Ulkomaat

Muut puhuivat ilmastosta, Antti Rinne ja Wille Rydman kiistelivät Suomen sisäpolitiikasta – Suomi erottui Pohjoismaiden neuvoston avausistunnossa

”Tämä on meille giganttinen mahdollisuus”, sanoi Ruotsin Stefan Löfven ilmastonmuutoksesta. Antti Rinne puhui hallituksensa demokratiatyöstä, Wille Rydman veronalennuksista.

Pohjoismaiden neuvoston historian 71. istunto alkoi tiistaina iltapäivällä Tukholmassa, ja Suomi erottui avausistunnossa muista.

Ruotsin, Norjan, Islannin ja Tanskan pääministerit pitivät valtiopäivätalon puhujankorokkeen takaa palopuheet ilmastokriisin torjunnan kiireellisyydestä.

”Emme enää voi miettiä, pitääkö tämä tehdä. Ilmastokriisi on selvä asia”, sanoi Tanskan pääministeri Mette Frederiksen.

”Muutoin on riski, että meille kasvaa sukupolvi, joka ei enää usko demokratian ratkaisevan aikamme suuria ongelmia.”

Esimerkiksi hän nosti Grönlannin sulavat jäätiköt.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven korosti, että ilmastonmuutosta torjuvat tekniset keksinnöt voivat olla Pohjoismaiden viennin tuleva perusta.

”Tämä on meille giganttinen mahdollisuus.”

Ympäristöön ja ilmastoon keskittyivät puheissaan myös Färsaarien ja Ahvenanmaan edustajat.

Tukholman istunto on Pohjoismaiden perinteikkään yhteistyöelimen tämän kokousvuoden kohokohta. Istunnon pääteemat ovat ilmasto ja turvallisuus.

Suomen pääministeri Antti Rinne (sd) erottui aihevalinnallaan muista pohjoismaisista pääministereistä.

Hän keskittyi puheessaan kansalaisten demokratiauskon ylläpitämiseen. Siihen hän tarjosi Suomen lääkkeitä.

Rinne otti esille hallituksensa toimet suoran demokratian edistämiseksi.

”Meillä on tarkastelussa vaalijärjestelmä, kansalaisaloitejärjestelmä, puoluejärjestelmä. Meidän on lisättävä osallistumismahdollisuuksia vaalien välillä”, Rinne sanoi.

Muina esimerkkeinä hän mainitsi kuntalaisvaltuustot ja verkkovaltuustot.

Rinteen puheessa ilmasto jäi pienempään rooliin. Rinne sanoi kuitenkin, että nuorten ilmastoprotestit on otettava tosissaan. ”Meidän on kuunneltava tätä viestiä.”

Norjan pääministeri Erna Solnberg esitti puheessaan samankaltaisia huolia demokratiasta ja osallistamisesta, mutta kytki ne suoremmin ilmastotyöhön.

”Ilmastotoimissa saman vanhan toistaminen tai paikallaan pysyminen ei enää riitä. Silloin menemme taaksepäin. Mutta kansa on saatava mukaan, eikä se tule olemaan helppoa.”

Pääministerien puheiden jälkeen Pohjoismaiden neuvoston jäsenet saivat esittää pääministereille kysymyksiä.

Lähes kaikki kysymykset käsittelivät tässäkin osiossa ilmastotyötä. Ruotsidemokraattien Aron Emilsson esimerkiksi kysyi Suomelta, mitä Ruotsi voisi oppia Suomelta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Erityisesti hän halusi tietää ydinvoiman roolista Suomen tulevaisuuden energiaratkaisuissa.

Antti Rinne vastasi puhumalla yhteisen Pohjoismaisen ilmastotutkimuksen tärkeydestä.

Tässäkin osiossa Suomi erottui muista. Kokoomuksen Wille Rydman kysyi Ruotsin pääministeriltä Stefan Löfveniltä, miten Suomeenkin saataisiin sosiaalidemokraattien johtama hallitus, joka haluaa laskea veroja ja tekee työn vastaanottamisesta aina kannattavaa.

”Olen ymmärtänyt, että olette Antti Rinteen kanssa ystäviä. Ehkä voisitte keskustella kahden kesken”, hän sanoi.

Ruotsin vasemmistohallitus tarvitsee tukipuolueikseen liberaaleja ja keskustaa, minkä vuoksi se päätti poistaa varakkaiden palkansaajien lisäveron.

Rydmanin kysymyksen seurauksena neuvoston istunto muuttui muutamaksi minuutiksi Suomen sisäpolitiikan areenaksi.

Löfven vastasi kysymykseen toteamalla, että hän kokee ennemminkin, että Ruotsi on nyt oppinut hyviä asioita Suomelta. Tällä hän viittasi siihen, että nyt Ruotsissa on ensimmäistä kertaa luotu oikeiston ja vasemmiston rajat ylittävä hallitusyhteistyö. Perinteinen blokkipolitiikka on murrettu.

”Minusta se on hyvä asia”, hän sanoi.

Suomella on pitkät perinteet hallituksille, joissa oikeisto- ja vasemmistopuolueet tekevät yhteistyötä.

Rydmanin uudelleen toistamaan verokysymykseen Löfven vastasi lopulta hieman naurahtaen vain toteamalla, että verolinjaukset eivät ole hänelle ”uskonnollinen asia” ja että veroja tarvitaan, jos hyvä Pohjoismainen malli halutaan säilyttää.

Myös Antti Rinne nousi korokkeen taakse puolustautuakseen Rydmanin kommenttia vastaan. ”Hallitus nostaa Suomen kilpailukykyä satsaamalla koulutukseen”, Rinne sanoi. ”On tässä vähän korjattava kollegan tälle foorumille esittämiä väitteitä”, hän lisäsi.

Suomen sisäpolitiikkaa käsitelleen viisiminuuttisen jälkeen istunnossa jatkettiin ilmastopuhetta. Pohjoismaiden neuvoston 71. istunto jatkuu torstaihin asti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta löytyi kranaatti kadulta

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    6. 6

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    9. 9

      Työministeri päätti siirtää kemianteollisuuden lakkoa kahdella viikolla

    10. 10

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    3. 3

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    4. 4

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    5. 5

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    6. 6

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    7. 7

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    8. 8

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    9. 9

      Taitoluisteluliitolta vuoden kilpailukiellon saanut valmentaja Mirjami Penttinen ei tyydy saamaansa tuomioon

    10. 10

      Tutkijat selvittivät, miksi stressi harmaannuttaa hiukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää