Ulkomaat

Kim Jong-un määräsi ”nuhjuiset eteläkorealaiset rakennukset” purettaviksi, lomakeskusta on pidetty symbolina Koreoiden yhteistyöstä

Rakennukset sijaitsevat Mount Kumgangin lomakeskuksessa Pohjois-Korean puolella.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on määrännyt ”epämiellyttävän näköiset” eteläkorealaiset rakennukset Mount Kumgangin lomakeskuksesta purettaviksi, kertoi Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA keskiviikkona. KCNA:n mukaan lomakeskuksen purettavien rakennusten tilalle rakennetaan moderneja rakennuksia Pohjois-Korean toimesta, kertovat muun muassa uutistoimistot ja brittilehti Guardian.

Mount Kumgangin lomakeskusta on pidetty yhtenä harvoista esimerkeistä Koreoiden välisestä yhteistyöstä.

Mount Kumgangin lomakeskus sijaitsee samannimisellä vuoristoalueella Pohjois-Korean puolella lähellä Koreoiden rajaa. Lomakeskus on eteläkorealaisten rakentama turistikohde, johon investoitiin aikoinaan toista miljardia euroa. Etelä-Korea aloitti turistitoiminnan lomakohteessa vuonna 1998. Toiminta kesti aina vuoteen 2008 asti, kunnes pohjoiskorealainen sotilas ampui eteläkorealaisen turistin, jonka kerrottiin vaeltaneen armeijan vyöhykkeellä. Ampumistapauksen jälkeen Pohjois-Korea otti paikan haltuunsa ja hääti eteläkorealaiset alueelta.

Lomakeskuksessa on järjestetty sen jälkeen joitakin jälleennäkemisiä Korean sodan erottamille perheille.

KCNA:n mukaan Kim Jong-un pitää kuitenkin vääränä käsitystä, jonka mukaan lomakohde symboloisi Koreoiden välistä yhteistyötä sen sijaitessa Pohjois-Korean puolella ja Pohjois-Korean maaperällä. KCNA:n mukaan Kim Jong-un on myös ilmaissut eteläkorealaisten rakennusten muistuttavan ”tilapäisiä rakennuksia rakennustyömaalla”. Hän luonnehti rakennuksia myös arkkitehtuurillisesti jälkeenjääneiksi ja nuhjuisiksi.

Huolimatta eteläkorealaisen arkkitehtuurin kritisoimisesta Pohjois-Korean johtaja toivotti kuitenkin eteläkorealaiset turistit tervetulleeksi alueelle.

”Tulemme aina toivottamaan tervetulleeksi maanmiehemme etelästä, jos he haluavat tulla Mount Kumgangiin, kunhan se on ensin rakennettu maailmanluokan turistikohteeksi”, Kim Jong-un sanoi KCNA:n mukaan.

Etelä-Korean yhdistymisministeriö kertoi keskiviikkona tutkivansa Pohjois-Korean aikomuksia purkaa eteläkorealaisia rakennuksia ja olevansa valmiita keskustelemaan asiasta Pohjois-Korean kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Rakennusten purkamisen voidaan nähdä symbolina Koreoiden välisille viilenneille suhteille.

Pohjois-Korea on halunnut jo pitkään palauttaa vierailut alueelle, mutta se ei ole ollut mahdollista maalle asetettujen pakotteiden vuoksi. Myös Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in on herätellyt keskustelua turistiretkien palauttamisesta Kumgangin lomakeskukseen. Pjonjangissa vuonna 2018 pidetyssä huippukokouksessa maat sopivat lomakeskuksen toiminnan palauttamisesta, kunhan ”ympäristö sille olisi valmis”, kertoo Guardian.

Maiden välit ovat kuitenkin viilentyneet sittemmin. Pohjois-Korea on suhtautunut kielteisesti Yhdysvaltain ja Etelä-Korean välisiin sotilasharjoituksiin ja reagoinut niihin tekemällä ohjuskokeita. Maaliskuussa Pohjois-Korea veti väkensä pois Kaesongin rajakaupungissa sijaitsevasta Koreoiden yhteystoimistosta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    2. 2

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    3. 3

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    4. 4

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    5. 5

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    6. 6

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    7. 7

      Mies söi 120 000 dollarin taideteoksen Miamissa

    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Presidentiksi pyrkivä Joe Biden kampanja­videollaan: Maailma nauraa Trumpille

    10. 10

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Victorian putoukset ovat kuivuneet paikoin noroiksi – suomalais­turisti kuvasi putoukset Zimbabwen puolelta, jossa vesi virtaa yhä

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    5. 5

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    6. 6

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    7. 7

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    8. 8

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    9. 9

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    10. 10

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää