Ulkomaat

Neljä avaruusalan yhtiötä rakentaa kuumoduulin, joka veisi astronautit Kuuhun ensi vuosikymmenellä

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa päättää kesään mennessä, millä aluksella astronautit palaavat Kuuhun. Sen pitäisi laskeutua Kuun etelänavan lähelle jo vuonna 2024.

Neljä isoa amerikkalaista yhtiötä rakentaa yhdessä kuumoduulin eli laskeutujan Kuuhun. Astronautit voisivat laskeutua sillä Kuun Etelänavan tienoille jo vuonna 2024.

Hankkeesta ilmoitti Amazon-yhtiön johtaja Jeff Bezos tiistaina, kun hän puhui kansainvälisessä avaruustekniikan kokouksessa Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa.

Bezos sanoi, että hanke ajaa kansallisia etuja. Moduulin rakentamista vetää Bezosin avaruusyhtiö Blue Origin.

Yhtiö esitteli viime toukokuun alussa oman laskeutujan Kuun pinnalle, mutta siinä ei ole miehistökapselia. Kuumoduulista tulee melko varmasti Blue Moonin näköinen ja oloinen, koska Blue Origin vetää hanketta.


Kuumoduulia alkavat rakentaa Blue Originin ohella kolme yhdysvaltalaista ilmailualan jättiläistä eli yhtiöt Lockheed Martin, Northrop Grumman ja Draper.

Kaikilla niillä on vuosikymmenien kokemus laitteista avaruudessa. Yhtiöt ovat rakentaneet eri avaruuslaitteita Yhdysvaltain avaruushallinto Nasalle.

Nasa ei ole päättänyt, valitseeko se näiden yhtiöiden kuumoduulin. Muitakin pelureita ilmoittautuu mukaan, mutta Blue Originin vetämä hanke on vahvoilla.

Tarkoitus on rakentaa ja koota kokonaisuus, joka voi laskeutua Kuuta kiertävältä radalta kiertolaisen pinnalle, tuoda kalustoa samalla lennolla tai erikseen ja asuttaa kolmea tai neljää astronauttia useita päiviä.

Kokonaisuuteen kuuluu myös nousumoottori, jolla astronautit palaisivat Kuuta kiertävälle radalle. Sinne kohoaa neljässä vuodessa Gateway-avaruusasema, tai ainakin sen osia, kuten sen asuinmoduuli.

Gateway-asemalta yhteysalus toisi astronautit Maahan.

Menolennolla kantoraketin nokassa olisi melko varmasti miehistökapseli Orion, johon sopii kuusi astronauttia. Sen miehistökapselia on jo testattu miehittämättömänä.

Valkoinen talo asetti keväällä kunnianhimoisen tavoitteen siitä, milloin Yhdysvallat palaa Kuuhun. Sen mukaan kolme tai neljä yhdysvaltalaista astronauttia palaa Kuuhun neljän–viiden vuoden kuluessa.

Melko varmasti he laskeutuvat Kuun etelänavan seuduille. On myös melko varmaa, että ensimmäisenä jalkansa laittaa Kuun pinnalle naisastronautti. Ehdokkaita on laskettu olevan 12.

Tämän kuuhankeen nimi on Artemis. Antiikin Kreikan mytologiassa hän oli Apollon sisar. Apollon nimellä kulkenut hanke vei vuosina 1969–1972 kaikkiaan 12 astronauttia Kuun pinnalle kuudella eri lennolla.

Alun perin Kuuhun paluuta suunniteltiin vuodeksi 2028. Varapresidentti Mike Pence ilmoitti maaliskuussa, että Nasa tiukentaa aikataulua neljällä vuodella.

”Aikataulu on hyvin, hyvin haastava”, sanoi lehdistölle Brent Sherwood, joka on Blue Originin avaruusohjelmien varatoimitusjohtaja.


Nasa on aiemmin sanonut, että se haluaa laskeutujan, jossa on kolme erillistä isompaa osaa.

Yksi niistä kuljettaa kaksi muuta osaa Gatewaylta alemmalle Kuun kiertoradalle. Yhtiö Northrop Grumman rakentaisi tämän vaiheen.

Grummanin edeltäjä Grumman Aircraft rakensi Apollo-hankeen kuumoduulit, joilla laskeuduttiin kuusi kertaa Kuuhun. Grumman Aircraft sulautui vuonna 1994 Northrop Corporationiin, ja tuloksena oli yhtiö Northrop Grumman.

Toista vaihetta kutsutaan laskuosaksi. Se veisi miehistön matalalta Kuun kiertoradalta Kuun pinnalle. Tämän osan rakentaisi Blue Origin. Sen olennainen osa olisi BE–7-moottori, jota yhtiö juuri nyt kehittää.

Kolmas iso osa olisi nousumoottori, joka vie astronautit takaisin Kuun kiertoradalle. Tätä laitetta kehittää Lockheed Martin.


Kaikkiin näihin osiin ja laskeutumiseen tarvitaan elektroniikkaa ja muita eri tekniikoita, kuten tutkat. Ne rakentaa yhtiö Draper, joka on MIT-korkeakoulun alainen laboratorio.

”Avaruusajan alussa eli yli 50 vuotta kehitystä ohjasivat valtiot. Tänään sitä vievät eteenpäin yksityiset yritykset, sanoi yhtiön johtaja Ken Gabriel BBC:n mukaan.

”Avainasemassa tässä ovat uudelleen käytettävät kantoraketit”, sanoo Gabriel.

Kantoraketista Kuuta kiertävälle radalle ei ole päätetty. Nasan jättiraketti Space Launch System (sls) on vahvoilla – jos raketeilla ehditään koelentää ja valmistautua lentoon, joka vie astronautit Kuuhun. Yksityisiäkin vaihtoehtoja on.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    2. 2

      Miten poliisi selvittää henkilöllisyytesi, jos haluat salata sen?

    3. 3

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    4. 4

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    5. 5

      Whatsapp-vuotoja, juonittelua, salaliittoja ja pääministerin potkut – toimittaja Marko Junkkari käy läpi, mitä politiikan historiallisella viikolla oikein tapahtui

      Tilaajille
    6. 6

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi Pohjois-Englannin työmies äänestää eliittitaustaista Boris Johnsonia? Yksi syy on brexit ja toinen on Corbyn

    8. 8

      Politiikot puhuvat tunnin junista, mutta toisaalla VR katkoo yhteyksiä ja pidentää matka-aikoja jopa kahdella tunnilla – miksi poikittaisliikenne on Suomessa niin hankalaa?

    9. 9

      ”Tiesin, että nyt on kovat piipussa”, sanoo huippusuosittu kirjailija Jo Nesbø HS:lle – Veitsi ei ole rutiinidekkari

    10. 10

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    4. 4

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    6. 6

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää