Ulkomaat

Brasilian korkeimman oikeuden tuore päätös vapautti korruptiosta tuomitun entisen presidentin vankilasta

Korkein oikeus muutti tiukan äänestyksen jälkeen valitusprosesseja koskevaa päätöstä.

Brasiliassa korruptiosta tuomittu entinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, 74, on vapautettu vankilasta.

Brasilian korkein oikeus on kumonnut päätöksen, jonka mukaan rikoksesta tuomitut joutuvat vankilaan, jos heidän ensimmäinen valituksensa tuomiosta hylätään.

Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen luvuin 6–5. Uuden tulkinnan mukaan tuomitut pysyvät vapaina siihen saakka, kunnes he ovat käyttäneet kaikki valitusmahdollisuutensa. Arvostelijoiden mukaan tämä tarkoittaa sitä, että varakkaat tuomitut pystyvät vetkuttamaan tuomioidensa toimeenpanoa vuosikausia.

Oikeusistuimet joutuvat nyt arviomaan uudestaan noin 5 000 tuomitun tapaukset.

Lulan asianajajat sanoivat perjantaina aamulla Suomen aikaa vaativansa päämiehensä välitöntä vapauttamista.

”Julmuus päättyy nyt. Tulemme jatkamaan taisteluamme oikeuden puolesta. Totuus tulee voittamaan”, iloitsi Lulan perustaman työväenpuolueen puheenjohtaja Gleisi Hoffmann Twitterissä.

Tuomari määräsi Lulan vapautettavaksi perjantaina illalla Suomen aikaa. Vapautus astuu uutistoimisto AFP:n mukaan voimaan heti.

Lula on ollut vankilassa sen jälkeen kun hän sai liki yhdeksän vuoden tuomion korruptiosta vuosi sitten huhtikuussa. Pari kuukautta aikaisemmin hän oli jo saanut liki 13 vuoden tuomion, joka sekin tuli korruptiosyytöksistä. Lisäksi useita muita korruptiojupakkaan liittyviä oikeusjuttuja on edelleen käsittelyssä.

Lula on kiistänyt kaikki syytökset. Lulan mukaan kyseessä on poliittinen ajojahti, jolla hänet pelattiin syrjään presidentinvaaleista. Vaalit voittanut nykyinen presidentti Jair Bolsonaro on todennut yksiselitteisesti toivovansa, että Lula ”mätänee vankilassa loppuikänsä”.

Vaikka Lula pääsee vapaaksi, hän ei voisi osallistua politiikkaan, koska hänet on tuomittu vakavasta rikoksesta. Tämäkin asia voi kuitenkin muuttua, sillä Brasilian korkeimman oikeuden on määrä päättää pian, oliko nykyinen oikeusministeri Sergio Moro esteellinen, kun hän oli mukana tuomitsemassa Lulaa vankilaan.

Moro on kiistänyt oletuksen esteellisyydestään.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Komissio: Suomi uhkaa rikkoa Euroopan taloussääntöjä ensi vuonna

    2. 2

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    3. 3

      Postikiistan sovittelu jatkuu – Paun Heidi Nieminen vetoaa ”palkansaajapuolueen” ministeriin, Sdp:n Sirpa Paateroon

    4. 4

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    7. 7

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    8. 8

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    9. 9

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    10. 10

      Trumpin virkarikostutkinnassa koetaan tänään odotetuimmat hetket, mutta harva amerikkalainen on muuttanut ajatteluaan presidentin syrjäyttämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    4. 4

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    8. 8

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    9. 9

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    10. 10

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää