Ulkomaat

Trumpin Wikileaks-yhteysmies Roger Stone tuomittiin syylliseksi seitsemään rikokseen

Lobbarin tuomion pituus selviää vasta helmikuussa.

Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien republikaaniehdokkaan ja voittajan Donald Trumpin neuvonantaja ja konservatiivi­poliitikkojen pitkäaikainen konsultti Roger Stone, 67, todettiin keskiviikkoiltana Suomen aikaa washingtonilaisessa oikeudessa syylliseksi kaikkiin seitsemään syytteeseen, jotka häntä vastaan oli nostettu.

Stone tuomittiin viranomaistoiminnan estämisestä, viidestä väärästä todistuksesta sekä todistajan uhkailusta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Stone toimi presidentti Trumpin tiimissä tämän presidenttiehdokkuuden aikana. Oikeudessa kuultujen todistajien mukaan nimenomaan Stone piti 2016 yhteyttä Wikileaks-tietovuotosivustoon ja sen perustajaan Julian Assagneen, joka majaili tuolloin Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa.

Stone toimitti Trumpin vaalikampanjalle tietoja asiakirjoista, jotka venäläiset hakkerit olivat ryöstäneet demokraattipuolueen sähköposteista.

Stone pidätettiin Floridan-kodistaan viime tammikuussa hänen toimiensa selvittyä erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkimuksissa. Mueller selvitti Trumpin kampanjan mahdollisia yhteyksiä Venäjän hakkereihin ja tiedustelupalveluihin.

Stone on avustanut muun muassa Richard Nixonia ja Ronald Reagania näiden pyrkiessä Yhdysvaltain presidenteiksi. Hänen erikoisalanaan on pidetty parjaavien tietojen etsimistä ja löytämistä palkkaajiensa poliittisista vastustajista.

Perättömät lausuntonsa Stone antoi yrittäessään kiistää Wikileaks-yhteyksiään. Todistajan uhkailuun konsultti syyllistyi yrittäessään estää newyorkilaista radiojuontajaa Randy Credicoa todistamasta Venäjä-tutkinnassa.

Tuomarin mukaan rangaistus julistetaan helmikuun 6. päivänä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    3. 3

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    4. 4

      Useita ihmisiä on kuollut ampumavälikohtauksessa New Jerseyssä, ainakin yksi kuolleista on poliisi

    5. 5

      Kiinalaistutkijat loivat sian ja apinan yhdistelmiä – eläimet kuolivat alle viikossa

    6. 6

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    7. 7

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      Miksi Trump joutuu oikeuteen, vaikka lopputulos tiedetään?

    10. 10

      Korinaa, pyörtymisiä, pulauttelua – Yhä useampi koira tarvitsee leikkauksen pystyäkseen hengittämään normaalisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    5. 5

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    6. 6

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    7. 7

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    8. 8

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    9. 9

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    10. 10

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää