Ulkomaat

Israel ja islamistijärjestö sopivat tulitauosta Gazaan

Tulitauon välittäjänä toimi Egypti. Se astui voimaan aikaisin torstaiaamuna.

Gazaan on saatu tulitauko, kertovat uutistoimistot.

Tilanne kiristyi tiistaina, kun Israel surmasi ilmaiskussa Palestiinan Islamilainen jihad -järjestön johtajan Baha Abu al-Atan. Islamilainen jihad vannoi kostavansa Israelin iskun. Gazasta vastattiin ilmaiskuun ampumalla Israelin puolelle noin 350 rakettia tiistain ja keskiviikon aikana.

Tulitauon välittäjänä toimi Egypti. Se astui voimaan aikaisin torstaiaamuna.

Palestiinan terveysministeriön mukaan torstaiaamuun mennessä yhteensä 34 palestiinalaista oli saanut surmansa, kertoi uutiskanava Al Jazeera. Israel teki viimeisimmän iskunsa vain tunteja ennen tulitauon voimaan astumista. Iskussa kuoli palestiinalaislähteiden mukaan lapsiperhe.

Islamilaisen jihadin tulituksen ei tiedetä surmanneen Israelissa ketään tiistain ja keskiviikon aikana, mutta Al Jazeeran mukaan 63:a israelilaista oli hoidettu sairaalassa.

Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan tulitauko on hutera, ja tilanteen pelätään edelleen eskaloituvan. Islamilainen jihad -järjestön edustaja sanoi, etteivät he ole tällä erää kiinnostuneita sovittelusta vaan johtajansa surman kostamisesta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi, että Islamilaisen jihadin pitää lopettaa tekemänsä raketti-iskut tai hyväksyä lisää osumia.

Israelin mukaan yksi Gazasta Israelin puolelle tehtyjen raketti-iskujen keskeinen suunnittelija oli juuri tiistaina surmattu al-Ata. Israelin puolustusvoimat kommentoi tiistaina, että al-Ata oli terrori-iskuja suunnitteleva ”aikapommi”. Israelin mukaan mies oli vastuussa suurimmasta osasta terrori-iskuja, joita Gazan kaistaleelta on kuluvan vuoden aikana tehty Israelin puolelle.

Israelin ulkoministeri kommentoi puolustusvoimien radiokanavalle aikaisin torstaiaamuna, että tulitauon kesto riippuu Islamilaisesta jihadista.

”Hiljaisuuteen vastataan hiljaisuudella”, ministeri Israel Katz sanoi kanavalle uutistoimisto AFP:n mukaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    2. 2

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    3. 3

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    4. 4

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    5. 5

      Vangittu ruotsalainen Isis-taistelija kertoo videolla arjestaan syyrialaisessa vankilassa

    6. 6

      Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

    7. 7

      Helsinki suunnittelee mittavaa ramppia keskelle Ruoholahtea, jotta Jätkäsaaren rekkaliikenne helpottuisi

    8. 8

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    9. 9

      Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

      Tilaajille
    10. 10

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    5. 5

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    6. 6

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    7. 7

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää