Ulkomaat

Romanian istuva presidentti voittamassa odotetusti presidentinvaalit

Myös korruptioskandaaleissa rypeneiden sosiaalidemokraattien ehdokas pääsemässä toiselle kierrokselle.

Romanian istuva presidentti Klaus Iohannis näyttäisi saavan eniten ääniä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, kertoo kaksi ovensuukyselyä. Tulos on odotettu.

Vaalien toisella kierroksella Iohannis saa todennäköisesti vastaansa sosiaalidemokraatteja (PSD) edustavan entisen pääministerin Viorica Dancilan. Ovensuukyselyt lupaavat Iohannisille noin 39 prosentin äänisaalista ja Dancilalle noin 22 prosenttia. Uuden, keskustaoikeistolaisen Pelastakaa Romania -liiton Dan Barna oli saamassa kyselyiden mukaan runsaat 16 prosenttia äänistä.

Keskustaoikeistolainen Iohannis on profiloitunut ensimmäisen kautensa aikana korruption vastustajana ja oikeusvaltion puolustajana.

Ennakko-odotuksissa tiukinta kisaa vaaleissa odotettiin siitä, kuka pääsee häviämään Iohannisille vaalien toisella kierroksella kahden viikon päästä.

Ratkaisevassa asemassa vaaleissa ovat ne neljä miljoonaa romanialaista, jotka ovat muuttaneet maasta viime vuosina. Valtaosan heistä odotettiin antavan äänensä liberaaleille ehdokkaille. Jo aamulla yli 300 000 ihmistä oli antanut äänensä ulkomailta.

Ennakkoon näytti epävarmalta, pääseekö maan perinteisen valtapuolueen PSD:n ehdokas edes toiselle kierrokselle. Putoaminen olisi ollut ensimmäinen kerta sitten kommunismin kaatumisen 30 vuotta sitten. PSD on maata sitä ennen hallinneen kommunistipuolueen suora seuraaja.

Dancilan menestysmahdollisuuksia söivät hänen hallituksensa kaatuminen ja puolueen lukuisat korruptioskandaalit. Vahvalla puolueorganisaatiollaan PSD näyttäisi kuitenkin onnistuvan kampeamaan hänet toiselle kierrokselle.

Iohannis sai ensimmäisellä kaudellaan taistella alituiseen PSD:tä vastaan. Iohannis oli poikkiteloin, kun PSD yritti juntata läpi lainsäädäntöä, joka olisi muun muassa armahtanut korruptiosta tuomittuja poliitikkoja ja vienyt valtaa maan korruption vastaiselta virastolta.

Osin hänen ansiostaan Romania ei ole lipsunut Puolan ja Unkarin tapaan autoritaarisuuden ja kansallismielisen populismin tielle.

Iohannisia on kuitenkin arvosteltu demokratian halveksunnasta, sillä hän ei ole suostunut osallistumaan vaaliväittelyihin. Itse hän on varoitellut, että PSD:n voitto olisi uhka maan demokratialle.

Romanian presidentin valtaoikeudet ovat melko suuret. Hän muun muassa johtaa maan ulkopolitiikkaa, osallistuu EU-kokouksiin ja nimittää pääministerin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Romania

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    3. 3

      Tämä leipä ruokki sotilaat talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    4. 4

      Sanna Marinin saama huomio teki hänestä politiikan supertähden – mutta auttaako metallifunk pelastamaan Sdp:n?

      Tilaajille
    5. 5

      Onko edessä uusien suurvaltojen aika? Näin energia­mullistus ravistelee maailman­politiikan valta-asetelmia

      Tilaajille
    6. 6

      Jari-Matti Latvala kertoo, miltä kauhea vuosi tuntui: ”Pelkään, että minusta aletaan tehdä jotain esimerkkiä”

    7. 7

      Elena Vikström kuuli rapinaa ja sohvatuolissa odotti liito-orava – vaarantuneet jyrsijät tunkevat toistuvasti asuntoihin Tapiolassa

    8. 8

      Nainen voi opiskella insinööriksi muttei silti pääse insinöörin palkoille

    9. 9

      Suomi mainittu, pienellä kuin kärpäsenkakka

    10. 10

      Nuori virolaisnainen pantiin katsomaan 224 näytelmää vuodessa, jotta selviäisi, mitä teatteri tekee ihmiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    3. 3

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    6. 6

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    7. 7

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    8. 8

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    9. 9

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    10. 10

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää