Ulkomaat

Yhdysvaltain Ukrainan-lähettilään todistus oli Trumpin kannalta tähän mennessä raskauttavin – Missä virkarikostutkinnassa nyt mennään?

Suurlähettilään mukaan Trump painosti henkilökohtaisesti Ukrainan presidenttiä aloittamaan tutkinnan Hunter Bidenista ja tarjosi vastineeksi satojen miljoonien sotilasapua ja vierailua Valkoiseen taloon.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkarikostutkinta jatkuu täyttä vauhtia, vaikka kansainvälinen huomio onkin viime aikoina kohdistunut Trumpin päätökseen vetää amerikkalaisjoukot Syyriasta ja hylätä kurdiliittolaiset.

Missä virkarikostutkinnassa mennään ja mitä on odotettavissa?

Useat yhdysvaltalaisviestimet ja poliitikot arvioivat, että tähän mennessä Trumpin kannalta raskauttavin puheenvuoro tutkinnassa kuultiin tiistaina, kun Yhdysvaltain Ukrainan-lähettiläs William Taylor oli lähes kymmenen tuntia kongressin kuultavana.

Taylor vahvisti tiedot, joiden mukaan Trump painosti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä aloittamaan korruptiotutkinnan demokraattien Joe Bidenin pojasta Hunter Bidenista.

Joe Biden pyrkii demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Hunter Biden on istunut pitkään ukrainalaisen kaasuyhtiön hallituksessa, ja yhtiön pääomistajaa on epäilty väärinkäytöksistä.

Taylorin mukaan Trump vaati Zelenskyiä tutkimaan myös Ukrainan sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Trumpin vaalikampanjan mukaan Ukraina sekaantui vaaleihin tukeakseen demokraattien ehdokasta Hillary Clintonia.

Taylorin mukaan Trump oli luvannut vastineeksi tutkinnan aloittamisesta maksaa Ukrainalle 391 miljoonan dollarin eli noin 351 miljoonan euron sotilaallisen avustuksen, jonka maksamisen Trump oli aiemmin keskeyttänyt. Diiliin olisi kuulunut myös presidenttien tapaaminen Valkoisessa talossa.

Taylor kuvaili kongressille viimekesäistä käyntiään Itä-Ukrainassa, jossa Ukrainan joukot sotivat Venäjän tukemia kapinallisia vastaan. Hän kertoi seisoneensa taisteluissa tuhoutuneen sillan partaalla, katsoneensa toisella puolella olleita venäläisjoukkoja ja nähneensä Trumpin omaneduntavoittelun konkreettiset seuraukset:

”Enemmän ukrainalaisia kuolee varmasti”, hän muisteli ajatelleensa.

Taylorin todistuksesta tekee erityisen raskauttavan se, että hänen mukaansa Trump kytki tutkinnan ja sotilasavun toisiinsa henkilökohtaisesti.

Trump on kiistänyt painostaneensa Zelenskyiä.

Demokraattien käynnistämä virkarikostutkinta perustuu epäilyyn, että Trump on käyttänyt Yhdysvaltain diplomaattisia suhteita henkilökohtaiseen eduntavoitteluun ja poliittisen vastustajan mustamaalaamiseen. Entinen varapresidentti Joe Biden on johtanut demokraattien presidenttiehdokaskisaa.

Taylor ei ole keskustellut painostamisesta suoraan Trumpin kanssa, mutta hän nimesi useita lähteitä Yhdysvaltain hallinnosta. Yksi lähteistä on Yhdysvaltain EU-lähettiläs Gordon Sondland.

Taylorin mukaan Sondland sanoi hänelle useita kertoja, että Yhdysvaltain sotilasapu riippui siitä, ilmoittaako Zelenskyi julkisesti korruptiotutkinnan aloittamisesta.

Sondland kiisti viime viikolla kongressin kuulemisessa, että Trump olisi käskenyt häntä ilmoittamaan Zelenskyille, että tutkinta on ehto presidenttien tapaamiselle Valkoisessa talossa. Monessa kohtaa hän sanoi, ettei muista yksityiskohtia.

Yhdysvaltain entinen erityislähettiläs Kurt Volker on esittänyt kongressille muun muassa tekstiviestejä, joista kävi ilmi vierailukortin käyttö. Trumpin edustajat olivat tehneet selväksi Ukrainan presidentille, että hänen on aloitettava Biden-tutkinta päästäkseen vierailulle Valkoiseen taloon.

Osa kongressin demokraattijäsenistä sanoi uutiskanava CNN:n mukaan Taylorin kuulemisen jälkeen, että he haluavat kuulla Sondlandia uudelleen.

Taylorin lausunto johtaakin todennäköisesti siihen, että kongressin kuultavaksi kutsumien todistajien lista pitenee entisestään ja tutkinta venyy. Alun perin demokraattien tavoite oli saada kuulemiset tehtyä kiitospäivään eli marraskuun loppuun mennessä.

Taylor on Yhdysvaltain korkea-arvoisin diplomaatti Ukrainassa. Hän on palvellut 50 vuoden diplomaattiurallaan sekä demokraatti- että republikaanipresidenttejä.

Hän sanoi julkisuuteen vuodetussa avauspuheenvuorossaan, että Yhdysvallat on toteuttanut Ukrainassa epävirallista ja ulkoministeriöstä irrallista, tavanomaisen ulkopolitiikan kanssa vastakkaista politiikkaa, jota on johtanut Trumpin henkilökohtainen lakimies Rudy Giuliani. Giulianilla ei ole virallista asemaa hallinnossa.

Taylorin mukaan Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon virkamiehet ovat olleet huolissaan tilanteesta. Samaa huolta kuvattiin myös syyskuussa julki tulleessa nimettömän ilmiantajan kirjeessä, josta koko virkarikostutkinta käynnistyi.

Taylor palasi Ukrainan-lähettilääksi muista työtehtävistä kesäkuussa, kun Valkoinen talo oli erottanut edellisen lähettilään Marie Yovanovitchin. Tämä kertoi erottamisen syyksi sen, että hän oli epäillyt Giulianin roolia.

Kongressi on The New York Timesin mukaan nyt kuullut kahdeksaa todistajaa, ja saman verran kuulemisia on jo tiedossa.

Valkoinen talo on ilmoittanut, ettei se tee yhteistyötä tutkinnan kanssa eikä salli työntekijöidensä osallistua siihen. Siitä huolimatta moni entinen ja nykyinen työntekijä on suostunut kuulemiseen.

Useimmat heistä ovat kertoneet vastustaneensa Giulianin roolia Ukraina-politiikassa.

Kongressissa on määrä kuulla myös ilmiantajaa, jonka kirjeen seurauksena virkarikostutkinta alkoi. Kuuleminen on tarkoitus järjestää niin, ettei ilmiantajan henkilöys paljastuisi. The New York Times on aiemmin kertonut, että ilmiantaja on entinen tiedustelupalvelu CIA:n työntekijä, joka on työskennellyt aiemmin Valkoisessa talossa.

Virkarikostutkintaa johtaa edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja, demokraatti Adam Schiff. Hän sanoi viime viikolla uutistoimisto AFP:n mukaan, että kuulemisia on vielä paljon, mutta edustajat ymmärtävät, että heidän on toimittava nopeasti.

Kun kuulemiset ovat ohi, valiokunta julkaisee niistä pöytäkirjat. Sen jälkeen muotoillaan varsinainen virkasyyte. Se voisi AFP:n mukaan tapahtua vuoden loppuun mennessä.

Demokraattienemmistöinen edustajainhuone äänestää syytekohdista. Jos ne menevät läpi, Trumpin oikeudenkäynti pidetään republikaanienemmistöisessä senaatissa. Senaatissa tuomioon tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.

Tuomio vaikuttaa edelleen epätodennäköiseltä, vaikka maltillisen laidan republikaaniedustajat ovatkin yhdysvaltalaismedian mukaan viime aikoina pidättäytyneet tukemasta Trumpia julkisesti.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kauppatori on täyttynyt ihmisistä, Mantalle on puettu huuhkajapaita ja moni kierii kuivassa altaassa – suora lähetys juhlinnasta käynnissä

    2. 2

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    3. 3

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Päävalmentaja Kanerva nostettiin sankariksi, Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    4. 4

      Huuhkajat teki unelmasta totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    8. 8

      ”Materialismi on tämän yhteiskunnan juttu” – Seinäjoelle avattu kauppakeskus ajoi pohjalaiset hurmioon

    9. 9

      Salaperäinen raportti turvallisuusuhista kuohuttaa Britanniassa – Boris Johnson väisteli kysymystä pimittämisestä

    10. 10

      Kommentti: Jalkapallo on viimeinkin myös meidän kielemme – Suomi on ensi kesänä osa suurta jalkapallojuhlaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    5. 5

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Kauppatori on täyttynyt ihmisistä, Mantalle on puettu huuhkajapaita ja moni kierii kuivassa altaassa – suora lähetys juhlinnasta käynnissä

    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    8. 8

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    9. 9

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    10. 10

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    11. Näytä lisää