Ulkomaat

Venäjän Voitonmuseo väitti Suomen aloittaneen talvisodan – UM:n edustaja ja monet muut ärähtivät

Suositun valtiollisen sotamuseon mukaan talvisodan aiheutti suomalainen tykistötuli. Tiedekeskus Heurekan näyttelyjohtaja muistutti, että museoiden pitäisi pyrkiä totuuteen.

Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivänä lauantaina nähtiin Twitterissä sanallista laukaustenvaihtoa, kun ulkoministeriön virkamies Päivi Nevala ja monet muut ärähtivät Venäjän Voitonmuseolle historian vääristelemisestä.

Matkailijoiden suosima, Moskovassa sijaitseva valtiollinen Voitonmuseo väitti Twitter-tilillään, että talvisota olisi alkanut 30. marraskuuta 1939 suomalaisen tykistön ampumien laukausten vuoksi.

Museo viittasi niin sanottuihin Mainilan laukauksiin Karjalankannaksella, jotka historiankirjoitus on osoittanut Neuvostoliiton lavastamaksi tapahtumaksi. Niillä perusteltiin 105 päivää kestäneen sodan aloittaminen Suomea vastaan.
Suomen ulkoministeriön edustaja Päivi Nevala vastasi suoraan museon twiittiin toteamalla, että yritykset kirjoittaa uusiksi historiaa eivät muuta sitä, mitä oikeasti tapahtui.

”Ihan totta, Voitonmuseo, ketä tällaisella palvellaan?” kysyi Nevala, joka on tiiminvetäjä ja päällikön sijainen ulkoministeriön itäisten suhteiden yksikössä.

Museon twiitti oli sunnuntaina ennen puolta päivää kerännyt peräänsä jo yli 250 kommenttia, joista selvä enemmistö paheksui museon levittämää väitettä.

Tiedekeskus Heurekan näyttelypäällikkö Carina Jaatinen viittasi museoiden tarpeeseen pyrkiä totuuteen ja julkaisi Museoiden kansainvälisen neuvoston eettiset ohjeet.

”Ottakaa huomioon ammatilliset velvoitteenne”, Jaatinen opasti venäläismuseota.
Ohjeissa todetaan esimerkiksi, että ”museoiden julkaiseman tiedon, tapahtui se millä keinoin hyvänsä, tulee olla perusteltua, tarkkaa ja ottaa vastuullisesti huomioon esiteltävät akateemiset alat, yhteisöt tai uskomukset”.

Ukrainan Helsingin-suurlähetystön väliaikainen päällikkö Ilja Kvas kommentoi napakasti museon väitettä englanniksi: ”Bullshit” eli paskapuhetta.

Ukrainalla on tuoreita kokemuksia Venäjän harjoittamasta propagandasta ja disinformaatiosta sodan oloissa. Venäjällä historiankirjoitusta käytetään kansallisten tuntojen muokkauskaluna.

Jotkut Twitterin-käyttäjät laskivat leikkiä museon väitteellä, jonka mukaan Suomi aloitti sodan.

”Tämä on totta. Motiivina oli se, että Suomi yritti vallata kaikki Neuvostoliiton maa-alueet ja orjuuttaa niillä asuvat sadatmiljoonat ihmiset”, totesi nimimerkillä Growing concerns twiittaava käyttäjä.

Moskovassa sijaitseva Voitonmuseo tunnetaan myös nimellä Suuren isänmaallisen sodan keskusmuseo. Museo kertoo erityisesti Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisestä sodasta 1941–1945 ja se saa yleensä kiittäviä arvioita museovierailta.

Aiemmin Voitonmuseon twiitistä kertoi esimerkiksi Ilta-Sanomat.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Huhtanen Capitalin konkurssi muistutti asunto­markkinoiden riskeistä: ”Monia on johdettu harhaan”

    4. 4

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    5. 5

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    6. 6

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    7. 7

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      Etelä-Karjalassa jo lähes joka viides nainen kertoo polttavansa päivittäin: ”Tupakan tuonti Venäjältä on iso ongelma”

    10. 10

      Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    3. 3

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    10. 10

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää