Ulkomaat

Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen, kun Syyria ja kurdit tekivät sopimuksen yhteistyöstä ja Syyrian hallinto kertoi lähettävänsä joukkoja Pohjois-Syyriaan. Samaan aikaan Turkin presidentti kommentoi, ettei Venäjä aseta esteitä Turkin joukkojen etenemiselle Syyriassa.

Turkin hyökkäys pohjoiseen Syyriaan sai sunnuntai-iltana uuden käänteen, kun Syyrian hallinto ilmoitti lähettävänsä asevoimiansa maan pohjoisosaan vastatakseen Turkin hyökkäykseen, kertoi Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana. Myöhemmin illalla kurdien edustajat ilmoittivat uutistoimisto Reutersin mukaan, että Syyria ja kurdien johtamat SDF-joukot ovat päässeet sopimukseen syyrialaisten joukkojen sijoittelusta lähelle Turkin rajaa.

Syyrian valtiollinen media kertoi maanantaina, että Syyrian armeijan joukot ovat saapuneet Koillis-Syyriassa sijaitsevaan Tal Tamrin kylään, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä rajasta. Kylässä sijaitsee strategisesti tärkeän M4-valtatien risteyskohta. Turkin joukot ilmoittivat sunnuntaina vallanneensa tien.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajan mukaan hurraava väkijoukko otti Syyrian sotilaat vastaan Tal Tamrissa maanantaina. Syyrian valtiollinen televisiokanava lähetti materiaalia, jossa väkijoukko toivottaa sotilaat tervetulleiksi.


Samaan aikaan Turkin armeija on jatkanut etenemistään Pohjois-Syyriassa. Turkki oli maanantaihin mennessä saanut haltuunsa kaksi tärkeää aluetta, Tal Abiadin ja Ras al-Ainin kaupungit, kertoo uutistoimisto AFP. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi maanantaina odottavansa kurdijoukkojen vetäytyvän myös muista tärkeistä Pohjois-Syyrian kaupungeista, kuten Manbijista.

”Kun Manbij on evakuoitu, emme mene sinne Turkkina. Arabiveljemme, jotka ovat alueen todellisia omistajia, palaavat sinne. Meidän tehtävämme on turvata heidän paluunsa”, Erdoğan sanoi AFP:n mukaan viitaten syyrialaisiin arabijoukkoihin, jotka tukevat Turkin sotatoimia kurdeja vastaan.

Hän myös piti Venäjän ”myönteistä suhtautumista” tervetulleena. Erdoğanin mukaan Venäjä ei näyttänyt asettavan esteitä sille, että Turkin joukot etenevät Kobanin kaupunkiin.

”Paljon huhuja on liikkeellä, mutta vaikuttaa siltä, ettei Kobanin kanssa tule ongelmia Venäjän myönteisen suhtautumisen vuoksi”, Erdoğan totesi.

Erdoğan ei suoraan kommentoinut Syyrian hallinnon ja kurdien tekemää sopimusta.

Venäjän valtapuolueen keskeinen poliitikko, senaattori Konstantin Kosatšov puolestaan kommentoi venäläiselle uutistoimisto Rialle, ettei avoin konflikti Turkin ja Syyrian välillä ole todennäköinen, koska Turkki ei suunnittele Syyrian alueiden valloittamista voimankäytöllä.


Syyrian hallinnon ja kurdien sopimuksesta vähän tietoa

Ennen Syyrian hallinnon ja kurdien sopimuksen syntymistä osapuolet kävivät keskusteluja venäläisessä tukikohdassa Syyriassa, Reuters kertoi nimettömänä pysyttelevän kurdipoliitikon puheisiin viitaten.

”Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja pohditaan Turkin hyökkäykseen vastaamiseksi”, toinen kurdiviranomainen sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Syyrian hallinnon on tiedettävä, että sekin on vastuussa hyökkäykseen vastaamisesta.”

SDF:n edustajan mukaan sopimusneuvotteluja käytiin Syyriassa Venäjän Khmeimimin-tukikohdassa Latakiassa, joka on Syyrian presidentin Bashar al-Assadin tukijoiden ydinaluetta, kertoo Reuters. Toisen Reutersin lähteen mukaan keskusteluja olisi käyty pääkaupunki Damaskoksessa.

Aiemmin sunnuntaina Turkki kertoi kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta siirtyvänsä syvemmälle Syyriaan.

Toistaiseksi kurdien ja Syyrian hallinnon sopimuksesta tiedetään vähän.

The Guardianin mukaan Venäjän välittämään sopimukseen sisältyy ainakin rajakaupunkien Manbijin ja Kobanin siirtyminen kurdihallinnolta pääkaupunki Damaskoksen hallinnolle. Kurdihallinnon lausunnon mukaan Syyrian oma armeija sijoittuisi sopimuksen myötä koko raja-alueelle, kertoo BBC.

Vahvistamattomien raporttien mukaan sopimus laajennettaisiin koskemaan koko Koillis-Syyriaa, kertoo Guardian. Syyrian hallitus ei ole toistaiseksi kommentoinut tarkemmin, minne Syyrian joukot aiotaan komentaa tai kuinka suuri osa Syyrian armeijasta maan pohjoisosaan lähetetään.

Korkea-arvoisen kurdiviranomaisen mukaan ”alustava aseellinen sopimus” Syyrian hallinnon kanssa rajoittuisi armeijan joukkojen sijoitteluun rajalle, ja osapuolet keskustelisivat poliittisista kysymyksistä myöhemmin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Sopimus päättää todennäköisesti kurdien reilun viiden vuoden puolittaisen autonomian Koillis-Syyrian kurdialueilla, jonne Turkin hyökkäys on kohdistunut. SDF-joukkojen kenraali Mazloum Abdi kirjoitti Foreign Policy -lehdessä julkaistussa artikkelissa kurdihallinnon valitsevan mieluummin kompromissin kuin kansanmurhan.

”Valitsemme takuulla mieluummin kansamme elämän”, Abdi kirjoitti.

Syyrian hallinto on vuosikymmeniä sortanut kurdivähemmistöä, joka asuu pääasiassa Syyrian pohjoisosissa. Kun levottomuudet Syyriassa puhkesivat vuonna 2011, Syyrian armeija joutui siirtämään valtaosan joukoistaan kurdialueilta muualle ja kurdit ryhtyivät perustamaan omaa itsehallintoaluetta, jossa on demokratian piirteitä.

Lue myös Jukka Huuskon kommentti: Kurdit auttoivat tuhoamaan Isisin, perustivat orastavan demokratian ja joutuivat nyt Naton siunaaman hyökkäyksen kohteeksi


Yhdysvallat vetää sotilaansa maasta

Yhdysvallat puolestaan on ilmoittanut AFP:n mukaan vetävänsä loput noin 1 000 sotilastaan kokonaan pois maasta. Joukkojen vetäytymiselle ei ole Yhdysvaltojen puolelta määritelty toistaiseksi aikaikkunaa. Reutersin lähteiden mukaan Yhdysvaltojen vetäytyminen maasta voi kuitenkin tapahtua hyvin lyhyen ajan sisällä ja nopeasti.

Toistaiseksi on ollut myös epäselvää, mitä maan eteläosissa Irakin ja Jordanian rajan tuntumassa oleville yhdysvaltalaisjoukoille tapahtuu.

Erdoğan sanoi maanantaina pitävänsä Yhdysvaltojen ilmoitusta vetää joukkonsa maasta positiivisena asiana, kertoo uutistoimisto AFP.

Yhdysvallat oli jo aiemmin vetänyt suurimman osan joukkojaan pois Pohjois-Syyriasta sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump oli käytännössä näyttänyt vihreää valoa Turkin hyökkäykselle.

Lue lisää: Puhelu, joka aloitti sodan

Yhdysvaltain joukot joutuivat perjantaina Turkin tykistötulen tielle, kun ammus räjähti muutaman sadan metrin päässä Yhdysvaltain tukikohdasta Kobanin kaupungissa. Kukaan yhdysvaltalaissotilaista ei kuitenkaan haavoittunut.

The Washington Postin haastatteleman nimettömänä pysytelleen yhdysvaltalaisen viranomaisen mukaan turvallisuusviranomaiset epäilevät iskun olleen tahallinen. Puolustusministeriö Pentagonin mukaan Turkki tiesi, että Yhdysvalloilla oli alueella joukkoja.

Muun muassa Saksa ja Ranska ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä asevientinsä Turkkiin. Erdoğan kuitenkin ilmoitti sunnuntaina, etteivät pakotteet ja muut länsimaiden uhkaukset pysäytä sotatoimia.

”Sen jälkeen, kun aloitimme operaatiomme, olemme saaneet kaikenlaisia uhkauksia taloudellisista pakotteista ja asemyynnin keskeyttämisestä. Ne, jotka luulevat Turkin taipuvan tahtoonsa uhkailemalla, ovat väärässä”, presidentti sanoi televisioidussa lausunnossaan AFP:n mukaan.

Turkin päämääränä Syyriassa on ajaa Koillis-Syyriaa jihadistijärjestö Isisin murskaamisen jälkeen hallinnoineet kurdijohtoiset SDF-joukot kauemmas Turkin rajalta.

Turkin ”turvavyöhykkeeksi” nimeämä alue on lähes koko Syyrian ja Turkin välisen rajan mittainen leveyssuunnassa ja ulottuu noin 30–35 kilometriä rajalta etelään.

Turkki ilmoitti sunnuntaina vallanneensa keskeisen M4-valtatien, joka sijaitsee juuri 30–35 kilometrin päässä sisämaassa, kertoo AFP.


Isis-perheenjäseniä paennut

Syyrian ja Irakin pohjoisosissa arvioidaan piileskelevän yhä 18 000 Isisin taistelijaa. Näiden niin sanottujen uinuvien solujen aktivoituminen näyttää meneillään olevassa sekasorrossa hyvin mahdolliselta. Uinuviin soluihin voi laskea mukaan myös ne 6 000 Isis-taistelijaa, jotka ovat viettäneet suuren osan vuodesta kurdien vartioimilla vankileireillä ja vankiloissa.

”Isis-vankiloiden vartioiminen ei enää ole tärkein tehtävä. Se, joka on kiinnostunut pitämään vangit vangittuina, on tervetullut etsimään ratkaisua”, sanoi SDF-joukkojen johtaviin lukeutuva Redur Xelil lauantaina televisioidussa lausunnossaan.

Sunnuntaina Syyrian sotaa tarkkaileva SOHR-järjestö kertoi, että noin sata vankia oli jo paennut Ain Issan leiriltä. Paenneet ovat tiettävästi naisia ja lapsia, kertoi Reuters. Kurdien mukaan leireiltä paenneita olisi noin 800.



Turkin presidentti Erdoğan kuitenkin kiisti sunnuntai-iltana, että vankeja olisi päässyt pakoon.

Turkin tavoitteena on lisäksi siirtää alueelle maahan Syyriasta sotaa paenneita syyrialaisia. Aiemmin Turkki puhui noin miljoonan syyrialaisen palauttamisesta kotimaansa puolelle, viikonlopun aikana mediassa on kerrottu määrän olevan jopa kolme miljoonaa.

Hyökkäys on ajanut YK:n sunnuntaina päivittämän arvion mukaan ainakin 130 000 ihmistä kodeistaan ja pakottanut kurdijoukot sotatoimiin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    2. 2

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    3. 3

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    4. 4

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    5. 5

      Mies söi 120 000 dollarin taideteoksen Miamissa

    6. 6

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    7. 7

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    8. 8

      Miten poliisi selvittää henkilöllisyytesi, jos haluat salata sen?

    9. 9

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    10. 10

      Hallituskriisi oli kuin Prisman livelähetys kassahihnalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    5. 5

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    9. 9

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    10. 10

      Maahanmuuttoteeman voimaa politiikassa eivät selitä faktat vaan niiden puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää