Mormoniperheen murha Meksikossa kiihdyttää arvostelua: ”Presidentti ei voi enää jatkaa ’halauksia, ei luoteja’ -linjaansa”

Yhdeksän mormonin murha on nostanut Meksikon huumekartellien vastaiset toimet valokeilaan. Presidentin pehmeänä pidetty linja, jolla puututaan kartellien syntysyihin, ei riitä asiantuntijoille.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador piti päivittäistä lehdistötilaisuuttaan lokakuussa, kun kartellijohtaja El Chapon poika Ovidio Guzmán oli pidätetty mutta jouduttu päästämään väkivallan takia vapaaksi.

7.11.2019 2:00 | Päivitetty 7.11.2019 7:32

Kuluvasta vuodesta pelätään tulevan Meksikon historian verisin.

Uutistoimisto AFP kertoi tiistaina, että henkirikoksen uhreja oli tänä vuonna jo 25 890. Viime vuonna Meksikossa tehtiin noin 33 000 henkirikosta.

Niistä moni liittyy maata yhä riivaavaan huumekartelliongelmaan, joka on noussut jälleen kansainväliseksi uutiseksi. Tiistaina Meksikon pohjoisosassa murhattiin yhdeksän paikallisen yhdysvaltalaismormonien yhteisön jäsentä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat