Ulkomaat

Presidentti Erdoğan vastaa länsimaiden esittämiin pakotteisiin: ”Ne, jotka luulevat Turkin taipuvan tahtoonsa uhkailemalla, ovat väärässä”

Muun muassa Saksa ja Ranska ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä asevientinsä Turkkiin ja vaatineet kurdeihin kohdistuvan hyökkäyksen lopettamista. Yhdysvallat uhkasi Turkkia talouspakotteilla jo aiemmin viikolla.

Turkin hyökkäys pohjoiseen Syyriaan on jatkunut viikonlopun yli siitä huolimatta, että monet eri tahot ovat vaatineet sotatoimien lopettamista.

Myös Turkin toimille alkuviikosta vihreää valoa näyttänyt ja omia sotilaitaan Pohjois-Syyriasta vetänyt Yhdysvallat on uhannut presidentti Recep Tayyip Erdoğania taloudellisilla pakotteilla ja sotilaallisella puuttumisella, mikäli Turkki jatkaa hyökkäystään kurdijohtoisten joukkojen suuntaan.

Muun muassa Saksa ja Ranska ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä asevientinsä Turkkiin. Myös Suomi tuomitsi Turkin hyökkäyksen Syyriaan heti sen alettua keskiviikkona, ja ilmoitti tukevansa Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin lausuntoa, jossa vaadittiin sotatoimien keskeyttämistä.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) mukaan valtioneuvosto ei tule myöntämään uusia asevientilupia Turkkiin.

Erdoğan ilmoitti sunnuntaina, etteivät pakotteet ja muut länsimaiden uhkaukset pysäytä sotatoimia.

”Sen jälkeen, kun aloitimme operaatiomme, olemme saaneet kaikenlaisia uhkauksia taloudellisista pakotteista ja asemyynnin keskeyttämisestä. Ne, jotka luulevat Turkin taipuvan tahtoonsa uhkailemalla, ovat väärässä”, presidentti sanoi televisioidussa lausunnossaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

Erdoğan kertoi puhuneensa puhelimitse sunnuntaina Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa.

”Pyysin häntä selittämään minulle [aseviennin keskeyttämisen]. Olemmeko todella liittolaisia Naton ytimessä vai onko terroristiryhmä [kurdien YPG] hyväksytty Natoon ilman, että minua on tiedotettu asiasta”, hän sanoi AFP:n mukaan.

Turkki pitää jihadistien jälkeen rauhan Koillis-Syyriaan tuonneita kurdijoukkoja, SDF:ää ja siihen kuuluvaa YPG:tä, turvallisuusuhkana, koska osalla niistä on tiiviit suhteet Turkin kurdien PKK-ryhmään.

Erdoğan kieltäytyi AFP:n mukaan mahdollisista rauhanneuvotteluista YPG:n kanssa.

”Milloin olette nähneet valtion istuvan samaan pöytään terroristiryhmän kanssa?” hän kysyi.

Syyrian kurdijohtoiset joukot saivat Isisin-vastaisessa sodassa tiivistä tukea Yhdysvalloilta ja sen johtamalta koalitiolta, vaikka myös Yhdysvallat pitää Turkin PKK:ta terroristijärjestönä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Merkel oli pyytänyt Erdoğania lopettamaan sotatoimet Syyriassa välittömästi.



Erdoğanin mukaan syyrialaisten liittolaistensa tukemana Turkin on onnistunut ottamaan haltuunsa aiemmin kurdijohtoisten joukkojen hallinnassa ollut Ras al-Ainin kaupunki ja piirittää Tel Abiadin kaupunki kahdesta eri suunnasta.

AFP:n mukaan Syyrian tilannetta läheltä seuraava Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) -järjestö kertoo Turkin vallanneen Tel Abiadin kaupungin, mikä jättää Ras al-Ainin käynnissä olevan hyökkäyksen ainoaksi suureksi kohteeksi.

Turkin päämääränä Syyriassa on ajaa Koillis-Syyriaa jihadistijärjestö Isisin murskaamisen jälkeen hallinnoineet kurdijohtoiset SDF-joukot kauemmas turkin rajalta. Turkin ”turvavyöhykkeeksi” nimeämä alue on lähes koko Syyrian ja Turkin välisen rajan mittainen leveyssuunnassa ja ulottuu noin 30–35 kilometriä rajalta etelään.

Reuters kertoi sunnuntai-iltapäivänä kurdijohtoisten SDF-joukkojen ilmoittaneen, että se taisteli Turkkia ja sen syyrialaisia liittolaisia vastaan noin 30 kilometrin päässä maiden väliseltä rajalta etelään sijaitsevan maantien tuntumassa.

Turkin tavoitteena on lisäksi siirtää alueelle Turkkiin Syyriasta sotaa paenneita syyrialaisia. Luku siirrettävien määrästä on vaihdellut. Aiemmin Turkki puhui noin miljoonan syyrialaisen palauttamisesta kotimaansa puolelle, viikonlopun aikana mediassa on kerrottu määrän olevan jopa kolme miljoonaa. Kaikkiaan Turkissa on noin neljä miljoonaa syyrialaista pakolaista.

Syyrian puolella tapahtuvia taisteluita on sunnuntaina paennut YK:n mukaan jo 130 000 ihmistä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Yllätystulos EM-karsinnoissa antoi avaimet Huuhkajille: Voitto Kreikasta nostaa lähes varmasti lohkoarvonnan kolmoskoriin

    4. 4

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Neuvottelut Postin työkiistasta eivät johtaneet ratkaisuun – näin lakot ja tukitoimet uhkaavat laajeta lähiviikkoina

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Venetsiassa vesi nousi jälleen 1,5 metriin, tulvatuhot valtavat

    8. 8

      Uhmakkaat opiskelijat kirjoittivat testamenttejaan suljetulla yli­opistolla Hong­kongissa, poliisit uhkasivat ampua kovilla – HS:n kirjeen­vaihtaja paikan päällä: ”Outo ja arvaamaton tunnelma”

    9. 9

      Cristiano Ronaldo ryösti joukkuetoveriltaan varman maalin

    10. 10

      Gigantin sivuston tietoturva-aukko ehti olla auki kuukauden, sivustolta pääsi hakemaan henkilötietoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    10. 10

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    11. Näytä lisää