Ulkomaat

Liettua armahti venäläisiä vakoojia, vaihto norjalaiseen rajavartijaan mahdollinen

Venäjällä vakoilusta tuomittu norjalainen rajavartija Frode Berg saattaa myös olla osa vaihtoa, sanovat nimettömät lähteet.

Liettuan presidentti Gitanas Nausėda armahti perjantaina kaksi vakoilusta tuomittua venäläistä, kertoi presidentinkanslia. Heidät vaihdettaneen vakoilusta tuomittuihin liettualaisiin Venäjän kanssa.

Molemmat venäläiset oli tuomittu noin kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin vakoilusta ja vakoilijoiden värväämisestä.

Huhtikuussa Venäjällä vakoilusta tuomittu norjalainen rajavartija Frode Berg saattaa myös olla osa vaihtoa, kertoo uutistoimisto AFP nimettömänä pysyttelevien viranomaislähteiden perusteella. Berg, 63, sai 14 vuoden tuomion ja ollut vangittuna liki kaksi vuotta.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov lupasi viime kuussa, että vastaus Bergin armahdusanomukseen tulee pian.

Perjantaina Venäjä kertoi, että ottaa Bergin armahdusanomuksen käsittelyyn lähitulevaisuudessa, kertoo uutistoimisto Reuters venäläisen uutistoimiston Rian kertoman perusteella.

Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun SVR:n johtaja Sergei Naryškin sanoi, että Venäjä aikoo vastata Liettuan tekemään päätökseen.

”Tietojeni mukaan kyse on vastavuoroisista toimista”, Naryškin vastasi AFP:n mukaan venäläisille uutistoimistoille tiedusteluihin Venäjän mahdollisesta reaktiosta.

Liettualainen uutistoimisto BNS kertoi jo viime kuussa Venäjän, Norjan ja Liettuan välillä olevista keskusteluista mahdollisista vankienvaihdoista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    3. 3

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    4. 4

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    5. 5

      Suomalaiset vetivät viime vuonna rahojaan pois juuri niistä rahastoista, jotka tuottivat parhaiten

    6. 6

      Poliisi sai valmiiksi päätutkintansa United Brotherhoodia koskevassa operaatiossa: Jengin johtajana pidetyn miehen epäillään syyllistyneen useisiin törkeisiin rikoksiin

    7. 7

      Kuihtuvan Suomen vastaisku: Lapsiperheille tarjotaan tuhansien eurojen vuosisäästöä tuovaa etua

    8. 8

      Helsinkiläistalon kunnostus paljasti yllätyksen: Tämä nainen suunnitteli arvotaloja jo ennen maailman ensimmäistä naisarkkitehtiä

    9. 9

      Koiraroduilla on erilaisia persoonallisuuksia, ja koirien geenitutkimus voi auttaa ymmärtämään myös ihmisen käyttäytymistä

      Tilaajille
    10. 10

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    6. 6

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    7. 7

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    8. 8

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    9. 9

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    10. 10

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää