Ulkomaat

Ruotsalaisyritys nosti lähes tuhat pulloa likööriä ja konjakkia Ahvenanmerestä

Vuonna 1917 upotetusta höyryaluksesta pelastettiin likööriä ja konjakkia.

Höyryalus S/S Kyros on maannut 77 metrin syvyydessä Ahvenanmeressä jo reilut sata vuotta. Nyt ruotsalainen hylkyjennostoyritys Ocean X Team on nostanut aluksesta mahdollisesti hyvinkin arvokkaita vanhoja konjakki- ja likööripulloja.

Ruotsalainen S/S Kyros upotettiin toukokuussa 1917, kesken ensimmäisen maailmasodan. Saksalainen sukellusvene huomasi aluksen, joka oli pysähtynyt jäärajalle Ahvenanmaan pohjoispuolella. Miehistön siirryttyä toiseen alukseen sukellusvene upotti S/S Kyroksen.

Uppoamishetkellä Kyroksen lasti painoi noin 260 tonnia. Valtaosa muodostui koneista, työkaluista ja teräksestä. Alkoholia S/S Kyroksessa oli noin 2 tonnia. Hienot ja kalliit ranskalaisjuomat olivat mahdollisesti matkalla Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n lähipiirille.

Vuosien varrella muun muassa laahusnuotat mukiloivat S/S Kyrosta, ja lopulta hylystä tuli niin vaarallinen paikka, että sukeltaminen alueella kiellettiin.

Ocean X Team löysi S/S Kyroksen hylyn jo 1977, mutta lastin nostaminen mahdollistui vasta yhteistyössä kansainvälisen Deepsea Workerin ja islantilaisen Ixplorer Ocean Reaserch -yrityksen kanssa. Deapsea Workerin erikoisrobotit nostivat lokakuussa 600 pulloa konjakkia ja 300 pulloa likööriä syvyyksistä.

Hyvin säilyneet pullot makasivat oljilla suojattuina laatikoissa. Konjakki on lopetetun De Haartman & Co -yrityksen valmistamaa, likööri puolestaan on klassista benediktiinilikööriä.

”Olemme lähettäneet yksittäisiä pulloja analysoitaviksi Tukholmaan ja Moskovaan. Loput ovat säilössä pimeässä, salaisessa paikassa”, sanoo Ocean X Teamin toinen omistaja Peter Lindberg.

Hän ei vielä itse ole maistanut juomia, mutta on yrittänyt saada arvioita niiden hinnasta.

”Näihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella, mutta realistinen hinta konjakkipullolle on ehkä 50 000–100 000 kruunua ja liköörille 10 000–20 000 kruunua.”

Jos hinnat täsmäävät, saalis voi olla jopa lähes 5,6 miljoonan euron arvoinen.

S/S Kyroksen hylky makaa kansainvälisillä vesillä Suomen talousalueella. Kuka tahansa saa yrittää nostaa hylystä tavaraa.

”Suomesta ilmaantuu varmaan ihmisiä, jotka väittävät löytäneensä S/S Kyroksen ennen meitä ja syyttävät meitä nostoista heidän hylystään. Mutta emme ole rikkoneet yhtään hylkylakia”, sanoo Lindberg.

Hän pelkää pitkiä oikeustaisteluja, jos hylystä ja sen lastista syntyy riitaa.

Aiemmin S/S Kyroksesta ovat uutisoineet muun muassa Hufvudstadsbladet ja Vasabladet.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    2. 2

      Nainen kuoli tulipalossa Vantaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    4. 4

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    5. 5

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    6. 6

      Ovensuukyselyt: Konservatiivipuolue ottamassa selvän voiton Britannian vaaleissa – samalla varmistuisi myös brexit

    7. 7

      Hitas-asuntojen haaliminen on yleistynyt Helsingissä – hyvä­tuloinen toimitus­johtaja omistaa kymmenen tuettua asuntoa

      Tilaajille
    8. 8

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    9. 9

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    10. 10

      Sami Välimäki oli lupaava jääkiekko­juniori ja Patrik Laineen vastustaja, kunnes eteen tuli houkutteleva käänne­kohta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    9. 9

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää