikki eivät ole hänen puolellaan.

Sen osoittavat Abiyn valtaannousun jälkeen tapahtuneet väkivaltaisen yhteenotot. Kesäkuussa Amharan osavaltiossa yritettiin esimerkiksi tehdä vallankaappaus, jonka seurauksena kuoli useita korkea-arvoisia virkamiehiä ja yli 200 ihmistä pidätettiin.

Rauhanpalkinnon toivotaan vahvistavan Abiyn toimia Etiopiassa, kertoi Nobel-komitea.

Abiyn rooli voi kuitenkin olla Etiopiankin kokoa suurempi. Hän voi esimerkillään parhaimmillaan synnyttää ketjureaktion, jonka seurauksena muutkin itäisen Afrikan maat alkavat ottaa askeleita kohti oikeudenmukaisempaa ja vakaampaa yhteiskuntaa. Ketjureaktion syntymiseen on vielä matkaa, mutta se, jos mikä, olisi rauhanpalkintojen arvoista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    4. 4

      Arvovaltainen republikaanijohtaja arvostelee ankarasti presidentti Trumpin Syyria-linjauksia

    5. 5

      Juutalaisviha ja rasismi ovat arkea Saksassa, mutta moni havahtui äärioikeiston uhkaan vasta nyt

    6. 6

      Valtion pitäisi aloittaa muun muassa maahan­muuttajien ja vammaisten positiivinen syrjintä, sanoo Tullin pääjohtaja

    7. 7

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    8. 8

      ”Tämä on tämmöinen keltainen rotanraato”, hoitaja sanoi Inge-Maj Ekströmin vastasyntyneestä 1981: Omat kokemukset tekivät Ekströmistä kapinallisen kätilön

    9. 9

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    10. 10

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    4. 4

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    5. 5

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    6. 6

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    8. 8

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    9. 9

      Nettivideon jakaneelta pojalta rahaa vaatinut konstaapeli sai potkut Helsingin poliisista

    10. 10

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää