Ulkomaat

Mikään maa ei ole turvassa vaarallisesti leviävältä sikarutolta, varoittaa maailman eläin­tauti­järjestö

Maailman eläintautijärjestö OIE:n johtaja kuvailee sikaruttoa globaaliksi uhaksi.

Afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään, eikä mikään maa ole turvassa sikoja tappavalta verenvuotokuumelta, varoitti maailman eläintautijärjestö OIE:n johtaja Monique Eloit keskiviikkona. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Eloit kuvailee sikaruttoa globaaliksi uhaksi.

”Riski on olemassa kaikissa maissa, olivatpa ne maantieteellisesti kaukana tai lähellä, koska mahdollisia tartuntalähteitä on monia”, Eloit sanoi.

Yhteensä tautia on löydetty Reutersin mukaan jo 50 maasta.

Sikarutto tarttuu helposti kosketuksen ja jätösten kautta ja voi säilyä kypsentämättömässä lihassa tartuntakykyisenä jopa vuoden. Eloit varoitti, että esimerkiksi turisti voi tietämättään tuoda sikaruton toiseen maahan kinkkuvoileivän muodossa.

Suomessa Tulli valvoo liha- ja maitotuotteiden tuontia, joka on kielletty Euroopan unionin ulkopuolisista maista sikaruton leviämisen estämiseksi.

Erityisen voimakkaasti sikarutto on levinnyt Aasiassa. Maailman suurimmassa sianlihan tuottajamaassa Kiinassa arvioitiin syyskuussa sikakarjan olevan taudin takia 40 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin, mutta lihateollisuuden edustajat uskovat, että eläimiä on kuollut tai tapettu tätäkin enemmän.

Yhden arvion mukaan sikoja on kuollut Kiinassa jopa 100 miljoonaa, kertoo The Guardian. Kokonaistappioita on kuitenkin erittäin vaikeaa arvioida, koska ongelmaa on yritetty piilotella.

Elintarvikkeisiin ja maatalouteen erikoistunut pankki Rabobank ennusti, että Kiina menettää tänä vuonna 20–70 prosenttia sioistaan, pahimmillaan jopa 350 miljoonaa sikaa. Se olisi neljännes kaikista maailman sioista.

Sikaruttoon ei ole yrityksistä huolimatta onnistuttu kehittämään rokotetta, ja ainoa keino estää sen leviäminen on tappaa sairaat eläimet ja eristää niiden ruhot.

Tauti ei tartu ihmiseen, eikä sairastuneen sian lihan syöminen ole vaarallista, mutta eläinten hyvinvoinnille ja lihantuotannolle se on katastrofi. Tartunnan saanut sika kuolee jopa viikossa. Luonnossa tautia levittävät villisiat.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    4. 4

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    6. 6

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    7. 7

      Lasten kasvatusmenetelmät sopivat myös parisuhteeseen – tällä niksillä voit vähentää riitoja kotona

    8. 8

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    9. 9

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    10. 10

      Koronavirukseen kuollut 56 ihmistä, tartunnan saaneita yli 2 000 – Kiinan terveysviranomaiset pitävät mahdollisena, että tartuntojen määrä kasvaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    6. 6

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    7. 7

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    8. 8

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    9. 9

      Koronavirukseen kuollut 56 ihmistä, tartunnan saaneita yli 2 000 – Kiinan terveysviranomaiset pitävät mahdollisena, että tartuntojen määrä kasvaa

    10. 10

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää