Ulkomaat

Raportti: Vahvoja demokratioita on maailmassa jäljellä enää 21

Demokratioiden määrä maailmassa kasvaa, mutta laatu heikkenee.

Tukholma

Demokratia jatkaa leviämistään yhä uusiin maihin. Jo yli puolet maailman väestöstä asuu valtioissa, joissa kansa valitsee johtajat.

Samalla vakiintuneetkin kansanvallat rapautuvat, kun populistiset ja itsevaltaiset hallinnot rajoittavat oikeuslaitosten, median ja järjestöjen toimintaa.

Demokratioiden määrä maailmassa siis kasvaa, mutta laatu heikkenee.

Tämä on pääviesti demokratiaa tukevan kansainvälisen IDEA-järjestön The Global State of Democracy 2019 -raportissa. Se julkaistiin maanantaina Tukholmassa, jossa järjestö pitää päämajaansa.


Vertailun aineisto on laaja ja aikajänne pitkä. Vuonna 1980 maailmassa oli raportin mukaan 38 demokraattista maata. Vuonna 2018 määrä oli yli kaksinkertaistunut 97:ään.

Viime vuosina demokratioiden joukkoon ovat siirtyneet listauksessa esimerkiksi Armenia, Gambia, Malesia ja Myanmar.

Huolta herättää se, että nykyään paljon aiempaa pienempi osuus maailman demokratioista pärjää hyvin kaikilla viidellä järjestön käyttämällä mittarilla arvioituna.

Näitä erityisen vahvoja demokratioita on maailmassa vain 21 eli noin viidesosa demokratioista. Niistä 14 sijaitsee Euroopassa: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Saksa, Ranska, Itävalta, Hollanti, Belgia, Slovenia, Espanja, Sveitsi ja Britannia.

Muita erityisen vahvoja demokratioita ovat esimerkiksi Australia, Kanada, Uruguay ja Etelä-Korea.

Järjestön käyttämät demokratian mittarit ovat edustuksellinen hallinto, perusoikeuksien toteutuminen, vallanpidon läpinäkyvyys ja kontrolli, puolueeton virkamieskoneisto sekä kansalaisten osallistuminen.

Jopa vapaan maailman johtajana perinteisesti pidetty Yhdysvallat saa demokratiajärjestöltä kritiikkiä. Se ei ole enää vahvimpien demokratioiden joukossa.

”Yhdysvaltojen tapaus on ehkä koko raportin yllättävin ja häiritsevin”, sanoo IDEA:n pääsihteeri Kevin Casas-Zamora.

Yhdysvallat pärjää yhä erittäin hyvin valtaosalla mittareista, mutta kansalaisten osallistumisessa se on pudonnut pois parhaasta luokasta. Tähän vaikuttavat äänestäjien rekisteröitymisen vaikeus, vaalirahoituksen heikko säätely ja pienet äänestysprosentit.

 

”Usein muutos on asteittaista ja vaikeasti havaittavaa.”

Toisaalta raportissa muistutetaan, että naisten ja etnisten ryhmien osuus Yhdysvaltojen senaatissa ja edustajainhuoneessa ei ole koskaan ollut suurempi kuin nyt.

Raportissa puhutaan ”demokratioiden taaksepäin luisumisesta”, josta vakavimpina esimerkkeinä nostetaan esille Unkari, Puola, Romania, Serbia ja Turkki. Kielteistä kehitystä on havaittu myös Intiassa, Filippiineillä ja Ukrainassa.

Demokratian taaksepäin luisumisella tarkoitetaan tilanteita, joissa hallinto tietoisesti heikentää itseään valvovia voimia.

”Melkein aina näemme näissä tapauksissa puuttumista oikeuslaitoksen itsenäisyyteen, median vapauteen sekä kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksiin toimia ja saada rahoitusta”, Casas-Zamora sanoo.

”Niillä on vakavia seurauksia perusoikeuksien toteutumiselle ja vallanpitäjien valvonnalle.”

Esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa hallitukset ovat puuttuneet oikeusjärjestelmien riippumattomuuteen ja tuomarinimityksiin. Turkissa presidentti Recep Tayyip Erdoğan on lisännyt valtaoikeuksiaan ja erotuttanut vastustajiaan valtion instituutioista.

”Usein muutos on asteittaista ja vaikeasti havaittavaa”, Casas-Zamora sanoo.

”Pahaenteisintä on se, kuinka demokraattisia prosesseja käytetään demokratian kumoamiseen.”

Näin päädytään ”51 prosentin tyranniaan”, jossa vaaleilla valtaan päässyt puolue tai vallanpitäjä alkaa syrjiä vähemmistöjä ja kaventaa opposition toimintamahdollisuuksia.

Casas-Zamoran mukaan on vanhentunut käsitys, että demokratiat voisivat heiketä vain kehittyvissä maissa.

”Ilmiö on globaali. Näemme huolestuttavaa kehitystä kaikenlaisissa maissa.”

Demokratian kyseenalaistamiseen on Casas-Zamoran mukaan ainakin neljä laajasti esiintyvää syytä: korruptio, kokemus epätasa-arvosta, epäonnistuminen peruspalveluiden tuottamisessa ja uudenlainen kansainvälinen ympäristö.

Korruption esiintyvyys ei ole vähentynyt maailmassa 1970-luvulta lähtien lainkaan, Casa-Zamora sanoo. Peruspalveluita ja -oikeuksia demokratiat tuottavat raportin mukaan yhä paremmin kuin muut hallintomuodot, mutta se ei aina auta, jos järjestelmän koetaan suosivan eliittejä.

Kansainvälisellä ympäristöllä Casas-Zamora viittaa etenkin Yhdysvaltojen sisäänpäin kääntymiseen ja Kiinan vahvistumiseen.

”Moni maa katsoo nyt uteliaana Kiinasta mallia. Toisaalta moni maa kiinnostui samalla tavalla myös Neuvostoliiton mallista 1930-luvulla.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Demokratiaa edistävä järjestö


 IDEA on vuonna 1995 perustettu demokratiaa ja hyvää vaalitapaa edistävä kansainvälinen järjestö. Suomi ja Ruotsi olivat perustajamaiden joukossa.

 Järjestö julkaisee maailman demokratioiden tilaa käsitteleviä The Global State of Democracy -raportteja.

 Tuorein raportti julkistettiin maanantaina Tukholmassa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    3. 3

      Huhtanen Capitalin konkurssi muistutti asunto­markkinoiden riskeistä: ”Monia on johdettu harhaan”

    4. 4

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    5. 5

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    7. 7

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    8. 8

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisten univelka lisääntyy, ja se altistaa sairauksille – Tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, miksi sisäinen kellomme sekosi

      Tilaajille
    10. 10

      Elton John on elänyt uskomattoman elämän: Tyranno­saurus Rex taka­pihalla, teehetkiä kuningattaren kanssa, pissat vaipassa keikalla ja kuvaukset, jotka päättyivät kunnon sekoiluun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    10. 10

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää