Ulkomaat

Trump uhkasi kieltäytyä auttamasta metsäpalojen riivaamaa Kaliforniaa

Kuvernööri oli arvostellut presidentin ympäristöpolitiikkaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut kieltäytyä antamasta liittovaltion tukea Kalifornialle, kun osavaltion demokraattinen kuvernööri oli kritisoinut Trumpin ympäristöpolitiikkaa, muun muassa The New York Times kirjoittaa.

Kuluneen kahden viikon aikana metsäpalot ovat tuhonneet lähes 40 000 hehtaaria Kaliforniassa.

Maria-nimellä tunnettu palo roihahti noin 65 kilometrin päässä Los Angelesista luoteeseen ja pakotti tuhansia ihmisiä jättämään kotinsa. Tuli uhkasi yli 2 500:ta rakennusta.

Viime vuonna Pohjois-Kalifornian palot olivat poikkeuksellisen tuhoisat, kun paloissa kuoli lähes 90 ihmistä.

Nyt Trump on syyttänyt kuvernööri Gavin Newsomia "surkeasta metsänhoitotyöstä" ja kieltäytynyt myöntämästä rahallista tukea osavaltiolle.


”Joka vuosi, kun tuli raivoaa ja Kalifornia palaa, hän [Newsom] pyytää liittovaltiolta rahallista apua. Ei enää, ryhdistäydy kuvernööri”, Trump kirjoitti twiitissään.

Newsom vastasi Trumpille tylysti:

”Et usko ilmastonmuutokseen. Olet ulkona tästä keskustelusta”, Newsom vastasi Twitterissä.

Kun Trump vieraili viime vuonna Kalifornian metsäpaloalueilla, hän neuvoi ottamaan mallia Suomesta siinä, miten maastopaloja ehkäistään.

Trumpin mielestä muissa maissa metsiä hoidetaan paljon paremmin. Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheisiin nojautuen Trump sanoi, että Suomessa metsiä haravoidaan ja siistitään: ”Eikä heillä ole mitään ongelmia.”

Presidentti Trump on kyseenalaistanut tiedeyhteisön näkemystä siitä, että ihmisten toiminta aiheuttaa muutoksia ilmastoon ja kuivuutta, joka on osasyynä Kalifornian metsäpaloihin.

Tänä vuonna kansalaiset ovat olleet erityisen raivostuneita laajoista sähkökatkoista metsäpalojen vuoksi. Sähkökatkot ovat vaikuttaneet noin parin miljoonan kalifornialaisen elämään.

Ihmisiä kehotettiin varautumaan sähköttömyyteen jopa viikoksi ja Piilaakson kaupoista loppuivat sähkögeneraattorit, kun yritykset varautuivat sähkökatkoihin.

Kuivassa ja kuumassa Kaliforniassa on roihunnut viime vuosina poikkeuksellisen tuhoisia maastopaloja. Energiayhtiö PG&E on saanut osakseen kovasanaista arvostelua osallisuudestaan niihin. Yhtiön autoja on vihapäissä jopa ammuttu.

Keväällä viranomaiset totesivat, että yhtiön voimansiirtojohdot aiheuttivat Kalifornian historian tuhoisimman tulipalon viime vuonna. Camp Fireksi nimetyssä palossa kuoli 86 ihmistä ja lähes 19 000 kotia tuhoutui.

Kalifornian tulipalot saattavat nyt olla laantumaan päin, sillä ainakin tuulet ovat laantuneet ja palomiehet ovat päässeet tekemään työtään tehokkaammin.

”Tuulet ovat laantuneet ja tämä on yksinomaan hyvä uutinen. Alueella on edelleen äärimmäisen kuivaa, joten tuli saattaa vielä levitä. Suurempia uhkia ei kuitenkaan ole”, totesi kansallisen ilmatieteenlaitoksen meteorologi Patrick Burke uutistoimisto Reutersin mukaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    3. 3

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    4. 4

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Koillis-Syyrian ”ulkoministeri”: Al-Holin leirillä lapsista tulee uusi suku­polvi Isisin terroristeja

    8. 8

      Tutkijat löysivät Sudanista vihdoin syyn, joka selittää ilmakehän metaanin nopeaa kasvua

    9. 9

      Kasvijuomat eivät ole tasavertaisia terveellisyyden suhteen – Asiantuntijat kertovat, mistä saa eniten proteiinia ja mikä on paras sydämen kannalta

      Tilaajille
    10. 10

      HS-analyysi: Onko Greta Thunbergin viesti liian synkkä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    3. 3

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    4. 4

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    5. 5

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    6. 6

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    7. 7

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    8. 8

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    9. 9

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    10. 10

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää