Ulkomaat

Yksi Italian kauneimmista rannoista alkaa periä pääsymaksua ja rajoittaa kävijöiden määrän

Valkoisesta hiekkarannastaan tunnettu La Pelosa houkuttelee vuosittain tuhansia kävijöitä.

Sardinian saaren luoteisosassa sijaitseva La Pelosan hiekkaranta alkaa jatkossa vaatia pääsymaksua sinne tahtovilta vierailijoilta, kertovat muun muassa brittilehti The Guardian ja italialainen La Repubblica.

Vaaleista hiekkarannoistaan tunnettua La Pelosaa pidetään yhtenä Sardinian tai jopa koko Italian kauneimmista hiekkarannoista. Rantaa on kutsuttu jopa ”palaksi taivasta”. Siellä käy vuosittain tuhansia kävijöitä.

Nyt rannan kauneus on kuitenkin vaarassa tuhoutua. Rannalla viime vuosina tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että vilkas liikenne uhkaa etenkin rannan ekosysteemiä.

Pienentääkseen kävijämassojen aiheuttamia vaurioita Stintinon kunta aikookin ensi kesästä lähtien alkaa myydä rannalle pääsylippuja. Pormestari Antonio Dianan mukaan pääsylippujen lisäksi rannan kävijämäärä halutaan rajoittaa kesäisin 1 500 kävijään päivässä.

Dianan mukaan pääsylipuista saadut varat puolestaan suunnataan rannan valvontaan ja ylläpitoon.

Kunta on jo aiemmin kieltänyt tupakoimisen rannalla. Myös rantapyyhkeiden ja laukkujen tuominen rannalle on kiellettyä, jotta rannan hiekkaa ei lähtisi kävijöiden matkaan.

The Guardianin mukaan hiekkavarkaudet ovat Sardiniassa suuri ongelma ja varkaita sakotetaan jopa 3 000 euron suuruisella summalla. Usein asialla ovat innokkaat turistit, jotka haluavat viedä hiekkaa ja simpukoita mukanaan tuliaisiksi.

Myös monet muut italialaiskaupungit ovat viime aikoina puuttuneet turistien suureen määrään. Esimerkiksi Venetsia ilmoitti helmikuussa alkavansa periä turisteilta pääsymaksua kaupunkiin.

Vuonna 2020 vierailijat saavat pulittaa päiväreissusta jo 6–10 euroa, sesongin mukaisesti. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva kaupunki ottaa vastaan vuosittain noin 25 miljoonaa turistia, joista noin 14 miljoonaa käy siellä vain päivämatkalla.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Anthony Joshua kaappasi raskaansarjan mestaruusvyöt takaisin itselleen

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    4. 4

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    9. 9

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    10. 10

      Maahanmuuttoteeman voimaa politiikassa eivät selitä faktat vaan niiden puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää