Ulkomaat

Turkin tulilinjalla Syyriassa on kurdien lisäksi arabeja, assyrialaisia ja jopa tšetšeenejä – ”Varmaan kaikki kuitenkin vastustavat Turkin miehitystä”

Koillis-Syyriassa asuu useita etnisyydeltään, kieleltään ja uskonnoltaan erilaisia ryhmiä. Isisin vastaisen sodankäynnin myötä Syyrian Kurdistan laajeni ja siitä tuli monien vähemmistöjen asuttama alue.

rac
Turkin hyökkäys Koillis-Syyriaan on keskittänyt huomion alueella asuviin kurdeihin ja rajakaupunkeja puolustavaan kurdijohtoiseen SDF-liittoumaan. Turkki on perustellut hyökkäystään juuri kurdijoukkoihin liittämällään uhalla.

Niin sanotussa Rojavassa tai Syyrian Kurdistanissa kuitenkin asuu ja SDF:n riveissä taistelee useita etnisiä ryhmiä, jotka ovat asettuneet alueelle vuosisatojen saatossa. Kuluneen vuosikymmenen aikana alueelle on hakeutunut myös Syyrian sisällissodan pakolaisia muualta maasta.

Kurdit ovat Rojavan suurin ja hallitseva kansa. Sisällissotaa edeltäneessä vuoden 2010 väestönlaskennassa heitä oli noin puolet alueen väestöstä. Kurdeilla on oma kielensä ja kulttuurinsa, joka on sukua iranilaisille kansoille.

Uskonnoltaan kurdit ovat pääosin sunnimuslimeja. Syyriassa kurdiväestö on joutunut kuluneiden vuosikymmenten aikana monin eri tavoin keskushallinnon syrjimäksi, erityisesti maata 1970-luvulta hallinneen al-Assadin suvun ja Baath-puolueen aikana.


Alueen toinen iso etninen ryhmä ovat arabit, jotka jakautuvat useampaan ryhmään ja puhuvat pääosin arabiaa. Uskonnoltaan Koillis-Syyrian arabit ovat sunnimuslimeja.

Arabiväestön juuret ovat Arabian niemimaalta lähtöisin olevissa beduiinikansoissa ja alueen arabialaisia vaikutteita omaksuneissa alkuperäiskansoissa.

Pohjois-Syyriassa arabiväestö on keskittynyt Turkin hyökkäyksen kohteena olevan Tal Abiadin ja Alepposta pohjoiseen sijaitsevan Azazin alueille. Lounais-Syyriassa sanalla arabi saatetaan viitata myös arabivaikutteita omaksuneisiin kurdeihin.


Turkin rajan tuntumassa Qamishlin, Hasakan ja Ras al-Ainin kaupungeissa ja Rojavan koillisimmassa nurkassa sekä Eufratin sivuhaaran Kabur-joen varren kylissä asuu myös paljon arameankielisiä kristittyjä eli assyrialaisia.

Assyrialaiset ovat saapuneet nykyisen Syyrian rajojen sisäpuolelle pääosin ensimmäisen maailmansodan vainojen seurauksena. Koillis-Syyriaan he ovat tulleet myöhemmin, erityisesti tällä vuosikymmenellä sisällissodan seurauksena.

Koillis- ja Pohjois-Syyrian pienempiä etnisiä ryhmiä ovat turkkilaissukuiset ja sunnalaiset Syyrian turkmeenit, alueelle 1900-luvun alussa pakkosiirrettyjen ortodoksikristittyjen armenialaisten jälkeläiset ja Ras al-Ainin rajakaupunkiin keskittyneet tšetšeenit.



Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan mukaan alueen perinteisten etnis-uskonnollisten ryhmien välillä on kitkaa.

”Arabien ja kurdien välillä on eniten jännitteitä, jotka liittyvät muun muassa luonnonvarojen jakoon ja historiallisiin vääryyksiin”, Juusola kertoo sähköpostitse Washingtonista.

Hänen mukaansa monet alueen asukkaista kokevat Rojava-hankkeen liian kurdivetoiseksi. Esimerkiksi assyrialaiset ovat valittaneet paikoin saamastaan huonosta kohtelusta.

Epäluottamus assyrialaisten ja armenialaisten mielissä juontaa juurensa yli sadan vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin monet kurdit osallistuivat osmanien valtakunnan aikaisiin vainoihin.

”Varmaan kaikki kuitenkin vastustavat Turkin miehitystä ja kokevat Turkin ja sen suojatit paljon pahempana vaihtoehtona”, sanoo Juusola.


YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston Ochan mukaan Koillis-Syyrian väestöstä noin 1,65 miljoonaa oli jo heinäkuussa humanitaarisen avun tarpeessa. Kaikkiaan alueella asui yli 600 000 maan sisäistä pakolaista, joista noin 130 000 erilaisilla leireillä ja muissa tilapäismajoituksissa.

Tammikuussa 2018 alueella arvioitiin asuvan kaikkiaan kaksi miljoonaa ihmistä. Se tarkoittaa, että alueelta oli Syyrian sisällissodan alettua ja jihadistijärjestö Isisin aiheuttaman uhkan seurauksena lähtenyt noin puoli miljoonaa ihmistä.

Rojavaksi kutsutun alueen koko on paisunut Syyrian sisällissodan aikana, vaikka asutus on keskittynyt Turkin rajan ja isompien kaupunkien tuntumaan sekä Eufratin varteen. Iso osa alueen eteläpuoliskosta Eufratjoen itäpuolella on autiomaata.

Vuonna 2011 Rojava oli vain pieni kulma sormea muistuttavassa ulokkeessa, joka työntyy Koillis-Syyriasta kartalla Turkin ja Irakin väliin. Lisäksi Rojava käsitti lännempänä sijaitsevat Afrinin ja Kobanin kaupungit Turkin rajalla.

Rojavan käsite laajeni länteen, kun SDF-joukkojen onnistui Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tuella vallata lopulta koko Eufratjoen itäpuoleinen alue Isisiltä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leikkauspotilaan koko veri vaihdettiin kylmään suolaveteen – Yhdysvalloissa tehty hoitokokeilu voi tulevaisuudessa pelastaa potilaan, joka muuten todennäköisesti kuolisi

    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat kehittivät uuden tavan määrittää, miten vanha koira on ihmisten iässä – Laskuri kertoo tuloksen lemmikille

    4. 4

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    5. 5

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat löysivät mullistavan keinon estää maapalloa uhkaavia hyönteisten joukkokuolemia: Sammuttakaa valot

    7. 7

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    8. 8

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    9. 9

      Peteliuksen anteeksipyynnöstä syntyi rönsyilevä somevääntö, kun ihmiset olivat täysin eri mieltä kaikesta ja kaikesta muustakin

    10. 10

      Antti Rinne lupasi kieltää työehto­shoppailun, mutta sellainen laki olisi ”juridisesti aivan mahdoton”, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    4. 4

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    5. 5

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    6. 6

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    7. 7

      Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista

    8. 8

      Alastomuus häviää somesta, se johtuu kiistellystä amerikkalaisesta laista, joka ulottaa vaikutuksensa nyt myös suomalaisten elämään

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteilylaivoja jäisi satamaan – Grafiikka näyttää, miten lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    10. 10

      Kolmen lapsen hengen vaatineen Levin mökkipalon onnettomuustutkinta valmistui: ”Tulosten pitäisi kiinnostaa kaikkia, jotka vuokraavat mökkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Tuore video näyttää: Hermosoluteknologian lisäksi maailman nuorimpana yliopistosta valmistuva Laurent Simons, 9, tykkää koirastaan ja Fortnite-pelistä

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää