Ulkomaat

Pormestari: Venetsian tulvatuhoista miljardien eurojen lasku

Kuuluisa Pyhän Markuksen aukio suljettiin pormestarin määräyksestä, kun tulvavesi valtasi aukion jälleen perjantaina. Lauantaina aukio avattiin uudelleen.

Venetsiaa päiviä piinanneet tulvavedet ovat päässeet lukuisten turistikohteiden lisäksi leviämään myös alueparlamentin rakennukseen.

Kyse on ensimmäisestä kerrasta historiassa, kun Venetsiassa Canal Grande -kanavan lähellä sijaitseva parlamenttirakennus tulvii.

Lauantaina vesi oli edelleen korkealla, mutta jo kaukana tuhoisan tiistain lukemista eli 187 senttimetristä. Sunnuntaina veden ennustettiin nousevan noin 160 senttimetriin, mikä on sekin vaaralliseksi luokiteltu lukema.

Perjantaina pormestari Luigi Brugnaro määräsi Pyhän Markuksen torin suljettavaksi, mutta lauantaina suosittu turistikohde oli jälleen auki.

Kaupungin tulvien vuoksi kärsimät vahingot ovat pormestarin mukaan miljardiluokkaa. Esimerkiksi yli 50 kirkkoa on vaurioitunut.

Torstaina pääministeri Giuseppe Conte julkisti kaupunkiin hätätilan. Italian hallitus on luvannut 20 miljoonaa euroa tuhojen korjaamiseen, minkä lisäksi vahingoittuneiden talojen asukkaat sekä ravintoloiden ja kauppojen omistajat voivat hakea tuhansien eurojen avustuksia.

Tilanteesta Facebookissa kertoneen Veneton alueen paikallishallinnon ympäristökomitean varapuheenjohtajan Andrea Zanonin mukaan vesi tulvi parlamenttirakennukseen vain hetkeä sen jälkeen, kun parlamentissa oli päätetty hylätä toimia ilmastonmuutoksen vastaista taistelua vastaan.
Demokraattiseen puolueeseen kuuluvan Zanonin mukaan käynnissä oli keskustelu vuoden 2020 paikallisbudjetista. CBS Newsin mukaan Zanoni kertoi, että esimerkiksi muovinkäytön vähentämiseen suunnatut esitykset oli hylätty.

Zanoni syytti CNN:n mukaan muun muassa alueen johtajaa Luca Zaiaa siitä, ettei tämä esittänyt budjetissa konkreettisia toimia ilmastonmuuutoksen torjumiseksi.

Zaia kuuluu Italian entisen varapääministerin ja sisäministerin Matteo Salvinin oikeistopuolueeseen Pohjoisen liittoon. Pohjoisen liitto ja kaksi muuta puoluetta hylkäsivät Zanonin mukaan ilmastonmuutostoimet.

Parlamentin tiedottaja on CNN:n mukaan vahvistanut, että tulva alkoi budjettikeskustelun jälkeen, mutta ei täsmentänyt, mistä siinä vaiheessa oli keskusteltu. Salvinin puolueeseen kuuluva parlamentin puhemies kielsi Zanonin väitteet ”propagandana” ja sanoi tiedotteessa, että viime vuosien aikana olisi käytetty satoja miljoonia euroja muun muassa ilmansaasteiden torjuntaan.

Venetsiassa on tällä viikolla nähty pahimmat tulvat 50 vuoteen. Muun muassa Pyhän Markuksen tuomiokirkko vaurioitui lähes 1,87 metriä korkeaksi kohonneen tulvaveden vuoksi pahoin. Muun muassa entinen pääministeri Silvio Berlusconi on vieraillut paikalla.

Perjantaina Venetsian pormestari Luigi Brugnaro tiedotti määränneensä, että kuuluisa Pyhän Markuksen aukio on suljettu perjantain jälleen tapahtuneen vedenpinnan nousun vuoksi, jotta tulvavesistä ei aiheutuisi ihmisille terveysriskejä.


Tulvissa on kuollut ainakin kaksi ihmistä.

Venetsian pormestari Luigi Brugnaro on arvioinut, että tuhojen kustannukset nousevat satoihin miljooniin euroihin.

Brugnaro pitää tulvien syynä ilmastonmuutosta. Myös ympäristöministeri Sergio Costa kutsui syyksi ilmastonmuutoksen aiheuttamia rankkoja sateita ja kovia tuulia.

Paikalliset taas ovat syyttäneet paikallisia poliitikkoja, sillä kaupungin suulle suunnitteilla oleva Mose-patojärjestelmä on viivästynyt muun muassa korruption ja rahoitukseen liittyvien ongelmien vuoksi.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Tulorekisterin verkkosivuilla on ollut kuukausien ajan nähtävillä satojen henkilöiden arkaluonteisia tietoja

    4. 4

      Eurooppaministerien kokouksessa poikkeuksellinen selkkaus: Suomi vaati Unkarilta anteeksipyyntöä

    5. 5

      Ulkoministeriö kiistää Halla-ahon väitteet suomalaisten paluusta al-Holin leiriltä – Halla-aho: ”Tämä ei ole tietenkään mitään vahvistettua tietoa”

    6. 6

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    7. 7

      Suomi on saanut uuden hallituksen – pääministeri Sanna Marin: ”Olen vakuuttunut, että luottamus palautuu ja vahvistuu”

    8. 8

      Kiinalaistutkijat loivat sian ja apinan yhdistelmiä – eläimet kuolivat alle viikossa

    9. 9

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    10. 10

      Sdp:n rinneläinen ja urpilaislainen kuppikunta ovat olleet vuosia kaikesta eri mieltä – sunnuntaina ne ilmeisesti kuitenkin löysivät toisensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      Ulkoministeriön korkea virkamies: Haavisto on toiminut laillisesti kiistassa konsulipäällikön kanssa

    5. 5

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    6. 6

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n toimittajan twiitistä tuli kansainvälinen puheenaihe, myös arvostetut ulkomaiset mediat jakoivat kuvan Suomen hallituksen johtohahmoista

    8. 8

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    9. 9

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    10. 10

      Venäjä käytti kahta eri vakoilukampanjaa tärvelläkseen Ranskan vaalit: Macronin toimisto sumutti vakoojia vitseillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää