Ulkomaat

Australian metsäpalot ympäröivät Louise Clarken talon ja 500-päisen karjalauman: ”En voi jättää eläimiäni”

Poikkeuksellisen laajat metsäpalot ovat roihunneet Australian itäosassa jo viikkojen ajan.

Australialainen Louise Clarke asuu karjatilalla, jossa on lähes 500 nautaa.

Clarken maalaistaloa ja noin 200 hehtaarin tiluksia ympäröivät kapeat solat ja kaunis luonnonpuisto, joka on kirjattu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Luonnonpuisto on nyt tulessa.

Poikkeuksellisen laajat metsäpalot ovat roihunneet Australiassa itäosassa jo viikkojen ajan. Maassa on parhaillaan yli sata maastopaloa, joista useita kymmeniä ei voida taltuttaa.

Yksi niistä on saartanut Clarken kodin, joka sijaitsee Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Yarrowitchissa.


Tuhoisat palot ovat polttaneet miljoona hehtaaria maata. Helsinki mahtuisi sen kokoisen alueen sisään lähes 47 kertaa. Paloissa on tähän mennessä kuollut kuusi ihmistä, ja satoja koteja on tuhoutunut sammutusyrityksistä huolimatta, kertoo uutistoimisto AFP.

Paloja on luokiteltu katastrofaalisen vaarallisiksi.

Metsäpalot ovat aiheuttaneet tuhoja myös luonnolle ja eläimille. Satojen puissa asuvien koalojen uskotaan kuolleen, kertoo yhdysvaltalaislehti The New York Times.

Videolla australialaisnainen pelastaa kärventyneen koalan liekkien keskeltä:


Australialaislehti Sydney Morning Heraldin mukaan Uudessa Etelä-Walesissa roihusi maanantai-iltana 51 tulipaloa.

Tiistaina paloista levinnyt savu peitti miljoonakaupunki Sydneyn ja ihmisiä kehotettiin pysymään mahdollisuuksien mukaan sisällä.

Palot alkoivat noin neljä viikkoa sitten, Louise Clarke kertoo puhelimitse. Liekit ovat levinneet hänen tiluksilleen kaksi kertaa: ensin neljä viikkoa sitten ja seuraavan kerran kymmenen päivää sitten, jolloin hänen talonsa oli vähällä palaa.

Clarke oli yksin kotona, kun hän havaitsi tulen kapuavan rinnettä pitkin kohti kotiaan. Hän asuu pienessä 200–300 asukkaan kylässä, jossa ei ole paloasemaa. Lähin kaupunki on noin tunnin ajomatkan päässä.

Ensin Clarke avasi eläinten alueita rajaavat portit, jotta naudat ja hevoset pääsivät tulta pakoon. Sitten hän nousi traktorin rattiin ja alkoi suihkuttaa vettä kohti liekkejä. Clarke hälytti paikalle myös apua.

”Lopulta lastasin koirani autooni ja ajoin tulta pakoon kukkulalle.”

Tuntien odottamisen jälkeen Clarke oli vakuuttunut, että liekit olivat nielleet hänen kotinsa.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Viisi tuntia palon alkamisesta lähimmältä palokunnalta oli saapunut apua. Palomiehet olivat saaneet liekit hallintaan. Clarken saapuessa paikalle helikopterit suihkuttivat vettä tulimereen.

Osa alueen asukkaista ei ollut yhtä onnekkaita. Clarke kertoo, että monet lähialueiden ihmiset ovat menettäneet kotinsa.


Australiassa on nyt kuumaa, kuivaa ja tuulista. Lämpötilojen odotetaan tällä viikolla kohoavan yli 30 asteeseen osissa Uutta Etelä-Walesia. Oikukkaat tuulet vaikeuttavat palomiesten työtä.

Clarke kertoo, että tulipalo on edelleen hyvin lähellä hänen kotiaan ja syö kaiken edessään olevan, kuten Clarken karjalle tarkoitetun ravinnon.

”Tarkkailen tulta koko ajan. Herään yöllä 2–3 kertaa tarkastamaan tilanteen. Siivoan pois tieltä kaikkea, mikä voi syttyä tuleen.”

Ilma on sakeana savusta, ja karjatilaa ympäröivässä metsässä roihuava tulipalo on koko ajan Clarken näköpiirissä.

Maastopalot ovat Australiassa tavanomaisia, mutta nyt roihuavia paloja on kutsuttu harvinaisen voimakkaiksi. Tutkijoiden mukaan maastopalokausi alkaa aiempaa aiemmin, koska ilmaston vaikutus nostaa lämpötiloja ja se on myös aiempaa voimakkaampi.


Clarke ei ole koskaan nähnyt vastaavaa.

Hän epäilee, että palojen leviäminen näin laajalle voi johtua osittain huonosta metsänhoidosta. Tuli tarttuu kuiviin lehtiin ja leviää tuulen mukana kuivaa ruohikkoa pitkin, Clarke kuvailee.

Australiaan on luvattu kuivaa säätä seuraaviksi kolmeksi kuukaudeksi, minkä pelätään pitkittävän palojen uhkaa entisestään. Sadetta ei ole luvassa pitkään aikaan.

Clarke ei tiedä, koska hänen kotinsa ympärillä roihuavat liekit sammuvat. Hän ei aio paeta kotoaan.

”En voi jättää eläimiäni tänne.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    7. 7

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    8. 8

      Yli viisikymmentä jääkarhua vaelsi venäläiskylään

    9. 9

      HS:n kysely Sdp:n puoluevaltuustolle osoittaa: Pääministerikisa on erittäin tiukka

    10. 10

      Elon Muskin oikeuteen haastama sukeltaja kieltäytyy pyytämästä anteeksi, tyrmäsi Muskin avuntarjouksen alatyylisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    11. Näytä lisää