Ulkomaat

Brexit-sopimuksen läpimeno voi olla parista äänestä kiinni: Britti­parlamentti kokoontuu ”super­lauantaina” viikonloppu­istuntoon ensimmäistä kertaa sitten Falklandin sodan

Vasta lauantaina selviää, saako Britannian pääministeri Boris Johnson enemmistön brexit-sovun taakse. Jos sopimus kaatuu, pitää Johnsonin anoa EU:lta brexit-päivän lykkäystä. Ja vaikka sopimus menisikin läpi, voi brexit-sopu yhä kaatua.

Lontoo

Brittiparlamentin alahuone istuu lauantaisin vain, kun on tosi kyseessä.

Edellisen kerran alahuone istui lauantaina huhtikuussa 1982 Falklandin sodan alettua. Sitä ennen lauantai-istunto pidettiin marraskuussa 1956 Suezin kriisin takia. Alahuoneen kirjanpidon mukaan tätä aiempia lauantai-istuntoja on ollut vain kaksi: kesällä 1949 sekä syyskuun 2. päivä vuonna 1939 toisen maailmansodan puhjettua.

Lauantaina 19. päivä lokakuuta brittiparlamentti kokoontuu historiallisen viidennen kerran. Syynä on brexit eli Britannian EU-ero.

Alahuoneen on määrä keskustella ja äänestää pääministeri Boris Johnsonin ja Euroopan unionin sopimasta muokatusta erosopimuksesta. Äänestys on ratkaiseva askel, jotta brexit voisi toteutua lokakuun 31. päivä. Päätöstä brexit-sopimuksesta vaatii laki.

Lauantaitöihin parlamenttitaloon saapuu myös ylähuone eli päärit. Samaan aikaan Lontoon keskustaan odotetaan isoa mielenosoitusta, jonka järjestäjät vaativat uutta EU-kansanäänestystä.

Brittimedia on jo nimennyt istuntopäivän ”superlauantaiksi” (Super Saturday).

Kaikki on superia eli suurta. Pelissä ovat sekä brexit että Johnsonin ja hänen hallituksensa tulevaisuus. Parlamentaarikkojen pitää valita, ovatko he sopimuksen ja Johnsonin puolella vai vastaan.

Lue lisää: EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

Päätös on erityisen hankala heille, jotka kannattavat brexitiä mutta eivät Johnsonia tai hänen neuvottelemaansa erosopimusta. Monen mielessä siintävät myös tulevat parlamenttivaalit: Kenen kelkkaan kannattaisi nyt lähteä, jotta olisi voittajien puolella.

Eri brittiviestimet, ajatuspajat ja poliittisen kommentaattorit ovat jo tehneet omia laskelmiaan siitä, kuinka äänet lauantaina jakautuvat. Varmaa tietoa ei mainosta kukaan.

Brittiparlamentin alahuoneessa on 650 kansanedustajaa, mutta kaikki heistä eivät äänestä. Ääntään eivät käytä muun muassa puhemiehistö, ääntenlaskijat sekä pohjoisirlantilaisen nationalistisen Sinn Féin -puolueen 7 parlamentaarikkoa, jotka eivät osallistu koskaan alahuoneen istuntoihin periaatteellisista syistä.

Nyrkkisääntö on, että sopimuksen läpimenoon tarvitaan todennäköisesti 320 ääntä. Tilanne on hyvin tiukka, ja ratkaisu voi syntyä äänen parin enemmistöllä. Kaikki kansanedustajat eivät ole paljastaneet vielä kantaansa.

The Times -lehden perjantaisen analyysin mukaan Johnsonia tukee lähes varmasti 288 kansanedustajaa: 266 oman konservatiivipuolueen jäsentä, 14 riippumatonta, 7 työväenpuolueen kansanedustajaa ja 1 liberaalidemokraatti.

Epävarmoja äänestäjiä on vielä useita. Hallituksen joukot tekevät kaikkensa puhuakseen epäröijät puolelleen ennen lauantain äänestystä. Labourin taas uskotaan käyttävän kovaa ryhmäkuripiiskaa omia kapinoitsijoita vastaan: tavoitteena on kaataa Johnsonin sopimus.

Financial Times -sanomalehden ennusteen mukaan sopimuksen puolesta äänestäisi 318 kansanedustajaa. Vastustajia olisi 321.

Pahin pettymys Johnsonille on ollut se, että pohjoisirlantilainen Demokraattinen unionistipuolue (DUP) äänestää näillä näkymin erosopimusta vastaan. Vähemmistöhallituksen apupuolueena toimineella DUP:lla on alahuoneessa 10 parlamentaarikkoa.

Lue lisää: Pieni puolue horjuttaa Eurooppaa: Tällainen on brexitin jumittanut DUP

Brittihenkinen DUP kannattaa brexitiä, mutta vieläkin enemmän puolue kannattaa Pohjois-Irlannin tiukkia siteitä Britanniaan. Nyt siteitä uhkaa höltyminen Johnsonin neuvotteleman erosopimuksen myötä. Samalla Pohjois-Irlanti alkaa lähentyä kohti Irlannin tasavaltaa.

”Meistä ehdotukset eivät ole edullisia Pohjois-Irlannin taloudelliselle tulevaisuudelle. Lisäksi ne horjuttavat unionin [Yhdistyneen kuningaskunnan] koskemattomuutta”, DUP moitti lausunnossaan.

Erosopimusta vastustaa myös suurin osa oppositiosta: työväenpuoluelaisten iso enemmistö (FT:n mukaan 235 kansanedustajaa), Skotlannin kansallispuolue SNP (kaikki 35 kansanedustajaa), 18 liberaalidemokraattia, kymmenkunta riippumatonta parlamentaarikkoa, brexitiä vastustavan uudehkon TIGfC-puolueen 5 kansanedustajaa, walesilainen Plaid Cymru (4 kansanedustajaa) sekä alahuoneen ainoa vihreä kansanedustaja.

Johnsonin kannalta ratkaisevaa on nyt se, mitä tekevät oman puolueen eli konservatiivien äärilaidat. Sopimus tyydyttänee suurinta osaa kovan brexit-leirin edustajista, mutta heistä osa eli täyseroa kannattavat ”spartalaiset” voivat äänestää vastaan. Kovaan brexit-siipeen kuuluu yhteensä noin 30 kansanedustajaa.

Vastaavasti suurin osa 21:stä konservatiivien brexit-kapinallisesta asettunee Johnsonin taakse. Brexit-kapinalliset saivat syyskuussa lähtöpassit konservatiivien parlamenttiryhmästä, koska olivat tukkimassa opposition mukana äkkieroa. Tämä ryhmä ei ole kuitenkaan itse EU-eroa vastaan.

Jos alahuone kaataa lauantaina erosopimuksen, pitää pääministerin anoa EU:lta uutta brexit-lykkäystä tammikuun loppuun asti. Tätä edellyttää laki, jonka alahuone sorvasi pikavauhtia syyskuussa. Tarkoitus oli estää sopimukseton EU-eron.

Mutta vaikka erosopimus saisikin enemmistön puolelleen, ei se tarkoita vielä vuorenvarmasti brexitin toteutumista lokakuun lopussa.

Brittihallituksen pitää saada parlamentissa läpi myös erosopimukseen liittyvä lainsäädäntö. Aikaa tähän on vain parisen viikkoa. Edessä olisi siis vielä monia uusia äänestyksiä.

Onkin todennäköistä, että brittihallituksen pitää anoa joka tapauksessa ”teknistä” brexit-lykkäystä lainsäädännön läpiviemiseen.

Alahuone äänestää lauantaina myös erilaisista erosopimusäänestykseen liittyvistä reunaehdoista ja muutosehdotuksista. Yhden ehdotuksen mukaan erosopimuksesta äänestämistä pitää lykätä, kunnes liitännäislainsäädäntö saadaan valmiiksi.

Puhemies John Bercow päättää lauantaina, kuinka monesta muutosehdotuksesta äänestetään ja kuinka pitkään kustakin neuvotellaan. Lauantain istunto voi venyä sunnuntain puolelle.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leikkauspotilaan koko veri vaihdettiin kylmään suolaveteen – Yhdysvalloissa tehty hoitokokeilu voi tulevaisuudessa pelastaa potilaan, joka muuten todennäköisesti kuolisi

    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat kehittivät uuden tavan määrittää, miten vanha koira on ihmisten iässä – Laskuri kertoo tuloksen lemmikille

    4. 4

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät mullistavan keinon estää maapalloa uhkaavia hyönteisten joukkokuolemia: Sammuttakaa valot

    6. 6

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    7. 7

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    8. 8

      Peteliuksen anteeksipyynnöstä syntyi rönsyilevä somevääntö, kun ihmiset olivat täysin eri mieltä kaikesta ja kaikesta muustakin

    9. 9

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    10. 10

      Antti Rinne lupasi kieltää työehto­shoppailun, mutta sellainen laki olisi ”juridisesti aivan mahdoton”, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    4. 4

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    5. 5

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    6. 6

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    7. 7

      Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista

    8. 8

      Alastomuus häviää somesta, se johtuu kiistellystä amerikkalaisesta laista, joka ulottaa vaikutuksensa nyt myös suomalaisten elämään

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteilylaivoja jäisi satamaan – Grafiikka näyttää, miten lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    10. 10

      Kolmen lapsen hengen vaatineen Levin mökkipalon onnettomuustutkinta valmistui: ”Tulosten pitäisi kiinnostaa kaikkia, jotka vuokraavat mökkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Tuore video näyttää: Hermosoluteknologian lisäksi maailman nuorimpana yliopistosta valmistuva Laurent Simons, 9, tykkää koirastaan ja Fortnite-pelistä

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää