Ulkomaat

New Yorkin osavaltiossa harkitaan niin sanottujen neitsyystestien kieltämistä

Asia nousi pinnalle sen jälkeen, kun yhdysvaltalaisräppäri T.I kertoi vievänsä tyttärensä joka vuosi gynekologille immenkalvo­tarkastukseen

New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa paikallinen demokraattipäättäjä Michaelle Solages on nostanut pöydälle lakiesityksen, jossa ehdotetaan niin sanottujen neitsyystestien kieltämistä. Hänen mukaansa testit eivät ole lääketieteellisesti tarpeellisia ja ne ovat usein kivuliaita sekä nöyryyttäviä.

Maailman terveysjärjestö WHO vaati tutkimusten lopettamista viime vuonna. Järjestön mukaan immenkalvo ei kerro varmuudella siitä, onko ihminen harrastanut seksiä.

Asia nousi pinnalle sen jälkeen, kun yhdysvaltalaisräppäri T.I., oikealta nimeltään Clifford Joseph Harris Jr, kertoi viime kuussa podcast-haastattelussa vievänsä tyttärensä joka vuosi gynekologille immenkalvo­tarkastukseen. Räppärin tytär on 18-vuotias.

”Syntymäpäivän jälkeen laitoin muistilapun hänen oveensa. Gyne, huomenna kello 9.30”, räppäri kertoi ohjelmassa.

Harris sanoi lääkärin kyllä kertoneen hänelle, että naisen immenkalvo voi puhjeta esimerkiksi pyöräillessä tai ratsastaessa.

”Joten sanoin: kuule lääkäri, hän ei ratsasta, hän ei aja pyörällä, hän ei urheile. Tarkista vain se immenkalvo ja kerro minulle tulokset nopeasti.”

Myöhemmin Harris on sanonut tulleensa väärinymmärretyksi ja kertonut pyytäneensä tyttäreltään anteeksi yksityisasioiden kertomisesta julkisuuteen.

Räppärin kommentit herättivät keskustelua ja suuttumusta ympäri Yhdysvaltoja, kirjoittaa The New York Times.

”Se teki minut todella vihaiseksi”, lakiesityksen alulle pannut Solages sanoi.

Lakiesityksen mukaan lääkärit, jotka tekisivät neitsyystestejä, saisivat rangaistuksen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Muiden kuin lääkärien tekemät tutkimukset laskettaisiin seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    4. 4

      Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa seksuaalinen häirintä – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimo­neuvoston äänestyksellä

    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n jakelussa ongelmia pääkaupunkiseudulla, lue päivän näköislehti ilmaiseksi täältä

    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi Suomi ajaa osaavat ihmiset pois maasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    5. 5

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    6. 6

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    8. 8

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    9. 9

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    10. 10

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää