Ulkomaat

Miljoonien ihmisten lakko lamaannuttaa Ranskaa, poliisi käyttänyt kyynel­kaasua Pariisin ja Nantesin mielen­osoituksissa

Syynä ranskalaisten lakkoiluun on eläkeiän nosto. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua Pariisin ja Nantesin mielenosoituksissa.

Ranskassa on ollut torstaina jättimäisiä lakkoja ja mielenosoituksia. Ammattiliitot vastustavat presidentti Emmanuel Macronin kaavailemia eläkeuudistuksia, muun muassa eläkeiän nostamista.

Länsi-Ranskan Nantesissa protesti alkoi levottomasti, kun poliisi käytti mielenosoittajia vastaan kyynelkaasua ja vesitykkiä heti alkuiltapäivästä. Ouest-France-lehden mukaan paikalla oli 20 000 mielenosoittajaa, joista osa rikkoi paikkoja ja heitteli poliisia kohti esineitä.

Pelkästään maakuntakaupungeissa mieltään osoitti keskipäivällä poliisin mukaan yhteensä 285 000 ihmistä, kertoo uutistoimisto AFP. Pariisin myöhemmin alkavat protestit eivät sisältyneet lukuun. The Guardianin mukaan mielenosoituksiin osallistui iltapäivään mennessä 450 000 ihmistä ympäri Ranskaa.

Pariisiin odotettiin ainakin kahta jättimäistä mielenosoitusta, ja Pariisin poliisipäällikön mukaan noin 6 000 poliisia ja muita turvallisuusjoukkojen jäsentä on määrätty töihin mahdollisten levottomuuksien varalta.

Mielenosoitukset pääkaupungissa alkoivat rauhallisesti, mutta poliisi käytti kyynelkaasua myöhemmin joihinkin mielenosoittajiin. Mustiin pukeutuneet protestoijat muun muassa rikkoivat liikkeiden ikkunoita ja sytyttivät ajoneuvon palamaan. Mielenosoittajat heittelivät myös tiiliä. Poliisi sulki joitakin teitä mielenosoitusten yltyessä. Alkuiltaan mennessä poliisi oli ottanut 87 ihmistä kiinni kuulustellakseen heitä.

Lakoista odotetaan pitkiä. Niitä on etukäteen verrattu vuoden 1995 lakkoihin, jolloin Ranska oli käytännössä halvaantunut noin kolme viikkoa. Myös tuolloin lakot vastustivat eläkeuudistusta.

Britannian yleisradioyhtiö BBC arvioi aiemmin päivällä miljoonien ihmisten olevan torstaina lakossa.

Jo keskiviikkona kerrottiin, että junista noin yhdeksän kymmenestä jättää vuoronsa ajamatta, yli puolet kouluista on suljettuna ja satoja lentoja on peruttu. Lakkoliike on suurin sitten vuoden 1995.

Ranskalaislehti Le Parisien raportoi torstaina päivällä, että Pariisin 16 metrolinjasta kymmenen on suljettuna ja rautatieasemat lähes tyhjentyneet.

Lakot jatkuvat ainakin maanantaihin asti. Siitä eteenpäin jatkuminen riippuu hallituksen reaktiosta ja kansan tuen säilymisestä.

Tuoreimmissa kyselyissä kaksi kolmesta ranskalaisesta kannattaa tätä eläkeiän nostoa vastustavaa lakkoliikettä.

Opetusministeri Jean-Michel Blanquer arvioi AFP:n mukaan, että noin 55 prosenttia opettajista menee lakkoon, Pariisissa lähes 80 prosenttia. Kouluista ehkä vain kolmannes pystyisi pitämään ovensa auki.

Lentoyhtiö Air France kertoi AFP:n mukaan peruuttaneensa noin kolmanneksen Ranskan sisäisistä lennoistaan sekä 15 prosenttia kansainvälisistä lennoista. Air France ilmoitti kuitenkin torstaina iltapäivällä lentävänsä kaikki pitkän matkan lentonsa perjantaina. Brittiläinen halpalentoyhtiö Easyjet kertoi peruuttaneensa yhteensä 223 lentoa sekä varoitti, että muut lennot voivat myöhästyä.

Keskiviikkona pääministeri Édouard Philippe kertoi AFP:n mukaan, että koko Ranskassa on odotettavissa torstaina yhteensä 245 mielenosoitusta.


Syynä ranskalaisten lakkoiluun on eläkeiän nosto. Ranskassa täydelle eläkkeelle on tähän saakka päässyt aikaisintaan 62-vuotiaana, mutta ikää on tarkoitus nostaa nyt 64 vuoteen.

Macronin eläkereformiin liittyy myös eläkkeiden laskentamallien uudistus, kertoo brittilehti The Guardian. Kun samalla vielä Ranskan kaikki 42 erilaista eri ammattialojen eläkemallia pyritään yhtenäistämään, jopa miljoonien eläke-edut voivat heiketä.

Edellisen kerran eläkkeisiin puuttui sosialistipresidentti François Hollanden hallitus vuonna 2013. Tuolloin uudistukset olivat varovaisempia ja niistä selvittiin ilman sakkoja.

 

”Ilmassa on jälleen tunnetta, että taistelu saattaa kannattaa.”

Ranskassa on kulunut runsas vuosi siitä, kun keltaliiveiksi itseään kutsuvan liikkeen mielenosoitukset alkoivat vastalauseena suunnitellulle polttoaineveron korotukselle lokakuussa 2018. Sittemmin liike on laajentunut vastustamaan hallitusta ja erityisesti presidentti Macronia.

Alkuun protestit keräsivät kaduille jopa satojatuhansia ihmisiä. Viime aikoina osanottajia on ollut joitain satoja, mutta liikkeen vuosipäivän mielenosoituksissa marraskuussa poliisi otti kiinni yli sata ihmistä.

Presidentti Macron teki keltaliiveille myönnytyksiä jo vuosi sitten joulukuussa lupaamalla muun muassa minimipalkan korotusta. Huhtikuussa hän jatkoi myönnytyksiä lupaamalla, että maakuntien sairaaloita ja kouluja ei enää samaa tahtia suljeta.

Joulukuun 5. päivän lakkoliike on luonteeltaan perinteisempi kuin keltaliivien liike. Historioitsija Danielle Tartakowsky arvioi kuitenkin ranskalaiselle Le Monde -lehdelle, että keltaliivien onnistumiset vaikuttavat nyt taustalla.

”Ilmassa on jälleen tunnetta, että taistelu saattaa kannattaa”, hän totesi.

Euroopassa näkyvän ja suositun Macronin kannatus alkoi laskea nopeasti hänen kautensa alussa talousuudistusten takia. Macronin hallinto on leikannut työttömyystukia ja heikentänyt työntekijöiden irtisanomissuojaa, kirjoittaa The Guardian.

Ranskalaisen uutistoimisto AFP:n mukaan uusia lakkoja ja mielenosoituksia pidetään onnistumisen kynnyskysymyksenä presidentti Macronille. Kun Macronin katsotaan selvinneen keltaliivien tuomista protesteista, nyt mitataan, onko hänellä riittävästi poliittista tahtoa viedä epäsuositut uudistukset maaliin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen – vertaa ilmanlaatua koti­seudullasi Intian kaasu­kammioon

      Tilaajille
    2. 2

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    3. 3

      Vantaa yrittää saada golfkenttää haltuunsa käräjäoikeuden kautta, yrittäjät varautuvat hakemaan miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    6. 6

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    7. 7

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    8. 8

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Miten tehdään suomalainen keisarileikkaus?” – Ruotsalaiset jaksavat edelleen kertoa suomalaisista puukko- ja alkoholivitsejä

    10. 10

      Hävittäjälentäjä Mauri Maunula, 98, on kilpaillut useista urheilumestaruuksista, mutta suomalaisille hän on tuttu lempeästä laulusta, joka sai somen räjähtämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    2. 2

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    3. 3

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    4. 4

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    5. 5

      Moni suomalaismies etsii rakkautta Thaimaasta, ja nyt Thaimaan suositut naistubettajat kertovat, miten napataan hyvä länsimaalainen mies

      Tilaajille
    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Olen pettynyt opetuksen tasoon ammatti­korkea­koulussa

    8. 8

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    9. 9

      Vähintään kymmenet asiakkaat ovat ostaneet Elisan laaja­kaistaan lisä­nopeutta valheellisten myynti­puheluiden perusteella

    10. 10

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viime yönä lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    9. 9

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää