Ulkomaat    |   HS-haastattelu

Ursula von der Leyen aikoo tehdä Euroopasta koko maailman roolimallin: Pyyntö komission johtajaksi salpasi hengen

Ursula von der Leyen on ensimmäinen nainen Euroopan komission puheenjohtajana. Suomalaisille hän halusi alleviivata komissaari Jutta Urpilaisen työtä: ”Suomi voi olla hyvin ylpeä.”

Strasbourg

Siinä hän nyt on, Euroopan tärkein johtaja.

Saksalainen Ursula von der Leyen, 61, istuutuu pöydän taakse avustajajoukkonsa kanssa ja näyttää sitkeältä ja väsymättömältä. Kasvoista ei näy, että komission uusi puheenjohtaja on edellispäivänä läpäissyt kovan koitoksen ja vienyt komissionsa läpi parlamentin äänestyksessä.

Nyt hän tapaa pienen joukon eurooppalaisia toimittajia.

Alun perin von der Leyenin ei suinkaan pitänyt olla täällä, Strasbourgin parlamentin neuvotteluhuoneessa antamassa lausuntoja Euroopan unionin tulevaisuudesta.

Heinäkuun alun EU-huippukokous oli kiristymässä tiukaksi umpisolmuksi. Varsinkin Saksan liittokansleri Angela Merkel oli ajanut itsensä nurkkaan vaatimalla eurooppalaisten puolueiden kärkiehdokkaita johtajiksi.

Von der Leyen oli Ranskan presidentin Emmanuel Macronin yllätysehdotus. Von der Leyen on kristillisdemokraatti Merkelin puoluetoveri ja ensimmäinen saksalainen nykymuotoisen komission johdossa.

”Rehellisesti, valinta oli minulle yhtä suuri yllätys kuin teille muillekin. Tällainen kysymys esitetään vain kerran elämässä, ja se on niin suuri kunnia, etten epäröinyt. Se oli henkeä salpaavaa”, von der Leyen kuvailee.

Kun asia piti päättää, päivä oli erityisen hankala. Puolustusministeri von der Leyen oli vetäytymässä ministeriönsä kanssa, ja joutui lentämään vielä eräälle helikopterionnettomuuspaikalle, jossa yksi armeijan palveluksessa ollut nainen oli kuollut. ”Ja puhelin vain elämöi”, hän sanoo.

Ursula von der Leyen on näinkin tärkeäksi ihmiseksi melkoisen tuntematon. On oikeastaan helpompi todeta, mitä von der Leyen ei ole kuin kertoa, mitä hän on.

Von der Leyen ei selvästi ole rääväsuu, sillä pitkältä ministerikaudelta perhe-, työ- ja puolustusministerinä on jäänyt vain vähän lentäviä lauseita. Nimityksen jälkeen on palattu hänen lausuntoihinsa ”Euroopan Yhdysvalloista” tai toiveestaan saada eurooppalainen armeija. Nyt hän peruuttaa niistäkin.

”Tietysti me väittelemme, tietysti kaikki on hidasta, mutta EU:n kauneus on siinä, että kaikki ovat muovaamassa yhteistä demokratiaa”, hän sanoo.

”Kaikki me tiedämme, että meillä on parempi 500 miljoonan kansalaisen ja 28 jäsenmaan yhteisönä. Olemme supervalta asioissa, joita mikään jäsenmaa ei pystyisi yksin ratkaisemaan”, Von der Leyen jatkaa.

Euroopan omasta armeijasta von der Leyen toteaa nyt, että EU ei tule koskaan olemaan puhtaasti sotilasliitto. Se rooli on varattu Natolle. Molemmat täydentävät toisiaan.

”Kriiseissä ja niiden estämisessä EU:lla pitää kuitenkin olla toimivat rakenteet ja prosessit.”

Von der Leyen kiittelee Euroopan tiivistynyttä turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä, jotta EU ”pystyy toimimaan, kun poliittista tahtoa löytyy”.

On muutamia asioita, jotka määrittävät von der Leyeniä.

Ensimmäiseksi hän on ensimmäinen nainen komission johdossa. Hän on rikkonut lasikattoja ja perinteisiä käytäntöjä. Seitsemän lapsen äiti lähti mukaan puoluepolitiikkaan Saksassa, jossa totutumpi suunta olisi ollut kotirouvan ura.

Toiseksi hän kokee olevansa ensisijaisesti eurooppalainen. Von der Leyen syntyi Belgian Brysselissä, jossa hänen isänsä Ernst Albrecht työskenteli komission virkamiesjohdossa. Eurooppa-koulun käynyt von der Leyen puhuu sujuvasti saksaa, ranskaa ja englantia.

”Minulla on ollut vahva tunne kotiinpaluusta: eri kielten sekoitus, yhteinen ymmärrys siitä, että olemme eurooppalaisia”, hän kuvaa kulunutta syksyä.

Kun von der Leyeniltä kysyy, mikä merkitys on sillä, että juuri saksalainen johtaa nyt komissiota, hän ei oikein osaa tai halua vastata.

”Ehkä kysyt nyt väärältä ihmiseltä. Saksa on niin vahvasti osa Eurooppaa. Ei tässä ole mitään poikkeuksellista”, hän sanoo.

Kolmanneksi von der Leyenin elämä on ollut etuoikeutettua, ja hänen lähipiirinsä on koostunut talouden ja politiikan vaikuttajista. Isä toimi Ala-Saksin pääministerinä. Aiemmat sukupolvet ovat olleet kauppiaita, tutkijoita ja aristokraatteja. Von der Leyenin puoliso, kauppiassukuun kuuluva Heiko von der Leyen, on vaimonsa tavoin lääkäri.

Brysselissä von der Leyenin perhe asui Tervurenissa, jonka viereisessä metsässä von der Leyen ratsasti perheen omilla hevosilla.

Toisaalta von der Leyen sai kokea myös vallan kääntöpuolen. Hän opiskeli 1970-luvun lopussa vuoden Lontoossa salanimen turvin, sillä Saksaa terrorisoinut äärivasemmistoliike Punainen armeijakunta oli uhannut politiikassa toimineen isän tytärtä. Ursulasta tuli Rose Ladson, lapsuudenaikaisen lempinimen mukaan.

Von der Leyen nostaa esiin vain harvoja, henkilökohtaisia asioita elämästään. Hän muistuttaa isästään, joka näki teini-ikäisenä toisen maailmansodan lopun kauhut, ja joka toivoi, että Euroopalla olisi yksi, yhteinen tulevaisuus. Parlamentille hän kertoi siskostaan, joka kuoli 11-vuotiaana Brysselissä syöpään. ”Tunsin itseni voimattomaksi.”

Yksi von der Leyenin aloitteista on nostaa Eurooppa maailman johtavaksi syövän tutkimus- ja parannuskeskukseksi.

Tulevan työelämän henkilökohtaisesta puolesta tiedämme vain, että von der Leyen on sanonut nukkuvansa Berlaymont-komissiorakennuksen toimistossaan. Ratkaisua on perusteltu raha- ja käytännön syillä.

Joulukuun alusta alkaen von der Leyen alkaa rakentaa omaa Eurooppaansa. 24-sivuinen työohjelma pitää sisällään hengästyttävän määrän aloitteita. Tärkeimmät painotukset ovat ilmastonmuutoksen torjunta, digitalisaatioon sopeutuminen, maahanmuuttokysymysten ratkaiseminen ja Euroopan aseman turvaaminen maailmassa.



Työ alkaa uuden ”vihreän sopimuksen” tekemisellä. Von der Leyenin visiossa Eurooppa on hiilineutraali vuonna 2050, hiilitullit tasaavat päästötaakkaa eri maanosien välillä ja Euroopasta on tullut maailman johtava ilmastoinnovaatioiden tekijä.

”Meidän pitää toimia nyt, jotta vaikutukset olisivat myönteisiä tuleville sukupolville”, hän sanoo.

Von der Leyen puhuu paljon Euroopan unionista roolimallina. Jotta Euroopan unioni voi perustella asemansa myös tulevaisuudessa, sen täytyy pystyä toimimaan myös kaikkein suurimmissa kysymyksissä, von der Leyen sanoo.

”Meidän täytyy näyttää, että pystymme positiiviseen muutokseen ja voimme onnistua siinä vain saamalla tuloksia isoissa asioissa, jotka ovat EU:n vastuulla.”

Vihreästä sopimuksesta saadaan esimakua jo joulukuussa, maahanmuuttoesityksiä von der Leyen lupaa viimeistään ensi vuoden puolivälissä.

Von der Leyenin johtama Eurooppa on vaikeimmassa tilanteessa pitkään aikaan. Talouskriisi vaihtui maahanmuuttokriisiin, ja Eurooppa jäi puristuksiin Kiinan, Yhdysvaltojen ja Venäjän uhitteluun. Britannia valitsi EU-eron.

Von der Leyen näkee toivon erityisesti nuorissa, jotka ovat ymmärtäneet EU:n edut ja joille hän toivoo voivansa jättää paremman maapallon.

”Rakastan nuorissa sitä, että he pystyvät näkemään itsensä eurooppalaisina, koska eivät ole koskaan kokeneet muutakaan.”

Von der Leyen haluaa puhua mieluummin Euroopan ideasta kuin rakenteista, rahoituksesta tai lakipaketeista. Yhteistyön hyötyjä pitää sanoittaa enemmän, hän sanoo.

Suomalaisille von der Leyenin viesti on, että Suomen komissaarin Jutta Urpilaisen kansainvälisten kumppanuuksien komissaarisalkkuun pitäisi suhtautua erityisellä kunnioituksella.

”Selittäisin sen näin: kun asut perheesi kanssa kodissa, tiedät kuinka tärkeää hyvät suhteet naapurustoon ovat. Sama pätee mittaluokaltaan valtavaan ja tärkeään työhön, jonka Urpilainen aloittaa. Jos olemme vahva naapurusto, se tekee myös meistä vahvemman. Suomi voi olla hyvin ylpeä Urpilaisesta.”

30.11.2019 kello 9.30: Korjattu tekstiin Rosa Landon muotoon Rose Landon.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Ursula von der Leyen


 Syntyi 1958 Brysselissä Belgiassa. Kolmanneksi nuorin seitsemästä sisaruksesta. Omaa sukua Albrecht.

 Valmistunut lääkäriksi. Opiskellut myös taloustieteitä.

 Asunut Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Nykyinen koti Hannoverissa Saksassa.

 Kuuluu CDU-puolueeseen ja toiminut Saksan puolustusministerinä vuodesta 2013 asti. Sitä ennen hän on ollut perheministeri sekä työ- ja sosiaaliministeri.

 Seitsemän lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 1987–1999.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    2. 2

      Lasten äänet sekoittuivat ”avokonttorissa” – Tuliterä koulu tavoitteli uudenlaista ihannetta, rakentaa nyt väliseinät

    3. 3

      HS-analyysi: Kone menetti vuosia odotetun jätti­kaupan – Nämä syyt luultavasti aiheuttivat yllätys­ratkaisun

      Tilaajille
    4. 4

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    5. 5

      Tamperelainen rivitalo uhkaa sortua, kun maa katoaa alta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    3. 3

      Katja Lahtinen tekee joka päivä ruokaa sadoille lapsille ja tienaa 2 500 euroa kuussa – Tällaisen maailman kouluruokalan keittäjä näkee

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltalaiset risteily­matkustajat suuttuivat evakuoimisestaan virus­karanteenista Japanista

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää