Ulkomaat

Etelä-Koreassa heräsi pelko Yhdys­valtain joukkojen pois­vetämisestä: Trump vaatii maalta viisin­kertaista korvausta sotilas­voimista

CNN:n mukaan ärsyyntyneet eteläkorealaiset kyseenalaistavat nyt Yhdysvaltojen luotettavuuden liittolaisena.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump vaatii Etelä-Koreaa osallistumaan Etelä-Koreaan sijoitettujen amerikkalaisten sotavoimien kustannuksiin paljon nykyistä suuremmalla summalla, eri tiedotusvälineet kertovat.

Etelä-Koreassa on nykyisin 28 500 yhdysvaltalaista sotilasta Pohjois-Korean uhan vuoksi. Parhaillaan Yhdysvallat ja Etelä-Korea neuvottelevat, miten maat jakavat keskenään amerikkalaisjoukoista syntyvät kustannukset ensi vuonna.

Yhdysvallat vaatii Etelä-Koreaa maksamaan amerikkalaisjoukoista ensi vuonna peräti 4,7 miljardia dollaria eli noin 4,2 miljardia euroa, kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN. Uutistoimisto Reutersin mukaan summa on yli viisi kertaa niin suuri kuin summa, jolla Etelä-Korea on luvannut osallistua kustannuksiin tänä vuonna.

Yhdysvaltojen puolustusministeri Mark Esper saapui perjantaina Etelä-Koreaan. Hän sanoi, että Etelä-Korea on rikas valtio, joka voisi ja jonka pitäisi maksaa enemmän yhdysvaltalaisten joukkojen olosta maassa.

CNN:n tietojen mukaan maksujen korotus Etelä-Korealle on presidentti Trumpin yllättäen esille putkahtanut hanke, joka turhauttaa Yhdysvaltojen puolustusministeriön väkeä ja huolestuttaa syvästi sekä republikaani- että demokraattipäättäjiä. Ulko- ja puolustusministeriöissä virkamiehet joutuivat keksimään, miten hinnankorotus perustellaan.

Lisäksi hinnan korotus suututtaa eteläkorealaisia. Maan johtajat pohtivat nyt, miten sitoutunut Yhdysvallat on liittoonsa Etelä-Korean kanssa ja vetääkö Trump yhdysvaltalaisjoukot pois maasta, jos Etelä-Korea ei maksa vaadittua summaa, CNN kirjoittaa.

On herännyt epäilys, että Trumpin ankara hinnankorotus voi toimia verukkeena myöhemmälle joukkojen poisvetämiselle Korean niemimaalta.

Etelä-Korea on ahdistavassa tilanteessa aseitaan kehittävän Pohjois-Korean uhan vuoksi. Pohjois-Korea on tänäkin vuonna jatkanut ohjuskokeitaan.

CNN:n mukaan Trumpin hallinnossa hinnannostoa perustellaan sillä, että Yhdysvallat on tehnyt vuosikymmeniä paljon Etelä-Korean turvallisuuden hyväksi: Tilanne oli vuosikymmeniä sitten aivan erilainen, kun Etelä-Korea oli toipumassa sodasta. Nyt maa on kuitenkin yksi johtavista talouksista.

”Korealaiset ovat itse sanoneet, että viime kädessä he haluavat vastata maansa turvallisuudesta itse ja olla tasavertainen toimija turvallisuusasioissa. Heidän on tehtävä joitakin tarpeellisia perusinvestointeja päästäkseen tavoitteensa, joten tämä on heille mahdollisuus”, sanoo Trumpin hallinnon virkamies CNN:n mukaan.

Vaalikampanjassaan vuonna 2016 Trump ilmoitti, että hän vetää Yhdysvaltojen joukot Korean niemimaalta, ellei hän saa joukkojen pitämisestä siellä sataprosenttista kompensaatiota.

Yhdysvaltojen ulkoministeriössä ajatellaan, että Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo maailmalla lankeaa liiaksi amerikkalaisten veronmaksajien kustannettavaksi ja että liittolaisten, jotka hyötyvät amerikkalaisten tuomasta turvasta, pitäisi osallistua suuremmalla osuudella kustannuksiin.

Puolustusministeri Mark Esper patisti perjantaina Etelä-Koreaa myös jatkamaan Japanin kanssa sopimusta tiedustelutiedon vaihtamisesta. Reuters kirjoittaa. Etelä-Korea on aikeissa irtautua sopimuksesta.

Japanin ja Etelä-Korean välit ovat heikentyneet sen jälkeen, kun viime vuonna korealainen tuomioistuin määräsi japanilaiset yritykset maksamaan korvauksia joillekin sodanaikana pakkotyössä olleille ihmisille. Japani puolestaan rajoitti joidenkin keskeisten teollisuusmateriaalien vientiä Etelä-Koreaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Sdp:n rinneläinen ja urpilaislainen kuppikunta ovat olleet vuosia kaikesta eri mieltä – sunnuntaina ne ilmeisesti kuitenkin löysivät toisensa

    4. 4

      Tulorekisterin verkkosivuilla on ollut kuukausien ajan nähtävillä satojen henkilöiden arkaluonteisia tietoja

    5. 5

      Eurooppaministerien kokouksessa poikkeuksellinen selkkaus: Suomi vaati Unkarilta anteeksipyyntöä

    6. 6

      Ulkoministeriö kiistää Halla-ahon väitteet suomalaisten paluusta al-Holin leiriltä – Halla-aho: ”Tämä ei ole tietenkään mitään vahvistettua tietoa”

    7. 7

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    8. 8

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    9. 9

      Suomi on saanut uuden hallituksen – pääministeri Sanna Marin: ”Olen vakuuttunut, että luottamus palautuu ja vahvistuu”

    10. 10

      Kiinalaistutkijat loivat sian ja apinan yhdistelmiä – eläimet kuolivat alle viikossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    5. 5

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    7. 7

      Ulkoministeriön korkea virkamies: Haavisto on toiminut laillisesti kiistassa konsulipäällikön kanssa

    8. 8

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    9. 9

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    10. 10

      Venäjä käytti kahta eri vakoilukampanjaa tärvelläkseen Ranskan vaalit: Macronin toimisto sumutti vakoojia vitseillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää