Ulkomaat

Ainakin seitsemän ihmistä on kuollut Chilen mellakoissa, pää­kaupunkiin julistettu öinen ulkona­liikkumis­kielto jatkuu toisenkin yön ajan

Chilen presidentti Sebastián Piñera perui lauantaina väkivaltaiset mielenosoitukset sytyttäneet metro­lippujen hinnan­korotukset.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet Chilen pääkaupungissa Santiagossa myös sunnuntaina. Esimerkiksi joukkoliikenne on ollut jumissa ja kaupungin kansainvälisellä lentokentällä on ollut kaoottinen tilanne.

Chilen viranomaiset kertoivat sunnuntaina uutistoimisto AFP:n mukaan, että sunnuntaiyönä voimassa ollut ulkonaliikkumiskielto on voimassa myös sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Santiagoon saapuvia ja sieltä lähteviä lentoja on uutistoimisto Reutersin mukaan jouduttu viivästämään ja perumaan, koska henkilökunta ei ole päässyt kulkemaan työpaikalleen.


Aiemmin sunnuntaina mielenilmaukset olivat ehtineet johtaa jo kuolonuhreihin, kertoo uutistoimisto AFP. Ainakin kaksi ihmistä kuoli ruokakaupassa ryöstön yhteydessä syttyneessä tulipalossa aikaisin sunnuntaina, kun mielenosoittajien ja poliisin yhteenotot jatkuivat.

Mielenosoitusten uhriluku nousi myöhemmin sunnuntaina seitsemään. Viisi ihmistä kuoli, kun mielenosoittajat sytyttivät Santiagon lähellä sijaitsevan vaatetehtaan palamaan.


Reutersin mukaan sotilaat olivat myös ampuneet ja haavoittaneet kahta ihmistä yrittäessään ottaa kiinni ihmisiä, jotka olivat ryöstämässä kauppaa ulkonaliikkumiskiellon aikana.

Sunnuntaina puoleenpäivään mennessä mielenosoituksissa oli ehditty pidättää 1 462 ihmistä, 614 heistä Santiagossa. Yli 240 oli otettu kiinni Santiagoon julistetun öisen ulkonaliikkumiskiellon rikkomisen vuoksi. Kielto julistettiin väkivaltaiseksi äityneiden mielenosoitusten vuoksi.


Maan turvallisuusviranomaisten mukaan ulkonaliikkumiskielto alkoi sunnuntaina aamuyhdeltä paikallista aikaa.

”Analysoituani tilannetta ja tänään sattuneiden kauhistuttavien tapahtumien takia olen päättänyt jäädyttää vapauksia ja liikkumista täydellisellä ulkona­liikkumis­kiellolla”, Santiagon turvallisuutta valvova kenraali Javier Iturriaga totesi.

Chilen presidentti Sebastián Piñera ilmoitti lauantaina peruvansa julkisen liikenteen lippujen hinnankorotukset, uutistoimisto Reuters kertoo.

Lopullinen kipinä Chileä kuumentaneisiin mielenosoituksiin syntyi juuri metrolippujen hintojen nostosta. Metroliput kallistuivat jälleen lokakuussa, jolloin metromatkan hinta nousi ruuhka-aikoina 800 pesosta (1,01 eurosta) 830 pesoon (1,04 euroon).


Tyytymättömyyden taustalla on kuitenkin laajempi huoli maan taloudesta ja toimeentulosta, sillä esimerkiksi terveydenhuolto, elintarvikkeet ja vuokrat ovat kallistuneet ja eläkkeet ovat pieniä.

Pinera kertoi presidentinlinnasta lähetetyssä puheessaan kuunnelleensa ”nöyrästi maanmiestensä ääntä” ja tyytymättömyyttä elinkustannuksiin.

Mielenosoittajien yhteenotot poliisin ja sotilaiden kanssa jatkuivat lauantaina. Mielenosoittajat muun muassa sytyttivät busseja tuleen, ja mellakkapoliisi puolestaan hajotti protesteja vesitykeillä. Kahakoiden seurauksena maahan julistettiin hätätila, mutta se ei ole toistaiseksi rauhoittanut tilannetta.

Mielenosoitukset alkoivat lauantaina rauhallisina, mutta meluisina, kun tuhannet chileläiset kokoontuivat kaduille kalisuttelemaan patoja ja kattiloita. Myöhemmin päivällä protestit kuitenkin yltyivät mellakoiksi muun muassa presidentin palatsin ja Plaza Italian lähettyvillä.

Perjantaina mielenosoittajat sytyttivät tuleen paikallisen energiayhtiön ja pankin pääkonttorit sekä useita metroasemia. Turvallisuusviranomaisten mukaan yli 300 ihmistä pidätettiin ja yli 150 poliisia loukkaantui.

Mellakoiden vuoksi Santiagon kaduille määrättiin sotilaita partioimaan ensimmäistä kertaa sitten Augusto Pinochetin diktatuurin kaatumisen vuonna 1990.

Hätätila Santiagoon ja sen lähialueille julistettiin 15 päiväksi, ja sen oli tarkoitus rajoittaa kansalaisten liikkumista ja kokoontumista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    3. 3

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    4. 4

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    10. 10

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää