Ulkomaat

Yle: Turkista palautettavien Isis-vankien joukossa ei suomalaisia

Turkki ilmoitti perjantaina, että se aloittaa palautukset maanantaina.

Turkin Syyriassa kiinni ottamien Isisin taistelijoiden joukossa ei ole suomalaisia, kertoo Yle. Tiedon vahvisti Ylelle nimetön Turkin sisäministeriön edustaja.

Turkki on vanginnut Syyrian-operaatiossaan 287 ulkomaalaista Isisin jäsentä. Turkki ilmoitti perjantaina, että se aikoo ryhtyä palauttamaan Isisin vierastaistelijoita kotimaihinsa maanantaista alkaen.

Lisäksi Turkin hallussa olevissa vankiloissa on lähes 1 200 Isisin jäsentä. Sisäministeriön edustaja ei Ylen mukaan pystynyt vahvistamaan, onko näiden vankien joukossa suomalaisia.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoi lauantaina STT:lle, että Turkki ei ole ottanut yhteyttä Suomeen palautuksista.

Turkki on arvostellut jo pitkään Euroopan maita siitä, etteivät ne ole suostuneet ottamaan takaisin Isis-taistelijoita. Joukossa on useiden eri Euroopan maiden kansalaisia.

Turkki aikoo lähettää taistelijat takaisin, vaikka lähtömaat olisivat peruuttaneet taistelijoiden kansalaisuudet.

”Me kerromme heille, että me palautamme nämä ihmiset, ja me aloitamme maanantaina”, Turkin sisäministeri Süleyman Soylu sanoi perjantaina turkkilaisen Anadolu-uutistoimiston mukaan.

Turkki on vanginnut Isisin jäseniä koillisessa Syyriassa sotilasoperaationsa aikana. Isisin jäsenet olivat aiemmin kurdien vankeina.

Kurdialueilla on myös Isis-taistelijoiden ja heidän perheenjäsentensä pidätyskeskuksia. Näissä pidätyskeskuksissa oleskelevien ihmisten kohtalosta alueiden siirryttyä Turkin hallintaan ei ole tietoa. Kurdit ovat varoittaneet, että pidätyskeskuksista saatetaan uudessa tilanteessa myös paeta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yle: Leif Salmén on kuollut

    2. 2

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    5. 5

      The Crown synnyttää katsojissa kovan hingun nettisurfaamiseen, mutta historioitsija varoittaa: ”Sarja sisältää harhaanjohtavia hahmoja ja idioottimaisia kohtauksia”

    6. 6

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    7. 7

      HSL kehottaa käyttämään raideliikennettä ensi viikon maanantaina pääkaupunkiseudulla, myötätuntolakko pysäyttämässä suurimman osan busseista

    8. 8

      Helsingistä voi saada puolihitas-asuntoja, jotka kuulostavat lottovoitoilta – kaupunki kuitenkin näkee asian toisin

    9. 9

      Ranska jarruttaa yhä EU:n laajentumista – Suomi on yrittänyt kaikkensa, sanoo ministeri Tuppurainen

    10. 10

      Marie Kondo kehitti tavaroista luopumiseen kannustavan konmarittamisen, nyt hän myy tavaraa omassa verkkokaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Suomi mainittu! BBC kirjoitti sympaattisen jutun suomalaisesta ”kuolevasta kaupungista”, jossa on asiat niin huonosti että se on jo hienoa

    3. 3

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    6. 6

      Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”

    7. 7

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    8. 8

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    9. 9

      Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa

    10. 10

      Ay-liike suuttui kirjoitusvirheitä myöten samanlaisista esityksistä – EK ei kiistä yhteisiä tavoitteita työehtoneuvotteluissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää