Ulkomaat

Meksiko myöntää hutiloineensa El Chapon pojan kiinni­otossa: ”Se tehtiin hätäisesti, seurauksia ei otettu huomioon”

Kiinniottoyrityksen lietsoma väkivalta lamautti meksikolaiskaupunki Culiacánin perjantaina. Keskeiset ministerit moittivat operaatiota, mutta presidentin mukaan strategia kuitenkin toimi.

Meksikon keskeiset ministerit myöntävät hutiloineensa huumeparoni El Chapon eli Joaquín Guzmán Loeran pojan kiinniotossa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Poliisi otti El Chapon pojan Ovidio Guzmánin hetkellisesti kiinni torstaina, mutta tämä jouduttiin päästämään vapaaksi, kun Guzmánin kumppanit hyökkäsivät poliisien kimppuun. Kiinniottoa seurannut tulitaistelu aiheutti kaaoksen 750 000 asukkaan Culiacánin kaupungissa. Ainakin kahdeksan ihmisen on kerrottu kuolleen.

”Se [kiinniotto] tehtiin hätäisesti ja sen seurauksia ei ollut otettu huomioon, riskialtteinta osaa ei oltu huomioitu”, puolustusministeri Luis Cresencio Sandoval kertoi tiedotustilaisuudessa Culiacánissa Reutersin mukaan.

Maan turvallisuusministeri Alfonso Durazo puolestaan kutsui kiinniottoyritystä tiedotustilaisuudessa ”epäonnistumiseksi”. Durazo myönsi, että hän ja muu sotilaallinen johto eivät olleet etukäteen tietoisia rikollisen kiinniottoyrityksestä, ja kutsui sitä byrokraattiseksi virheeksi.

Maan presidentti Andrés Manuel López Obrador kuitenkin puolusti turvallisuusstrategiaa.

Obrador joutui kritiikin kohteeksi sosiaalisessa mediassa Guzmánin. Turvallisuusasiantuntijoiden mukaan päätös luovuttaa Guzmán saattaa rohkaista rikollisia ja luoda mielikuvaa siitä, että vallassa on kartelli, ei Meksikon valtio.

”Rikollisen kiinnisaaminen ei voi olla arvokkaampaa kuin ihmishenget”, presidentti sanoi Reutersin mukaan ja lisäsi viranomaisten ”tehneen hyvin” vapauttaessaan Guzmánin.

”Emme halua kuolleita ihmisiä, emme halua sotaa”, Obrador sanoi.

”Teemme hyvää työtä turvallisuusstrategiassamme.”


Ovidio Guzmanin kiinniottoyrityksen jälkeen väkivaltaisuudet jatkuivat Culiacánissa pitkin torstai-iltaa.

Turvallisuusministeri Durazo selitti tapahtumia televisioidussa tiedonannossaan torstai-iltana. Sanomalehti The Los Angeles Times kertoo, että Durazon mukaan turvallisuusjoukot partioivat rutiininomaisesti Tres Riosin alueella Sinaloan pääkaupungissa Culiacánissa, kun heitä kohti alettiin tulittaa eräästä talosta.

Viranomaiset vastasivat tuleen, ottivat talon haltuunsa ja löysivät sieltä neljä ihmistä. Yksi heistä kertoi olevansa 28-vuotias Ovidio Guzmán.

Pian Guzmánin liittolaisia saapui paikalle ja he piirittivät talon. Poliisi jäi alakynteen ja joutui vetäytymään.

Samanaikaisesti toisaalla kaupungissa toiset rikollisryhmät riehuivat ja tulittivat poliisia ja sotilaita kirkkaassa päivänvalossa. The Los Angeles Timesin mukaan sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella kaupunki näytti sisällissodan tantereelta.

Paikalla olleet uutistoimisto AFP:n toimittajat kertoivat raskaan tulenvaihdon seisauttaneen kaupungin täysin. Autot liekehtivät kaduilla, ja kaupungin asukkaat juoksivat kauhuissaan suojaan ostoskeskuksiin ja kauppoihin.

Alustavien tietojen perusteella väkivaltaisuuksissa olisi kuollut kaksi ja loukkaantunut 21 ihmistä. Meksikon armeijaa johtava Luis Cresencio Sandoval González kertoi perjantaina alkuillasta väkivaltaisuuksissa kuolleiden lukumääräksi kahdeksan.


International Crisis Group (ICG) -järjestön tutkija Falko Ernst totesi, että Culiacánin tapahtumat ovat väkivaltaista jatkumoa, joka saa Meksikon presidentin Andrés Manuel López Obradorin näyttämään voimattomalta rikollisuuden edessä.

”Tämä on äärimmäisen kriittinen hetki”, Ernst sanoi. ”Jos hallitus ei reagoi tapahtuneeseen lujasti, se voi poikia samankaltaisia iskuja.”

Ernstin mukaan Guzmánin päästäminen vapaaksi on ”vaarallinen ennakkotapaus”, joka osoittaa, että valtiota ja armeijaa voi kiristää ja että tilanne ei ole hallinnassa.

ICG on yksi kansainvälisesti arvostetuimmista riippumattomista järjestöistä konfliktien ehkäisyssä ja hallinnassa.

Ovidio Guzmán on yksi El Chapon pojista, jotka ovat ottaneet hallintaansa osan pahamaineisesta Sinaloan huumekartellista sen jälkeen, kun heidän isänsä luovutettiin Yhdysvaltoihin vuonna 2017.

Heinäkuussa newyorkilainen tuomioistuin tuomitsi El Chapon elinkautiseen vankeuteen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    3. 3

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    4. 4

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    5. 5

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    6. 6

      Moni kärsii yskästä viikosta ja kuukaudesta toiseen – Milloin on syytä hakeutua hoitoon ja miten yskää voi helpottaa?

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläistoimittaja paljasti liikaa, ja sai postissa hautaseppeleen ja vuohen pään – Denis Korotkov tutkii ”Putinin kokin” tuhansia palkkasotureita

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi ei aina peru järjestyksenvalvojan lupaa rikoksista huolimatta – edes murhan yritys ei vienyt lupaa

      Tilaajille
    9. 9

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    10. 10

      Yllätystulos EM-karsinnoissa antoi avaimet Huuhkajille: Voitto Kreikasta nostaa lähes varmasti lohkoarvonnan kolmoskoriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    10. 10

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää