Ulkomaat

Johnson ja Corbyn väänsivät brexitistä tv-väittelyssä, oppositiojohtaja varoitti Johnsonin avaavan Britannian sote-markkinat amerikkalaisyrityksille

Pääministeri sanoi työväenpuolueen lupausten rapauttavan Britannian taloutta.

Brexit nousi odotetusti suurimmaksi kiistakapulaksi, kun Britannian kahden suurimman puolueen johtajat Boris Johnson ja Jeremy Corbyn kohtasivat kahdenkeskisessä television vaaliväittelyssä.

Pääministeri Johnson puolusti brexit-suunnitelmaansa ja lupasi Britannian lähtevän EU:sta tammikuun lopussa. Työväenpuolueen puheenjohtaja Corbyn puolestaan sanoi Johnsonin aikataulua epärealistiseksi.

Britanniassa pidetään vaalit 12. joulukuuta, ja brexit-asetelma hallitsee vaaleja lähes täysin. Johnsonin konservatiiveilla on gallupeissa selkeä, yli 10 prosenttiyksikön johto työväenpuolueeseen.

Johnson yritti jatkuvasti viedä huomiota siihen, kuinka hän aikoo viedä brexitin maaliin.

”Me lähdemme ehdottomasti tammikuun 31. päivä, koska meillä on uunituore sopimus”, Johnson vakuutti ja lupasi, että tulevat kauppasuhteet EU:n kanssa neuvotellaan vuoteen 2021 mennessä.

Corbyn varoitti, että brexitin vieminen läpi Johnsonin ehdoilla tietää Britannian julkisen sote-järjestelmän eli NHS:n avaamista yhdysvaltalaisyrityksille. Oppositiojohtaja veti esiin asiakirjoja, joiden hän sanoi paljastavan yksityiskohtia alustavista kauppaneuvotteluista Yhdysvaltain ja Britannian välillä.

”Hän on pitänyt salaisia tapaamisia Yhdysvaltojen kanssa ja he ovat ehdottaneet NHS:n markkinoiden avaamista amerikkalaisyrityksille”, Corbyn sanoi.

Johnson kutsui Corbynin syytöksiä täysin tuulesta temmatuiksi.

”Suurin yksittäinen uhka taloudellemme ja kyvyllemme rahoittaa NHS:ää on se, ettemme saa brexitiä viedyksi läpi.”

Corbyn lupasi neuvotella uudelleen Johnsonin erosopimuksen EU:n kanssa ja pitää siitä sen jälkeen kansanäänestyksen. Epäselväksi jäi kuitenkin yhä se, mikä työväenpuolueen kanta mahdollisessa uudessa kansanäänestyksessä olisi.

Corbyn lupasi myös kansallistamisia ja suuria panostuksia julkisiin palveluihin, jos hän nousee pääministeriksi. Konservatiivipuolue on ollut Britanniassa vallassa vuodesta 2010 lähtien, ja Corbynin mielestä konservatiivihallitusten leikkaukset ovat lisänneet eriarvoisuutta.

”Uskon siihen, että meidän pitää investoida valtavasti julkisiin palveluihin. Näistä vaaleista tulee käännekohta siinä, miten hoidamme talouttamme”, sanoi Corbyn, jota pidetään vasemmistolaisimpina työväenpuolueen johtajana kymmeniin vuosiin.

Myös Johnson on luvannut satsauksia sairaaloihin, kouluihin ja poliisiin, mutta hän varoitti työväenpuolueen lupaamien investointien rapauttavan Britannian taloutta.

ITV-kanavan järjestämä väittely oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että mukana olivat vain kahden suurimman puolueen johtajat. Pienemmät puolueet suivaantuivat, kun ne jätettiin väittelystä pois. Skotlannin kansanpuolue ja liberaalidemokraatit yrittivät kumota ITV:n päätöksen oikeusteitsekin siinä kuitenkaan onnistumatta. Tulevina viikkoina järjestetään useita väittelyitä, joissa mukana ovat myös pienemmät puolueet.

Väittelyn aikana kohua herätti se, että konservatiivipuolue vaihtoi väittelyn ajaksi virallisen Twitter-tilinsä nimeksi "factcheckUK" ja esitti twiiteissään vastaväitteitä Corbynin sanomisiin.

Tempaus herätti paljon kritiikkiä esimerkiksi medioissa, jotka tekevät aitoa faktojen tarkistamista väittelyjen aikana.

”Minkään poliittisen puolueen ei pitäisi naamioitua itsenäisiksi journalisteiksi”, sanoi Channel 4 Newsin päätoimittaja Ben de Pear.

Myös Twitter otti itse kantaa konservatiivipuolueen twiittailuun ja Twitter-tilin nimen vaihtamiseen sanoen, että se ryhtyisi ”ratkaiseviin korjaaviin toimiin”, jos vastaavaa temppua yritettäisiin uudelleen, kertoo BBC.

”Twitter on sitoutunut edistämään tervettä keskustelua Britannian vaalien aikana”, Twitterin tiedottaja sanoi BBC:n mukaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    2. 2

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Kommentti: Ulkoministeri Haavistoon henkilöityvä kiista on myös oire kansain­välisen yhteisön saamattomuudesta

    5. 5

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    6. 6

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    7. 7

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    8. 8

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    10. 10

      Kiinan Tukholman-lähettiläältä uhkaus: Kiina rajoittaa kaupankäyntiä Ruotsin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    4. 4

      Linnan juhlien pukuloistoa hallitsivat voimakkaat värit, näyttävät korut ja printit – HS:n seuranta kokosi juhlien kiinnostavimmat puvut

    5. 5

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    6. 6

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    7. 7

      Äärioikeistolaisten hihamerkit ja anarkistiliput vilahtelivat Helsingissä, kun tuhannet marssivat itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa – Poliisi otti kiinni 13 ihmistä

    8. 8

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    9. 9

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    10. 10

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    11. Näytä lisää