Ulkomaat

Saksa hakee Isis-äidin ja hänen lapsensa kotiin vankileiriltä Pohjois-Syyriasta

Äidin ja lasten paluu onnistuttiin järjestämään amerikkalaisen avustusjärjestön kanssa käytyjen pitkien neuvottelujen jälkeen.

Saksan ulkoministeriö kertoi perjantaina hakevansa Isisin jäseneksi epäillyn naisen ja tämän kolme lasta Saksaan pohjoissyyrialaiselta Al Holin vankileiriltä. Tapaus on ensimmäinen kerta Saksassa, kun aikuinen tuodaan kotiin Syyrian vankileiriltä takaisin Saksaan.

”Kolme saksalaista lasta, joita pidettiin Pohjois-Syyriassa, ovat onnistuneet matkustamaan Irakiin tänään. Kaikki he matkustavat sieltä Saksaan”, ulkoministeriön lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Saksalaislehti Der Spiegelin mukaan lasten äiti on 30-vuotias nainen, jota lehti kutsuu Laura H:ksi.

Lehden mukaan äidin ja lasten paluu onnistuttiin järjestämään amerikkalaisen avustusjärjestön kanssa viikkojen ajan jatkuneiden neuvottelun jälkeen. Ilmeisesti palautusoperaation onnistumisen syynä on se, että yhdellä Lauran lapsista on Yhdysvaltain kansalaisuus.

Spiegelin mukaan Saksan viranomaiset ovat epäilleet naisen jäsenyyttä terroristijärjestöön vuodesta 2016 asti. Hänen epäillään tuolloin lähteneen Syyriaan Saksan Giessenin alueelta ja liittyneen Isisiin. Naisen lapsineen sanotaan olleen Al Holin vankileirillä viime vuoden joulukuusta asti.

Äitiä epäillään paitsi terrorijärjestön jäsenyydestä, myös lastensa heitteillejätöstä, koska hän on vienyt heidät kriisialueelle.

Saksan turvallisuusviranomaiset arvioivat, että Syyrian vankileireillä ja vankiloissa on 80 saksalaista. Aiemmin Saksa on evakuoinut leiriltä lapsia.

Al Holin leiriä hallinnoi kurdijoukko YPG, ja leirillä on yli 70 000 pakolaista Irakista ja Syyriasta. Leiri on avustusjärjestöjen jatkuva huolenaihe, ja sen terveydelle vaarallisista oloista on raportoitu jo pitkään.

Suomesta Isisin riveihin lähteneiden omaiset ovat toivoneet, että naisia ja lapsia voitaisiin hakea vankileirin epäinhimillisistä oloista kotiin. Suojelupoliisi pitää naisia turvallisuusuhkana Suomelle.

Suomesta matkusti vuosien mittaan Syyrian ja Irakin konfliktialueelle suojelupoliisin mukaan ainakin noin 80 henkilöä. Todellinen määrä lienee hieman suurempi. Vain osa lähtijöistä liittyi Isisiin. Isisin alueelta on palannut arviolta toistakymmentä suomalaista kesän 2014 jälkeen.

Isisin kalifaatissa eläneitä suomalaisia naisia on al-Holin leirillä ilmeisesti yksitoista. Heidän joukossaan on sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajataustaisia suomalaisia. Naisilla on tänä vuonna kerrottujen tietojen mukaan leirillä yli 30 lasta, joista monet ovat syntyneet Syyriassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruokaa kuskaavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on alustatyöläisten arki Suomessa

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunkilaisten koiramaku muuttui yllättävällä tavalla vain muutamassa vuodessa – HS:n erikoisartikkeli kertoo, mikä on suosituin rotu asuinalueellasi

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    4. 4

      Suomalaisten pitäisi opetella enemmän tervettä itsekkyyttä, sillä se voi muuttaa elämän, sanoo psykologi Riikka Pasanen – Kolme kysymystä paljastaa, oletko riittävän itsekäs

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi koronavirusepäily Suomessa: Kiinan Wuhanista tullut potilas eristettiin Lapin keskussairaalassa

    6. 6

      Kun asunnossa tapahtuu väkivaltainen kuolema, siivoamaan kutsutaan kaiken nähnyt erikoisryhmä: ”Sitä miettii, kuoleeko oma emotionaalisuus tässä työssä”

      Tilaajille
    7. 7

      Puolet suomalaisten keuhkosyövistä diagnosoidaan silloin, kun syöpä on jo parantumaton, kertoo lääkejätin tietokanta – Pitäisikö Suomessa aloittaa keuhkosyövän seulonnat?

    8. 8

      Ruotsissa kirjeposti kulkee nopeammin ja halvemmin kuin Suomessa, mutta Postnordin toimitusjohtaja katsoo kateellisena Suomea

    9. 9

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    10. 10

      Ukraina siirtyy vaaran vuosista suomettumisen tielle – Itä-Ukrainan salainen ohjailija näyttää saavan lähtöpassit Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    7. 7

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Kobe Bryantin raiskauskohusta muistuttanut toimittaja hyllytettiin tehtävistään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    8. 8

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    9. 9

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    10. 10

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää