Ulkomaat

Yhdysvaltain joukkoja voi sittenkin jäädä Syyriaan

Erdoğan sätti Nato-kumppaneitaan ennen tapaamistaan Putinin kanssa.

Yhdysvaltain puolustusministerin Mark Esperin ja presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat saattaa jättää sittenkin sotilaitaan Syyriaan. Esper esitti kantansa maanantaina Afganistanin-vierailullaan, kertoi uutistoimisto Reuters.

Trump vahvisti asian myöhemmin maanantaina, mutta sanoi, että päämäärä on joka tapauksessa vetää Syyriasta kaikki yhdysvaltalaisjoukot.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi Yhdysvaltain sotilaat vetäytymään Syyriasta kaksi viikkoa sitten. Amerikkalaisten lähtö merkitsi Turkille vapaita käsiä hyökätä Pohjois-Syyrian kurdialueelle julistamalleen ”turvavyöhykkeelle”.

Maanantaina Trump huomautti, ettei hän ole koskaan luvannut kurdeille ”elinikäistä” suojelua.

Esperin mukaan Yhdysvalloilla on yhä joukkoja ”öljykenttien läheisyydessä”, ja Pentagon harkitsee niiden pitämistä siellä edelleen. Tarkoituksena olisi estää, että öljy joutuisi mahdollisesti uuden tilanteen seurauksena elpyvän terroristijärjestö Isisin käsiin.

Näiden lisäksi Trump puhui joukkojen sijoittamisesta myös ”aivan eri puolelle Syyriaa, Jordanian ja Israelin läheisyyteen”.

Puolustusministeri puhui ilmeisesti Itä-Syyrian öljykentistä, jotka sijaitsevat Eufratin varrelle Deir ez-Zorin kaupungin kaakkoispuolella.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puolestaan purki kiukkuaan maanantaina, koska Yhdysvallat ja EU ovat suhtautuneet Turkin hyökkäykseen Syyrian puolelle vähintäänkin nihkeästi.

”Voitteko kuvitella, että koko länsi puolustaa terroristeja ja hyökkää meidän kimppuumme Naton jäsenmaat mukaan lukien? Mistä lähtien olette liittoutuneet terroristien kanssa? Ovatko PYD ja YPG liittyneet Natoon meidän tietämättämme?” Erdoğan kyseli puheessaan Istanbulissa viitaten Syyrian kurdien aseellisiin järjestöihin.

Turkki jäädytti hyökkäyksensä viideksi vuorokaudeksi sen jälkeen, kun Erdoğan ja Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence olivat keskustelleet asiasta Ankarassa viime viikolla. Yhdysvaltain tulitauoksi kutsuma jäädytys päättyy tiistai-iltana kymmeneltä Suomen aikaa.

Erdoğanin on määrä tavata Venäjän presidentti Vladimir Putin Sotšissa tiistaina ennen määräajan umpeutumista. Presidenttien keskustelun aiheita on etukäteistietojen mukaan yksi: Syyria.

Yhdysvaltalaisjoukkojen vetäminen ulkomaisista konflikteista on ollut Trumpilta vaalilupaus ja on sitä edelleen ensi vuoden presidentinvaaleissa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    3. 3

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    4. 4

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    10. 10

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää