Ulkomaat

Israel uhkaa luisua jo kolmansiin parlamentti­vaaleihin vuoden sisällä, Gantz ilmoitti luopuvansa hallitustunnustelijan tehtävästä

Israelin lainsäätäjällä on nyt 21 päivää aikaa ehdottaa presidentille uutta ehdokasta hallituksenmuodostajaksi.

Israel on vajonnut yhä syvenevään poliittiseen kriisiin, kun hallituksen muodostamista vuorollaan yrittänyt Benny Gantz ilmoitti epäonnistuneensa tehtävässään.

Israelissa järjestettiin huhtikuussa vaalit, joiden jälkeen hallitusta ei saatu aikaan. Syyskuussa maassa oli uusintavaalit, mutta nekään eivät ratkaisseet tilannetta.

Hallitustunnustelijaksi pääministeri Benjamin Netanjahun jälkeen nimitetty Gantz kertoi keskiviikkoiltana, ettei hän pysty muodostamaan hallitusta. Gantz ilmoitti asiasta vain tunteja ennen hallituksen muodostamiseen saamaansa 28 päivän määräajan umpeutumista.

Pääministeri Netanjahu käytti jo aiemmin samanpituisen ajan yritykseen muodostaa hallitus, mutta epäonnistui.

”Käänsin jokaisen kiven yrittäessäni muodostaa hallitusta”, Gantz sanoi Reutersin mukaan puheessaan ilmoitettuaan Israelin presidentti Reuven Rivlinille, että hän antaa mandaattinsa takaisin.

Pattitilanteen vuoksi Israel on ajautumassa kohti kolmansia parlamenttivaaleja vuoden sisään.

Israelin lainsäätäjällä on nyt 21 päivää aikaa ehdottaa presidentille uutta ehdokasta hallituksenmuodostajaksi. Ehdokkaan tulee saada maan 120 lainsäätäjän tuki. Jos tämäkin epäonnistuu, kolmannet vaalit ovat väistämättömät. Ne järjestettäisiin Reutersin mukaan vuoden 2020 alkupuolella.

Presidentti Rivlin oli aiemmin ehdottanut maahan yhteisrintamahallitusta, jossa olisi oikeistolaisen Netanjahun johtama Likud ja Gantzin keskiryhmään kuuluva Sininen ja valkoinen sekä Avigdor Liebermanin nationalistinen Israel Beitenu -puolue. Tässä mallissa Netanjahu ja Gantz hoitaisivat pääministerin tehtävää vuorotellen.

Lieberman kuitenkin kieltäytyi tukemasta niin Netanjahua kuin kuin Gantziakin pääministeriksi.

Kes­ki­viik­ko­na Ne­tan­ja­hu ja Gantz syyt­te­li­vät toi­si­aan jul­ki­ses­ti ti­lan­teen ajau­tu­mi­ses­ta um­pi­ku­jaan.


”Valitettavasti viime kokouksessamme eilisiltana Benny Gantz kieltäytyi hyväksymästä Avigdor Liebermanin asettamia ehtoja eli presidentin ehdotusta siitä, että minä olisin ensimmäiseksi pääministerinä”, Netanjahu sanoi Twitterissä.

Gantz puolestaan syytti Netanjahua. ”Benjamin Netanjahu torjuu yhtenäisyyden ja tekee kaikkensa viedäkseen meidät kolmansiin vaaleihin”, Ganz twiittasi.

Lieberman on tähän asti sanonut kannattavansa maallista yhteisrintamaa. Hän vastustaa niin ultraortodoksijuutalaisten uskonnollista vaikutusvaltaa maassa kuin arabipuolueitakin, jotka tukevat Gantzin sinistä ja valkoista. Lieberman on kutsunut arabipuolueita ”viidenneksi kolonnaksi”, millä tarkoitetaan maan sisäistä ryhmää, joka toimii maan etua vastaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan presidentti Rivlin on nuhdellut Israelin arabivähemmistöä demonisoivaa kielenkäyttöä.


Ti­lan­net­ta var­jos­taa myös se, että Ne­tan­ja­hu saat­taa jou­tua vas­taa­maan kor­rup­tio­syyt­tei­siin, joi­den nostamisesta oikeuskansleri Avichai Mandelblit päättää joulukuuhun mennessä. Netanjahua epäillään muun muassa ylellisten lahjojen vastaanottamisesta taloudellisia tai henkilökohtaisia palveluita vastaan.

Netanjahu on ollut jo vuosia korruptioepäilyiden varjostamana ja hänen vaimonsa Sara Netanjahu tuomittiin kesäkuussa sakkoihin yhteisten varojen väärinkäytöstä.

Tähän asti skandaalit eivät ole horjuttaneet Netanjahun asemaa, mutta nyt hänen kymmenvuotinen valtakautensa voi katketa. Netanjahu on Israelin pitkäaikaisin pääministeri hallittuaan yhteensä yli 13 vuotta, ensimmäistä kertaa jo vuosina 1996–1999.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    3. 3

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    4. 4

      Miksi Trump joutuu oikeuteen, vaikka lopputulos tiedetään?

    5. 5

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    6. 6

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    7. 7

      Ulkoministeriö kiistää Halla-ahon väitteet suomalaisten paluusta al-Holin leiriltä – Halla-aho: ”Tämä ei ole tietenkään mitään vahvistettua tietoa”

    8. 8

      Kiinalaistutkijat loivat sian ja apinan yhdistelmiä – eläimet kuolivat alle viikossa

    9. 9

      Korinaa, pyörtymisiä, pulauttelua – Yhä useampi koira tarvitsee leikkauksen pystyäkseen hengittämään normaalisti

    10. 10

      Helsingissä käynnistyy laaja suojateiden uudistus: Valottomia kadunylityspaikkoja poistetaan, hidasteita lisätään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    2. 2

      Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

    3. 3

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    4. 4

      Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

    5. 5

      Väärä sipsipussi toi pahan mielen: Syntyi Vegaaniskanneri, jonka avulla helsinkiläisäiti osaa väistää ruokiin murskatut kirvat

    6. 6

      Eronnut nainen alkaa katsella nettipornoa, ja tv:ssä se näyttää sekä hauskalta että seksikkäältä – Kathryn Hahnista tuli keski-ikäisenä miehisen katseen rikkoja

      Tilaajille
    7. 7

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    8. 8

      Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

    9. 9

      Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

    10. 10

      Miljardin dollarin näppäilyvirhe ajoi yhdysvaltalaisen paikkakunnan talousahdinkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää