HS tapasi miehen, jonka päätös syöksi koko Chilen kaaokseen: ”En iki­maailmassa kuvitellut, että näin kävisi”

Taloustieteilijä Juan-Pablo Montero hörppii teetä pikkuruisessa työhuoneessa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla Otaniemessä.

Hän on tullut Suomeen tapaamaan tutkijakollegaansa ja haluaa samalla jutella kotimaansa Chilen levottomasta tilanteesta.

Chilen katolisen yliopiston professori oli paikalla pääkaupunki Santiagossa, kun mielenosoitukset lokakuussa räjähtivät silmille.

”Boom. Se oli aivan uskomatonta”, Montero kuvailee huolestuneena protesteja, joissa on kuollut tähän mennessä ainakin 23 ja loukkaantunut yli 2 300 ihmistä.

Sitten hän kertoo kuin ohimennen: koko kaaoksen aiheutti itse asiassa Monteron ja hänen kollegoidensa tekemä päätös.

30 pesoa eli kolme eurosenttiä.

Sen verran Chilen liikenneministeriön ekonomistipaneeli päätti nostaa metrolipun hintaa ruuhka-aikoina. Montero on yksi paneelin kolmesta jäsenestä.

Korotus tehtiin, koska metrojärjestelmä olisi muuten pyörinyt alijäämällä, ja se on Chilessä laitonta. Montero kertoo, että koska metrolaitos ei saanut valtiolta riittävästi tukiaisia, hintaa oli pakko nostaa. Samanlainen korotus oli tehty jo kerran aiemmin helmikuussa ongelmitta.

Lokakuussa vajaan neljän prosentin hinnankorotus ei kuitenkaan enää mennyt läpi, vaan kansa lähti kaduille. Mielenosoittajat esimerkiksi rikkoivat ja polttivat metroasemia ja muita rakennuksia.

”En ikimaailmassa olisi kuvitellut, että näin käy”, Montero sanoo nyt.

Ei metrolipun hinta tietenkään yksin ollut syypää koko Chilen kriisille.

Tyytymättömyys oli kuplinut jo vuosia.

”Tämä oli vain se kipinä, joka sytytti kaiken”, Montero sanoo.

”Ihmiset ajattelivat, että jos metrolippu kallistuu, kohta niin käy myös vedelle ja sähkölle.”

Chilen taloudella meni pitkään hyvin. Jopa niin mainiosti, että jo 1980-luvun lopulla puhuttiin ”Chilen ihmeestä”, jolla tarkoitettiin talouden vapauttamisesta seurannutta nopeaa talouskasvua.

Vuodet 1973–1990 hallinnut sotilasdiktaattori Augusto Pinochet pystytti maalle uusliberalismin pilarit, jotka ovat pystyssä yhä. Chile on raaka markkinatalousmaa, jossa uskotaan vapaaseen kauppaan, matalaan verotukseen ja valtion pieneen rooliin. Lähes kaikki mahdollinen eläkejärjestelmää myöten on yksityistetty.

Chile kasvoikin ripeästi aina 2010-luvulle asti. Sen bruttokansantuote henkeä kohti on Latinalaisen Amerikan suurimpia, ja köyhyyskin on vähentynyt 1990-luvulta lähtien huomattavasti.

Talouskasvu on kuitenkin luonut keskiluokan, joka haluaa lisää.

”Ihmiset luulevat, että kasvu jatkuu ikuisesti ja elämänlaatu kohenee koko ajan”, Montero kuvailee.

Niin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kasvu on hidastunut tällä vuosikymmenellä, ja Chilessä esimerkiksi julkinen terveydenhuolto ja koulutus ovat huonolla tolalla.

Lisäksi maan eläkejärjestelmä ajaa vanhuksia köyhyyteen: eläke on pienimmillään Chilessä vain noin 150 euroa kuussa.

 

”Ihmiset luulevat, että kasvu jatkuu ikuisesti.”

Samaan aikaan kun keskiluokan tyytymättömyys kasvaa, varallisuuserot korostuvat.

Vauraus on Chilessä jakautunut hyvin epätasaisesti jopa Etelä-Amerikan mittapuulla. Ihasteltu talouskasvu on hyödyttänyt erityisesti maan varakkainta huippua.

YK:n vuonna 2017 tekemän raportin mukaan Chilen rikkaimmalle prosentille on keskittynyt 33 prosenttia maan vauraudesta. Puolet chileläisistä työskentelee alle 500 euron kuukausipalkalla, kertoo maan tilastokeskus.

”Ihmiset alkavat miettiä, että miksi oma elämä polkee paikallaan, kun noilla muilla menee edelleen niin hyvin”, Montero sanoo.

Moni Latinalaisen Amerikan maa on ollut tänä syksynä myllerryksessä.

Esimerkiksi Boliviassa väkivaltaiset mielenosoitukset alkoivat, kun presidentti Evo Morales valittiin kyseenalaisissa vaaleissa jatkokaudelle. Presidentti pakotettiin lopulta eroamaan.

Venezuelassa puolestaan on protestoitu koko vuoden ajan presidentti Nicolás Maduron uudelleenvalintaa kyseenalaisissa vaaleissa, joita oppositio piti epärehellisinä.

Hallinnon vastaisia rajuja mielenosoituksia on nähty tänä vuonna myös Perussa, Ecuadorissa, Kolumbiassa ja Haitilla.



Monteron mukaan Chilen tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen.

Kun muualla Latinalaisessa Amerikassa vastustetaan korruptiota ja häikäilemättömiä johtajia, Chilessä turhautuminen kumpuaa arjen elämänlaadusta ja keskiluokan kyllästymisestä.

Toisaalta Chilen mielenosoitukset noudattavat samaa kaavaahttp://ihmiset%20l%C3%A4htev%C3%A4t%20kadulle%20yhden%20p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6ksen%20tai%20tapahtuman%20takia%2C%20mutta%20taustalla%20ovat%20pitk%C3%A4%C3%A4n%20kyteneet%20ongelmat/ kuin monet muut eri puolilla maailmaa tänä syksynä puhjenneet mielenosoitukset. Ne saavat alkunsa vähäpätöisen tuntuisesta hinnankorotuksesta, mutta taustalla kytee lähes poikkeuksetta jotain suurempaa.

Chilen levottomuuksille ei näy loppua, vaikka hätääntynyt hallitus onkin perunut metrolipun hinnannoston ja luvannut jopa kirjoittaa uusiksi koko perustuslain.

Monteron mukaan uusi perustuslaki on kuitenkin lähinnä symbolinen ele. Eivät koulutustaso, terveydenhuolto tai tuloerot nimittäin ole asioita, joita perustuslailla muutetaan.

Monteron mukaan ihmiset kuitenkin ajattelevat, että jos jokin asia sanotaan perustuslaissa, se tapahtuu välittömästi.

”Mutta lukeehan nykyisessäkin perustuslaissa esimerkiksi, että kaikilla on oikeus elää ilman saasteita. Silti Chilessä ihmisiä kuolee saasteiden takia.”

 

”Joskus markkinatkin ovat väärässä.”

Uusi perustuslaki voi hahmotella maalle yleisiä suuntaviivoja, mutta ongelmien ratkaisu käytännössä vie aikaa.

Montero kertoo ihailevansa pohjoismaista mallia, joka on yhdistelmä vapaita markkinoita, hyvinvointivaltiota ja työehtoneuvotteluita.

”Markkinoilla on perustavanlaatuinen rooli siinä, miten resurssit jakautuvat. Mutta meidän täytyy olla niiden kanssa tarkkana, sillä joskus markkinatkin ovat väärässä.”

Jotta Chile pääsisi ratkomaan kriisiä, Monteron mukaan väkivallan pitäisi ensin laantua. Hän kertoo kannattavansa poliisille laajempia valtuuksia käyttää voimaa.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on kuitenkin syyttänyt Chilen poliisia ”vakavista ihmisoikeusloukkauksista” mielenosoittajien kovakouraisen kohtelun takia.

Metrolipun hinnasta päättänyt Montero kertoo saaneensa jopa tappouhkauksia ekonomistipaneelin päätöksen takia.

Jos hän olisi tiennyt, mihin kaikkeen päätös johtaa, olisiko hän kannattanut hinnankorotusta?

”Toki jos olisin tiennyt, että näin tapahtuu, olisin sanonut, että pidetään hinta ennallaan ja otetaan vähän alijäämää vaikka sitten lainvastaisesti”, Montero sanoo.

Toisaalta hän epäilee, että mielenosoituksia oli suunniteltu jo ennen korotusta.

”Tämä kaikki olisi varmasti tapahtunut joka tapauksessa jossain vaiheessa.”