Ulkomaat

Australialaismiestä syytetään maastopalon sytyttämisestä kannabisviljelmänsä suojelemiseksi

Austaliaa piinaavista maastopaloista osaa epäillään tahallaan sytytetyiksi.

Australialaismiestä syytetään maastopalon sytyttämisestä Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa maan itärannikolla, kertoo muun muassa uutistoimisto AFP ja Austaralian yleisradioyhtiö ABC. Eborin alueella torstaina syttynyt palo levisi tuhansien hehtaarien alueelle.

Tuhopoltosta epäilty 51-vuotias mies pidätettiin perjantaina.

Miehen epäillään yrittäneen polttaa maastoa kannabisviljelmänsä ympäriltä, jotta Australiaa riivaavat maastopalot eivät tarttuisi viljelmää ympäröivään kasvustoon ja polttaisi myös viljelmää.

Australiassa roihuavat poikkeuksellisen laajat maastopalot, joissa on tähän mennessä kuollut neljä ihmistä. Ainakin 300 kotia on tuhoutunut pelkästään Uudessa Etelä-Walesissa. Sunnuntaina AFP:n tietojen mukaan Uudessa Etelä-Walesissa ja Queenslandissa roihusi yhteensä 130 maastopaloa.

Osaa paloista epäillään tahallaan sytytetyiksi. HS uutisoi aiemmin tällä viikolla Australian kansallisen tulipalojen ja tuhopolttojen tutkimuskeskuksen johtajan Paul Readin arvioivan, että maassa syttyy joka vuosi 62 000 maastopaloa. Niistä 13 prosenttia on sytytetty tahallaan ja 37 prosenttia epäillään tahallisiksi.

Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 31 000 maastopaloa, eikä lukuun sisälly piittaamattomuuden tai onnettomuuksien tuloksena syttyneitä paloja.

Torstaina poliisi kertoi, että 16-vuotiaan pojan epäillään sytyttäneen Queenslandin osavaltiossa tahallaan maastopalon, joka tuhosi neljätoista kotia. ABC taas uutisoi, että perjantaina 32-vuotias mies uhkasi sammutustöihin osallistuneita vapaaehtoisia ja sytytti palon.

Viikonlopuksi Austariaan luvattiin lämmintä ja tuulista säätä, mikä on tehnyt tulipalojen hillitsemisestä entistä vaikeampaa. Ensi viikolle on ennustettu myös kuivia ukkosmyrskyjä, jotka voivat aiheuttaa uusia paloja, kertoo BBC. Suurin osa paloista roihuaa maan itärannikolla, mutta paloja on myös muissa osissa maata.

Tutkijoiden mukaan maastopalot ovat lisääntyneet ilmastonmuutoksen vaikutuksen vuoksi, kertoo AFP. Lämpötilat Australiassa ovat nousseet ja ilmastosta on tullut entistä kuivempi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    2. 2

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    3. 3

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    4. 4

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    5. 5

      Tutkijat löysivät Sudanista vihdoin syyn, joka selittää ilmakehän metaanin nopeaa kasvua

    6. 6

      Supo: Suomessa on satoja ihmisiä, jotka toimivat terroristien hyväksi, ja määrä jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Kulmuni Lännen Medialle: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista

    8. 8

      Itämerellä velloi hurja aallokko: yksittäiset aallot nousivat paikoin yli kahdeksanmetrisiksi

    9. 9

      Rajusta työpaikka­kiusaamisesta syytetty Helsingin korkea johtaja tuomittiin työturvallisuus­rikoksesta – Helsingin kaupungille sakot asian katsomisesta sormien läpi

    10. 10

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    3. 3

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    4. 4

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    5. 5

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    6. 6

      Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

    7. 7

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    8. 8

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    9. 9

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    10. 10

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    9. 9

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    10. 10

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää