Ulkomaat

Suomi liittyy muiden Pohjoismaiden kanssa Iran-pakotteita kiertävään järjestelyyn

Instex-mekanismin kautta on tarkoitus käydä kauppaa Iranin kanssa ilman pelkoa Yhdysvaltain vastapakotteista.

Suomi on liittynyt Tanskan, Norjan, Ruotsin, Belgian ja Alankomaiden kanssa Yhdysvaltain Iran-pakotteita kiertävään Instex-mekanismiin. Ulkoministeriö kertoi asiasta perjantaina lyhyellä englanninkielisellä tiedotteella.

Tiedotteen mukaan Suomi pitää muiden Instexiin liittyneiden maiden mukaan tärkeänä, että Iranin kanssa 2015 solmittu ydinsopimus pysyy voimassa ja että sitä noudatetaan.

Instex-yhtiön perustivat Ranska, Saksa ja Britannia tämän vuoden alussa, jotta Yhdysvaltain Iranille asettamia talouspakotteita voitaisiin kiertää.

Käytännössä maat pyrkivät välttämään dollarin käyttöä maksuvaluuttana.

Yhdysvallat irtautui Iran-sopimuksesta viime vuonna. Yhdysvallat on uhannut pakotteilla niitä maita, jotka jatkavat kaupankäyntiä Iranin kanssa.

Instexin kautta on tarkoitus käydä kauppaa Iranin kanssa ja muun muassa myydä Iranille välttämättömiä tuotteita, kuten lääkkeitä ja maataloustarvikkeita. Instexin kautta myös Iran voi myydä öljyä ja muita tuotteita tai palveluita eräänlaisena vaihtokauppana.

Instexin kautta ei ole käyty vielä kauppaa.

Ranskan, Saksan ja Britannian mukaan uusien maiden mukaan tulo ”vahvistaa Instexiä ja on esimerkki siitä, kuinka Eurooppa ponnistelee mahdollistaakseen laillisen kaupankäynnin Euroopan ja Iranin välillä”, maat sanoivat tiedotteessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Ranska, Britannia ja Saksa korostivat, että Instexin tarkoituksena on osoittaa, että Eurooppa on yhä sitoutunut Iranin kanssa tehtyyn ydinsopimukseen siitä huolimatta, että Yhdysvallat on irtautunut siitä. Maat korostivat sitä, että Iranin on myös palattava sopimukseen ja noudatettava sen ehtoja. Tätä Suomikin korosti tiedotteessaan.

”On ratkaisevan tärkeää, että Iranin islamilainen tasavalta viivyttelemättä palaa noudattamaan täysin ydinsopimuksen ehtoja ja asetuksia”, ulkoministeriö tiedotti.

Vuosien neuvottelujen jälkeen 2015 aikaansaatu ydinsopimus rajoittaa Iranin mahdollisuuksia kehittää ydinaseita. Vastineeksi Iran saa asteittaisia helpotuksia ankariin talouspakotteisiinsa. Yhdysvaltain nykyhallinto pitää sopimusta kuitenkin huonona ja vaatii siihen kiristyksiä. Iran on kieltäytynyt neuvottelemasta sopimusta uudelleen.

Iran ei ole vielä irtautunut sopimuksesta, mutta se on jo alkanut rikkoa sopimusehtoja. Marraskuun alussa Iran käynnisti toimia, jotka viittaavat kiellettyyn uraanin rikastamiseen Fordowin maanalaisessa uraaninrikastuskeskuksessa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    5. 5

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    6. 6

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    7. 7

      Vakava ja kunnioittava vai vapaapäivä muiden joukossa? HS seurasi itsenäisyyspäivää hautausmaalla ja ostoskeskuksessa

    8. 8

      Poliisi etsii äitiä ja vauvaa, joka liikkuvat mahdollisesti Lahden keskustassa

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Helmiä, höyheniä ja kantaa­ottavuutta – Näitä trendejä stylistit ja suunnittelijat odottavat näkevänsä Linnan juhlissa tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää