Ulkomaat

Kahta yhdysvaltalaista kemian professoria syytetään metamfetamiinin valmistamisesta koulun laboratoriossa

”Kuulostaa joltain, mikä voisi olla peräisin palkintoja voittaneesta Breaking Bad -sarjasta”, huomioi yhdysvaltalaislehti The New York Times.

Kahta yhdysvaltalaista kemian professoria syytetään metamfetamiinin valmistamisesta koulunsa laboratoriossa, kertovat yhdysvaltalaismediat poliisin kertoman perusteella. 40- ja 45-vuotiaat professorit pidätettiin viroistaan jo lokakuun alussa sen jälkeen, kun Hendersonin yliopistolta tehtiin havaintoja tunnistamattomasta kemikaalin hajusta, kertoo muun muassa yhdysvaltalaislehti The Washington Post.

Hajun lähteeksi paljastui bentsyylikloridi, jota voidaan käyttää myös metamfetamiinin valmistamiseen laboratoriossa.

Miehiä syytetään myös huumeiden valmistamiseen liittyvän välineistön käytöstä. The Washington Postin mukaan poliisi on pidättänyt miehet ja jatkaa asian tutkimista.

Toinen pidätetyistä on työskennellyt yliopistolla noin kymmenen vuotta, toinen noin viisi. Yhdysvaltalaislehti The New York Timesin mukaan yliopisto on Arkadelphiassa Arkansasin osavaltiossa sijaitseva noin 3 500 opiskelijan oppilaitos.

The Washington Postin mukaan metamfetamiinin valmistamisesta voi saada jopa 40 vuoden vankeustuomion. Huumeiden valmistamiseen liittyvien välineiden käytöstä annettava tuomio voi tarkoittaa 20 vuoden vankeustuomiota.

”Kuulostaa joltain, mikä voisi olla peräisin AMC:n palkintoja voittaneesta Breaking Bad -sarjasta”, huomioi The New York Times. Sarjan juoni keskittyy kemian professoriin, joka alkaa valmistaa metamfetamiinia yhdessä entisen oppilaansa kanssa alun perin rahoittaakseen syöpähoitonsa.

Huumerikollisuutta kuvaava sarja on yhdistetty useisiin muihinkin rikostapauksiin. Marraskuun alussa Australian viranomaiset pidättivät neljä epäiltyä huumeiden salakuljettajaa, jotka ovat ottaneet toimissaan mallia sarjasta.

Salakuljettajat yrittivät tuoda Australiaan Yhdysvalloista noin 400 kiloa metamfetamiinia 768:aan Sriracha-chilikastikepulloon kätkettynä. Breaking Badissa metamfetamiinia kuljetettiin pikaruokala Los Pollos Hermanosin kastikeastioihin kätkettynä.

Metamfetamiini on amfetamiinin johdannainen, jolla on energisyyden tunnetta tuova vaikutus ja johon syntyy nopeasti riippuvuus. Amfetamiinia voimakkaamman metamfetamiinin käyttö voi aiheuttaa muun muassa harha-aistimuksia ja unettomuutta.

Sitä käytettiin jo muun muassa toisen maailmansodan aikana sotilaiden piristeenä. Suomessakin käytettiin sota-aikana Saksasta tuotua pervitiiniä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    2. 2

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen kovakuntoisimmat koululaiset asuvat Uudella­maalla – Laskuri näyttää, kuinka koti­kuntasi koululaiset pärjäsivät kunto­mittauksissa

    6. 6

      Al-Holin leirillä lapsista tulee uusi sukupolvi Isisin terroristeja, sanoo Koillis-Syyrian ”ulkoministeri” HS:lle – ja kertoo kolme vaihtoehtoa, miten Suomi voi kotiuttaa kansalaisiaan

      Tilaajille
    7. 7

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    8. 8

      Onko suomalaisten turvallisuus tärkeämpi kuin lasten oikeudet? HS kokosi kolme näkökohtaa siitä, miksi päätös al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta on niin vaikea

    9. 9

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    10. 10

      Kasvijuomat eivät ole tasavertaisia terveellisyyden suhteen – Asiantuntijat kertovat, mistä saa eniten proteiinia ja mikä on paras sydämen kannalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    4. 4

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    5. 5

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    6. 6

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    7. 7

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    8. 8

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    9. 9

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    10. 10

      Muut Pohjoismaat ovat tuoneet al-Holin leiriltä orpolapsia – Ruotsin ulkoministeriö vahvistaa olevansa ”jatkuvassa yhteydessä” Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää