Ulkomaat

Hongkongissa koulut ovat kiinni torstaina turvallisuus­syistä – Mielen­osoittajien uusi taktiikka on häiritä arkea niin paljon kuin mahdollista

Keskiviikkoaamuna mielenosoittajat häiritsivät liikennettä kuten maanantaina ja tiistainakin. Metroraiteita tukittiin, samoin pääväylille oli yön aikana kannettu roskia, sohvia, polkupyöriä ja kiviä.

Peking

Hongkongissa koko alkuviikon kestänyt kaaos jatkui myös keskiviikkona.

Paikallista aikaa keskiviikkoaamuna mielenosoittajat häiritsivät liikennettä kuten maanantaina ja tiistainakin. Hongkongissa kello on kuusi tuntia Suomea edellä. Metroraiteita tukittiin, samoin pääväylille oli yön aikana kannettu roskia, sohvia, polkupyöriä ja kiviä, kertoo uutistoimisto AFP.


Tiistaina ja keskiviikon vastaisena yönä pahimmat yhteenotot poliisin ja mielenosoittajien välillä nähtiin yliopistokampuksilla. Erityisesti Hongkongin kiinalaisen yliopiston kampus muistutti uutistoimistojen mukaan sotatannerta.

AFP:n mukaan poliisi joutui auttamaan mannerkiinalaisia opiskelijoita pois kampukselta veneellä, koska mielenosoittajat tukkivat tiet.


Mielenosoittajilla on tällä viikolla ollut käytössään uusi taktiikka. He pyrkivät iskemään pienemmillä joukoilla mahdollisimman monissa paikoissa, jotta poliisin on vaikeampi hallita tilannetta.

Aiemmin mielenosoituksia pidettiin pääosin keskitetysti ja viikonloppuisin, mutta nyt niillä yritetään hankaloittaa arkea niin paljon kuin mahdollista.

Reutersin mukaan Hongkongin opetusvirasto ilmoitti, että koulut ovat torstaina kiinni liikenne- ja turvallisuussyistä.


Hongkongin mielenosoitukset ovat jatkuneet viime kesästä asti eli lähes puoli vuotta.

Tällä viikolla protestit ovat voimistuneet sen jälkeen, kun 22-vuotias mielenosoittaja kuoli perjantaina sairaalassa. Hän tippui kolmannesta kerroksesta toiseen kerrokseen pysäköintihallissa ja sai vakavia aivovammoja.

Yhteensä 81 ihmistä on loukkaantunut maanantaista lähtien, kertoo Reuters. Kahden loukkaantuneen tila on vakava.

Sekä poliisin että mielenosoittajien otteet ovat koventuneet tällä viikolla. Poliisi ampui mielenosoittajaa maanantaina, ja toisessa tilanteessa mielenosoittaja sytyttivät ilmeisesti riidan päätteeksi miehen palamaan.

Jälkimmäistä tapausta tutkitaan murhan yrityksenä. Poliisin ampumaa miestä vastaan nostettiin syyte laittomaan kokoontumiseen osallistumisesta.


Hongkongin poliisi aikoo tällä viikolla kertoa erikoisyksiköstä, josta toivotaan apua kaupungin kaoottisen tilanteen hallintaan, kertoo South China Morning Post (SCMP) nimettömiin lähteisiin nojaten.

”Eliittiyksiköksi” kutsutut erikoisjoukot kootaan poliiseista, jotka ovat erikoistuneet vankilamellakoiden hallintaan. Noin 80-päisen joukon tehtävä on suojata Hongkongin tärkeimpiä kohteita, kuten esimerkiksi Hongkongin johtajan toimistoa. Hongkongin hallintojohtajan odotetaan ilmoittavan asiasta lähipäivinä, kertoo lehti.

SCMP kertoo, että uudet joukot kootaan todennäköisesti kolme vuotta sitten perustetun erikoisyksikön poliiseista. He ovat käyneet läpi 11 viikon koulutuksen, jossa keskitytään taktiikkaan ja tuliaseisiin. Koulutus valmistaa heitä korkean riskin vankien vartiointiin, mellakoiden hoitamiseen ja muihin hätätilanteisiin Hongkongin vankiloissa.

Uusi yksikkö vapauttaa lisää poliiseja mielenosoitusten hallintaan kaduilla.

”Uudet rekrytoinnit eivät ole etulinjassa mielenosoittajia vastassa”, lähde kertoi SCMP:n mukaan. ”Tämä järjestely vapauttaa lisää poliiseja etulinjan operaatioihin.”

Toinen sisäpiiriläinen kertoi SCMP:lle, että kuusi kuukautta kestäneiden mielenosoitusten alkuvaiheessa esimerkiksi Hongkongin keskeisten hallintorakennusten sisällä Admiraltyssa oli erikoispoliiseja. Kun mielenosoitukset laajenivat, heidät lähettiin kaduille.

Hongkongissa on noin 30 000 poliisia. Kaksi viikkoa sitten julkisuuteen levisi tieto, että Hongkongin poliisi aikoo rekrytoida noin tuhat eläkkeelle jäänyttä poliisia avuksi mielenosoitusten hallintaan.

Pekingiä edustava toimisto Hongkongissa lausui tiistaina, että poliisin on otettava kovemmat otteet käyttöön, jotta kriisi saadaan ratkaistua.

Se vaati Hongkongin hallintoa ja poliisia ottamaan käyttöön kaikki tarvittavat keinot, jotta ”väkivalta ja terrorismi saadaan loppumaan”.

Hongkongin poliisin tiedottaja taas totesi mielenosoitusten saavuttaneen jo erittäin vaarallisen ja jopa ”tappavan tason”.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä leipä piti sotilaat rintamalla talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    3. 3

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    4. 4

      Jari-Matti Latvala kertoo, miltä kauhea vuosi tuntui: ”Pelkään, että minusta aletaan tehdä jotain esimerkkiä”

    5. 5

      Onko edessä uusien suurvaltojen aika? Näin energia­mullistus ravistelee maailman­politiikan valta-asetelmia

      Tilaajille
    6. 6

      Suomi mainittu, pienellä kuin kärpäsenkakka

    7. 7

      Nainen voi opiskella insinööriksi muttei silti pääse insinöörin palkoille

    8. 8

      Mark Sallmen on Pietarsaaressa asuva pappi ja homo, joka ei uskalla enää mennä kirkkoon

      Tilaajille
    9. 9

      Sanna Marinin saama huomio teki hänestä politiikan supertähden – mutta auttaako metallifunk pelastamaan Sdp:n?

      Tilaajille
    10. 10

      ”Olen ihan samalla viivalla homoseksuaalien kanssa Jumalan edessä omien syntieni kanssa”, sanoo Päivi Räsänen kirkkoa pelkäävälle homopapille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    3. 3

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    6. 6

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    7. 7

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    9. 9

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    10. 10

      Yksi kuoli, kun naamioituneet miehet hyökkäsivät ravintolaan Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää