Ulkomaat

Vihreille puolueille historiallinen voitto Sveitsin vaaleissa

Vihreiden puolueiden vahvistumista osattiin mielipidetiedustelujen perusteella odottaa.

Sveitsin vaalien suurimmiksi voittajiksi on nousemassa kaksi vihreää puoluetta. Ääntenlaskenta on vielä kesken, mutta Sveitsin yleisradion ennusteen mukaan Vihreä puolue olisi saamassa noin 13 prosenttia äänistä ja Vihreät liberaalit vajaat 8 prosenttia.

Vihreiden puolueiden vahvistumista osattiin mielipidetiedustelujen perusteella odottaa, sillä ilmastonmuutos on ohittanut maahanmuuton sveitsiläisäänestäjien ykköshuolenaiheena. Jos ennuste pitää kutinsa, niiden voitto on odotettuakin suurempi.

Edellisissä vaaleissa Vihreää puoluetta äänesti 7 prosenttia ja Vihreitä liberaaleja alle 5.

Ennusteen mukaan suurimman puolueen paikan on säilyttämässä oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue (SVP), jonka ääniosuus olisi laskemassa 29 prosentista alle 26 prosenttiin.

Jos ennuste toteutuu, vihreät voivat nousta ensimmäistä kertaa Sveitsissä valtaa käyttävään seitsenjäseniseen liittoneuvostoon, johon on perinteisesti otettu neljä suurinta puoluetta. Liittoneuvoston koostumuksesta päätetään vasta myöhemmin.

Nykyisin neuvostossa ovat SVP:n lisäksi sosiaalidemokraatit, liberaalit ja kristillisdemokraatit, jotka näyttäisivät menettävän paikkansa vihreille.

Jos vihreät puolueet yhdistäisivät voimansa, ne saisivat neuvostopaikan heittämällä.

Asiantuntijat kuitenkin epäilevät, että vasemmalle kallistuvan Vihreän puolueen ja libertaaria linjaa ajavan Vihreiden liberaalien talousnäkemykset eivät ole yhdistettävissä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    3. 3

      Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista

    4. 4

      Uuden Teslan esittelytilaisuus ei sujunut odotusten mukaisesti: superkestäväksi mainostetun auton ikkunat särkyivät

    5. 5

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihin

      Tilaajille
    6. 6

      Lihankorvikkeista repesi riita: Pouttua kiellettiin kutsumasta tuotteitaan kasvilihaksi ja burgerpihveiksi

    7. 7

      Alastomuus häviää somesta, se johtuu kiistellystä amerikkalaisesta laista, joka ulottaa vaikutuksensa nyt myös suomalaisten elämään

    8. 8

      Kolmen lapsen hengen vaatineen Levin mökkipalon onnettomuustutkinta valmistui: ”Tulosten pitäisi kiinnostaa kaikkia, jotka vuokraavat mökkejä”

    9. 9

      Lehti: The Crown -sarja saa uuden kuningattaren

    10. 10

      Tutkimusryhmä löysi Seilin saarelta loispistiäisen, joka tappaa punkin ennen kuin se ehtii lisääntyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    4. 4

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    5. 5

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihin

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    7. 7

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin erikoiset käsinkirjoitetut muistilaput tallentuivat kameralle, pian niiden pohjalta tehtiin biisi – Internet riemastui emorock-videosta

    9. 9

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    10. 10

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Tuore video näyttää: Hermosoluteknologian lisäksi maailman nuorimpana yliopistosta valmistuva Laurent Simons, 9, tykkää koirastaan ja Fortnite-pelistä

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    7. 7

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    10. 10

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää