Ulkomaat

”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

Suosion uskotaan johtuvan ainakin osittain Britannian kuningashuoneen lähihistoriaa kuvaavasta The Crown -televisiosarjasta.

Kerro kerro kuvastin, ken on brittihovin suosituin?

Vaikuttaa siltä, että prinsessa Anne, 69, on nousemassa kansan silmissä pidetyimmäksi brittihovin jäseneksi.

Anne on kruununperimisjärjestyksessä sijalla 14. Prinsessan edellä ovat hänen kolme veljeään ja heidän jälkeläisensä.

Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin neljästä lapsesta toisiksi vanhin ja ainoa tytär tunnetaan esimerkiksi ahkerasta hyväntekeväisyystyöstään. Anne on myös kilpaillut ratsastuksessa olympiatasolla ja on nyt Britannian olympiajärjestön hallituksen puheenjohtaja.

Vuonna 1987 kuningatar antoi Annelle elinikäisen kunnianimityksen, joka myönnetään usein automaattisesti hallitsijan vanhimmalle tyttärelle.

Nämä seikat eivät kuitenkaan selitä Annen kipuamista suosituimpien brittikuninkaallisten kärkeen.

Suosion uskotaan johtuvan ainakin osittain Britannian kuningashuoneen lähihistoriaa kuvaavasta The Crown -televisiosarjasta, kirjoittaa esimerkiksi brittilehti The Guardian.

Näyttelijä Erin Dohertyn esittämä nuori Anne pääsee sarjan kolmannella, marraskuun puolivälissä alkaneella tuotantokaudella enemmän esiin.

Sarjassa Charlesin pikkusisar Anne harppoo tiukan kurin Buckinghamin palatsissa ratsastussaappaat jalassaan, ja avausjaksossa 14-vuotias prinsessa laulaa David Bowien kappaletta autossa. Sen lisäksi hän muun muassa lyö isoveljeään, tulevaa kuningasta, nyrkillä vatsaan.

Kuningasperheen ytimessä kasvanut Anne vaikuttaa sarjassa eloisalta ja nenäkkäältä. Se tekee hänestä samastuttavan, arvioi yhdysvaltalaislehti The New York Times.



Kenties sarjasta syntyneen näpsäkän kuvan siivittämänä Annesta levisi tällä viikolla netissä video, jolla hänen tulkittiin kieltäytyvän kättelemästä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia.

Tiistai-iltana Buckinghamin palatsissa juhlistettiin 70-vuotiaan sotilasliitto Naton taivalta kuningashuoneen johdolla.

Osa katsojista tulkitsi videon perusteella Annen jäävän mielenosoituksellisesti ovensuuhun, kun kuningatar Elisabet viittoi prinsessaa kohti rinkiä, jossa seisoivat myös esimerkiksi presidentin vaimo Melania Trump ja prinssi Charles.

Anne kohottaa hämmästyneen oloisena ensin kätensä ilmaan, minkä jälkeen hän purskahtaa nauruun.
Todellisuudessa Kuningatar Elisabet kääntyi kohti ovensuuta kurkistamaan, kuka Nato-maiden johtajista oli seuraavaksi kättelyvuorossa, kertoo The Guardian.

”Se on vain minä”, Anne vastasi.

”Ja tämä porukka”, prinsessa lisäsi ja osoitti takanaan seisseitä kuninkaallisen perheen jäseniä.


Prinsessa Anne on aina ollut kapinallinen – ainakin brittihovin mittakaavassa. Hänen kahdella lapsellaan ei ole arvonimiä, eivätkä hänen aviomiehensä ottaneet vastaan päärinarvoa.

Anne on myös saanut kohuprinsessan maineen erottuaan ensimmäisestä avioliitostaan.

Vuonna 1992, jota Elisabet kutsui nimellä annus horribilis eli kauhujen vuosi, prinsessa Anne erosi lastensa isästä Mark Phillipsistä.

Samana vuonna Windsorin linna paloi, prinssi Andrew erosi Sarah Fergusonista ja prinsessa Dianan välit koko kuninkaalliseen perheeseen tulehtuivat, kun hän kertoi avio-ongelmistaan haastattelukirjassa.

Nyt julkisuuteen on nostettu myös vuosikymmeniä vanha kaappausyritys, jonka kohteena prinsessa oli. Anne oli palaamassa vuonna 1974 miehensä kanssa hyväntekeväisyystapahtumasta, kun hyökkääjä avasi limusiinin oven ja yritti pakottaa Annen ulos kulkuneuvosta. Mies oli aseistettu ja haavoitti hyökkäyksessä neljää ihmistä.

”Ei hemmetissä tule onnistumaan” (”Not bloody likely”)”, Annen on myöhemmin kerrottu vastanneen kylmänviileästi.

Mies yritti vaatia Annelta kahta miljoonaa puntaa. Poliisi sai hyökkääjän kiinni ja pidätti tämän.

Toki aika on myös otollinen kansan uuden suosikin nousuun hovissa, joka on viime aikoina ollut kovassa ryöpytyksessä.

Prinsessan pikkuveli, prinssi Andrew, luopui marraskuussa toistaiseksi kuninkaallisista edustusvelvollisuuksistaan, koska prinssin yhteys edesmenneeseen seksuaalirikolliseen, liikemies Jeffrey Epsteiniin oli käymässä hoville liian suureksi rasitteeksi.

Myös Sussexin herttuattar Meghan Marklen välit hoviin ovat olleet Britannian viihdeuutispiirien lempiaihe jo pitkän.

The Crownin kolmannella tuotantokaudella prinssi Philip pyytää tyttäreltään apua.

”Olet sitkein, maanläheisin, matalimman profiilin, vaatimattomin kuninkaallinen, joka meillä on,” prinssi sanoo.

Repliikki on oletettavasti fiktiota. Se kuitenkin kiteyttää sarjan maalaaman kuvan ja monien ajatukset prinsessa Annesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi putoaa muiden Pohjois­maiden kelkasta syntyvyydessä, eikä selitys löydy perinteisistä syistä: ”Jokin on menossa väärään suuntaan”, sanoo ruotsalais­professori

    2. 2

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Mistä kiihotut, ketä tapailet, missä liikut – HS selvitti, mitä deitti­sovellukset meistä tietävät ja millaisia vaaroja massiiviseen tiedon­keruuseen liittyy

      Tilaajille
    5. 5

      Isoisän tarina sotatantereelta ei jättänyt ohjaaja Sam Mendesiä rauhaan – tuloksena on Oscar-voittajaksi veikattu elokuva, joka on hurja tekninen taidonnäyte

    6. 6

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    7. 7

      Uudet tutkimukset muuttavat käsitystä ihmiskunnan alkuvaiheista

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      ”Täällä saa jokainen sitä mitä haluaa” – Massaturismin isä Kalevi Keihänen rikastui viinan ja seksin täyteisillä matkoilla, mutta haukkui myöhemmin sekä suomalaisten juomatavat että naisten seksimoraalin

      Tilaajille
    10. 10

      Yliluonnollinen ääni säikäytti portaikossa: Siivooja pakeni kummitusta tehtaassa, jossa kukaan ei halua olla öisin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    8. 8

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      Valtakunnan­syyttäjältä historiallinen päätös: Pyytää edus­kunnalta suostumusta perus­suomalaisten kansan­edustajan Juha Mäenpään syyttämiseksi – Mäenpää kiistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    9. 9

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää